Luvattua sadetta ei kuulu, vaan aurinko pilkistelee pilvien välistä ja ajoittain lämmittääkin. Parkkeerasin vihreän menopelini rantaan, ja ennusteita uhmaten päivitän blogini taivasalla. Kahvinjuonnin ja torielämän tarkkailun lomassa siis. Avoin verkko on kiva juttu.
Tismalleen samassa pöydässä istuin syyskuussa, muutama päivä rintasyöpädiagnoosin jälkeen, ja yritin sopeutua ajatukseen sairaudesta ja rinnan poistosta. Aurinko paistoi ja tori vilisi markkinaväkeä jopa niin, että pienten muovipöytien ääreen piti ventovieraidenkin istuutua vierekkäin. Puolessa tunnissa ehdin kuulla jorman tarinan, kuinka bisnesmaailman hannu hanhi aikoi jättäytyä viisikymppisenä seurailemaan rahan kasvamista firmansa hallitukseen -työn saivat tehdä jo muut. Jomppe oli joutunut pari vuotta sitten vakavaan onnettomuuteen ja joutunut viettämään pitkiä aikoja sairaalassa ja kuntoutuksessa. Siellä sairasvuoteella, espanjassa, suomessa ja floridassakin, hän oli ehtinyt kelata elämänsä tärkeät jutut, ja niihin hän päätti nyt keskittyä. Poika, golf ja lätkä olivat kolme kärjessä. Oman syövän pidin sisälläni, mutta hieno oli kuunnella (vesiselvän) suomalaismiehen rehellistä tilitystä, selviytymistarinaa. Kunnes oma parkkiaikani loppui ja jorman piti palata yksityiskoneellaan etelään..
Nyt tässä samassa paikassa kuuntelen rantaremmin ärinöitä, mutta fiilis on loistava. Toista rintaa ja muutamaa muuta naisellista kapistusta köyhempänä istuskelen edelleen elämääni tyytyväisenä. Selviytyjä minäkin. Kohta kahvin jälkeen on juhlajuoman vuoro -sillä toisin kuin rantaporukka, annan itselleni luvan vettä väkevämpään vasta näin reippaasti iltapäivän puolella:)
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
11 kommenttia:
Poistun kotiin kaupan kautta. Pitäähän sitä jotain nostettavaa lasiin käydä hakemassa!
Kohotan maljan sinulle ystävä!
T. Leena
Terkut vielä reissun päältä ja onnittelut:)
Onnea ja iloa uuteen, seurannaksi sanottuun vaiheeseen. Hyvää ja kovin ansaittua kesälomaa! T. blogituttu
jatkatko silti kirjoittelua?
Onnittelut! Ensi viikon perjantaina olen samassa tilanteessa - jos eivät lineaarikiihdyttimet Meilahdessa reistaile.
T. AK
Nyt sitten nauttimaan ihanasta kesästä. Itsellä vielä kolme viikoa jäljellä sädehoitoja ja sitten alkaa kesä kunnolla. Nyt jo tuntuu, että yllättävän nopeaa tämä kaikki on mennyt. Kaikkea ihanaa sinulle ja perheellesi!
-Paula-
Uusia kirjoituksia uudesta vaiheesta odotellessa, lämpimiä kesäpäiviä toivoen,
Sanna
Kiitos samoin hyvää ja kesää kaikille! (ja lomaa kenellä sellainen koittaa jossain vaiheessa, työstä tai taudista tai jostain ihan muusta). Hoitojen loppuminen on ollut juhlan arvoinen asia, ja kummasti juhlamieli on ollut korkealla, itselläni ja lähipiirissä. Täällä syöpälandiassa vaeltaville (termi lainattu syöpäsiskolta) kaikki saavutukset ovat tärkeitä ja pienen tai isomman juhlan arvoisia.
Itselläni ei tämä huilