keskiviikko 19. toukokuuta 2010

kassialma ja vihoviimeinen eskimo

Lompakkoni unohtui autoon, ja auto ajoi puolen tunnin matkan päähän reikäpallokentälle. Kauppareissusta piti siis selvitä opiskeluaikojen tapaan pullonpalautusrahoilla. Kyseistä panttitavaraa on onneksi helleilmojen ansioista siivouskaappiin kertynyt, joten perunapussi, kalapuikot ja jukurttipänikkä näyttivät turvatulta. Pullot pussiin ja pyörän selkään.

Periaatteenani on ollut, etten oluttölkkejä enkä siideripulloja lähikauppaamme palauta, siellä kun tapaa pyöriä oppilaita, entisiä, nykyisiä ja tuleviakin, ja hyvin suurella osalla heistä kodin vakaumus kieltää alkoholin käytön kokonaan (tai no siis lapsilla sen nyt kieltää laki ja järkikin, mutta siis noin yleensä alkoholi on nautintoaineena kielletty..). Kyläpuheissa opesta saattaisi äkkiä tulla rappioalkoholisti, jos kansankynttilä bongattaisiin ruskeaa pulloa palauttamassa -saati jos niitä olisi matkassa enemmän kuin yksi. Tällä kertaa mukaan oli kuitenkin otettava niitäkin, kiliseviä ja kolisevia laatuja, jotta omat lapsraukat saisivat perusostojen lisäksi myös särvintä leivän päälle. Onneksi tämä on poikkeustila.

Eipä ollut kaupassa onneksi montaa asiakasta. Tyhjäksi ostetun jäätelöaltaan sanoma oli ilmeisesti kiirinyt kylälle, eikä karkkihyllylläkään ollut tavallista tungosta. Kilisteltyä aikani pullonpalautusautomaatin kimpussa ensimmäinen tuttu äitee huikkaa heipat.
- No onpa ollut kova jano.
- Juu, näillä helteillä, niin on ollut.

Kassalla tulee toinen äitee jututtamaan.
- Milläs luokalla se tiina-ope on?
- Kolmosella nyt ja pääsen luokaltanikin. Että syksyllä sitten nelosella.
- Ja sitten varmaan seuraavana vuonna olet ekalla? Sovitaanko niin? Meidän paavo-liisa on tulossa silloin kouluun, ja sinunhan se pitää paavo ottaa, kun olet ollut meidän pentillä ja pirkollakin.
- Öh, juu, joko se pikku-paavo on niin iso...? saan ihmeteltyä ääneenkin, ja naureskelen, ettei yli vuoden päässä olevista asioista tiedä vielä erkkikään eikä erkin veli heikki. Että katsotaan minne tuuli tytön kuljettaa ja miten se elämä heittelee. Heh heh.

On tietysti mukava saada palautetta, mutta ensimmäisen ajatukseni kyllä oli, että eipä syöpäuutiseni sentään ihan kaikkien korviin ole kiirinyt. Kuka nyt toivoisi lapsensa opettajaksi syöpäpotilasta, jonka terveydentila on suuri mysteeri, ja jonka tulevaisuus on pätkitty muutaman kuukauden jaksoihin? Miten kävisi ekaluokkalaisen turvallisen koulupolun aloituksen, jos opettaja joutuisikin jäämään sairaslomalle -lyhyelle tai määräämättömän pitkälle? Yksi kokonainen lukuvuosi terveenä tuntuu valtavalta ihmeeltä, joten todennäköisyyksien mukaan jotain häikkää täytyy olla tulossa, tietää pessimisti sisälläni. Ei tällaista epävarmuustekijää voisi ekaluokalle laittaa..

Vai. Tiesikö paavo-liisan äiti sittenkin sairauksistani, ja halusi kysymyksellään kertoa, että vielä kelpaan hänen lastensa opeksi? Halusiko hän tsempata, kertoa minullekin, että vielä osaan opettaa ja kasvattaa. Että syöpäsolut ovat tehneet tuhojaan vain rinnoissa ja munasarjoissa, eikä niitä opetustyössä tarvita. Että koettelemukset ja elämänkokemukset tuovat perspektiiviä ja suhteellisuudentajua, myös työhön. Tiedä häntä, mitä tämä äitee tarkoitti, tiesi tai ajatteli, mutta hyviä ajatuksia tuo kohtaamisemme herätti. Vielä kelpaan ja osaan.

Ja niiden ajatusten ja yli jääneen euron kunniaksi hain vielä jäätelöaltaan pohjalta pyörimästä sen vihoviimeisen eskimon.

15 kommenttia:

rk kirjoitti...

Ihana kirjoitus, oikea työaamun piristys! (Joo töissä ollaan ja netissä surffataan - pomolle tiedoksi).
Pullon palautuslusmuilustasi tuli mieleen oman ostoskärryn epäterveellinen sisältö, jos joku tuttu tai terveystoimen asiakas sattuu pysähtymään kaupassa juttusille! Kääk. Sitä luulee, että toinen ei muuta näekään. Olisiko jotain jäänteitä Lutterin Masalta saadusta ja geeneihin uponneesta huonosta omastatunnosta.
Kyllä sinä kelpaat, usko jo, ja varsinkin osaat. Erkin veli heikkikään ei takaa kenenkään työkykyä edes huomiseksi.
Toivon että eskimo maistui!

Tee kirjoitti...

"Että syöpäsolut ovat tehneet tuhojaan vain rinnoissa ja munasarjoissa, eikä niitä opetustyössä tarvita. Että koettelemukset ja elämänkokemukset tuovat perspektiiviä ja suhteellisuudentajua, myös työhön." - Justiinsa. Tarkoitti tuo äiti sitten sitä taikka tätä ;)

Tästäpä muistui itselleni mieleen hauska sattumus villeiltä vuosilta, jolloin niitä ruskeita pulloja jäi kämppääni joskus melkein koko luokalta ja niitä sitten kannoin kädet pitkänä lähikauppaan. Oli siis kaksi täyttä pullokassia molemmissa käsissäni ja siihen sitten ilmaantui rahanpummaaja. Ilahduin, että nyt pääsen pulloista eroon - vaan eipä meinanneet pulloni kelvata millään edes hänelle, joka kehtasi rahaa pummata! Katsoi minua arvostelevasti... Tilanne oli kyllä kuin suoraan jostain sketsiohjelmasta; Minulla oli kädet täynnä ja painolastikin oli ihan kiitettävä - ja siinä vaan tullaan sanomaan että "eikun rahaa tarttisin!" Meillä ihmisillä on kullakin omanlaisemme ylpeys ;) Itse keräisin niitä pulloja mielummin puistossa kun kerjäisin kadulla..

Kitsune kirjoitti...

Kanssaihmiset ehkä ovat meitä syöpäpotilaita/toipilaita optimistisempia ja uskovat sen kummemmin asiaa tuumimatta siihen että elämä jatkuu. Eikä se syöpä tosiaan opetustaitoja mihinkään vie, ehkä pikemminkin päinvastoin.

Joskus - varsinkin kesän tai kahden yli mökille kertyneitä - kiliseviä ja kolisevia palauttaessa itsellekin tulee tunne että näyttää rappioalkoholistilta, kun poika istuu kärryissä ja auttaa työntämään pulloja palautusautomaattiin. Täällä ison kaupungin anonyymeissä ympyröissä se on tosin vain oma yliminä joka vahtii - millä on niin hyvät kuin huonotkin puolensa.

Anonyymi kirjoitti...

morjensta
Ihanat etukäteiskesäpäivät; ) hienoa, että sait luovalla kyvylläsi hommat hoidettua ja se eskimokin vielä pahnan pohjalta ; )
Ja onhan se niin, ettei me ihmisinä mikskään muututa perusluonteeltamme, vaikka syöpä onkin. Meikkä on tullut hiljaisemmaksi, surullisemmaksi, itsekkäämmäksi omasta ajastaan ja kakarat ja siippa on tullut rakkaimmaksi.
IHANAA kevätpäivää Tiinalle !
pirtsikka

Nina kirjoitti...

Näin arkivapaan aamuksi luettua juttua ei voi kun hymyhuulilla täällä kommentoida:)

Loistavaa arjen luovuutta tuo kauppareissu;)Tosin en ole itse vielä älynny lastemme opejen kauppa/pullonpalautuskassien sisältöä tarkemmin tutkia, hyvä vinkki;)Meillä kun kauppareissulla yleensä törmää luokanvalvojasta aineopeihin kummankin lapsen osalta;)

Ex-kaupunkilaisena(anteeksi nykyisen paikkakuntani herkkä ego, on siis sekin kaupunki)mutta siis isomman kaupungin kasvattina, on tullut vuosien varrella kutienkin tutuksi kyllä noi samat mietinnät kun suuntaa valtionomistuksessa olevan liikkeen ovista hakeakseen sen yhden viinipullon..paikkakunnalla jossa "lähes kaikki tuntee ja tietää kaikkien asiat":) Ei onneksi ole ahdistukseksi asti alkanut vaivata:)

Sitten tosiaan tuo kelpaavuus...totta..tietoisesti tai tiedostamatta tuota olen itsekkin töihin paluun jälkeen itselleni ja ympäristölleni ilmeisemmin todistellut...Luulen, että se suurin kelpaavuuspohdinta kuitenkin on loppujen lopuksi tuolla omassa päässä...ainakin omalla kohdallani käytännössä koettuna:)

Eilen sitten illalla innostuin muutaman rikkaruohonkin kitkemään..ja päädyin sitten tämän päivän aloittamaan reilulla burana-annoksella..käteni on selkeästi esittänyt mielipiteensä lämpimän ilman ja puutarhatöiden yhteydestä..eli joutavaksi joutenoloksi meni tämäkin päivä..ja eikä taida ihan hermo kohta kestää tätä vain olemista...Mutta onneksi voi aina piristää mieltään näillä hyvillä jutuilla täällä:)

Kiara kirjoitti...

:) Kyllä näitä Tiinan kirjoituksia aina niin hyvillä mielin lukee. Elävä kuva päässäni pyöri taas.

Heh, tuo on varmaan syy, että meidän lapsen opet ei näytä asuvan meän kylällä. Eivät ole uskaltautuneet vahdittaviksi :D :D

betty kirjoitti...

Jaha, nyt selvisi miksi likan ope ei käynyt lähikaupoissa, vaan tyystin kilometrien päässä. Olen tähän asti luullut, että hän ei jaksanut keskustella kouluasioista vapaa-ajalla vanhempien kanssa, mutta nyt tämä mysteeri selvisi: hänhän oli palauttamassa pulloja muualla : ) Kiitos Tiina : )

Nyt löysin muuten tekstistäsi ekaa kertaa kirjoitusvirheen, joo-o, aion korjata opea: sinä et ole syöpäpotilas !

Anonyymi kirjoitti...

Ammatin "kakspiippusia puolia" tuo pikku paikkakunnalla asuminen. Itselläni kokemusta stadista ja tuppukylästä. Monet kerrat itsekin olen vilkuillut siinä pullonpalautusluukulla olkani taa...melko tekopyhää...Niinkuin sekin,että vakaumus kieltää alkoholin (Järki!!)käytön ja hiusvärit, muttei esim.tupakointia, permanenttikäsittelyä ja netin kautta ohjelmien yms katselemista.

vanha ope

Anonyymi kirjoitti...

Ota kehut täydesti itsellesi! Olet mukava ihminen ja kiva ope! Siksi äiti toivoi sua seuraavalle jälkikasvullekin opeksi!

T. Maikki

Tilu kirjoitti...

Hyvä ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Mekin käytiin jostain kumman syystä aina Porissa tietyssä kaupassa - vasta myöhemmin selvisi että kyllä sellainen kauppa ihan Liipparistakin olisi löytynyt...
- L

tiina kirjoitti...

Kiitos kommenteista ystävät! Sain ajattelemisen ja naurun aihetta:)

Olen nautiskellen ahminut auringon lämpöä ja valoa, kesän kun on uhkailtu loppuvan ainakin hetkeksi. Eli kukkapenkkiä on kuopsutettu, grillikausi avattu, lintuja bongailtu ja oltu muutenkin IHAN PIHALLA. Että jos ensi viikolla sataakin, niin nyt jaksaa.

Hih, olemme me opet sitten tekopyhää porukkaa.. Muistan joskus juottaneeni terassillamme -silloin kun näkymä kotitielle oli avoin- ystävälle siideriä muumimukista. Tosin hänkin opena joi siitä mielummin kuin oikeanlaisesta lasista:) Ja L.. se liipparin kauppa, jotain hämärää ja häveliästä siinä oli:)

Vaikka oikeasti: ei minua häiritse, jos minut nähdään viinilasi kädessä, mutta täällä meilläpäin vahva uskonnollisuus pistää miettimään tavallista enemmän omia tekojaan, lähinnä lasten vuoksi. Lapsen maailma on mustavalkoinen, eikä ope pääse varmasti taivaaseen viinilasinsa kanssa. Eri asia, haluaako kukaan opensa kanssa samaan taivaaseen.

Joskus tulee mietittyä pyhää ja tekopyhää, kuten "vanha opekin". On ihan ookoo, ettei kuuntele vapaa-aikanaan maailmallista musiikkia, mutta mielestäni on tekopyhää, ettei musiikin tunnilla voi kuunnella minuutin näytettä rokista osana länsimaisen musiikin historiaa. Tai ettei voi ottaa ystävää kädestä kiinni ja liikkua kahdeksaa askelta vasempaan ja sitten oikeaan ja laulaa "tytöt lähti niitylle..", se kun on tanssia. Vielä enemmän tekopyhää on pistää kädet korville gospel-konsertissa, kun artisti pistää kitaraansa sähköpiuhan -tai se on jo moukkamaista. Sellaiseen kukaan vanhempi tuskin haluaa lastansa kasvattaa. Suvaitsevaisuutta, kaikin puolin, sitä toivoisin lisää niin näihin pikkuympyröihin kuin suurempiinkin.

Näin pohdiskeli eräänä pyhänä (ei onneksi tekopyhänä) eräs syöpäpotil.. anteeksi, eräs syövästä selvinnyt ope. Kiitos betty:)

Tee kirjoitti...

Taas vähän osui tuo aiheesi - tekopyhyys nimittäin. Kun viimeksi tänään mietin, että miten ovatkaan jotkut raamattunsa lukeneet ja saarnansa kuulleet - kun ovat päätyneet nostamaan itsensä toisten yläpuolelle, eivätkä tunnu olevan suvaitsevaisuus tai anteeksianto tuttuja käsitteitä. Jotkut ne vaan käyttää sitä raamattua lyömäaseena.. Minusta kun riittäisi ihan ne kymmenen käskyä ja jos niitä parhaansa mukaan pyrkisi noudattamaan ;)

tiina kirjoitti...

Niin tee, ja se rakkauden kaksoiskäsky: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.. Ja huomaa, siellä on käsky rakastaa myös itseä:)

Tee kirjoitti...

;)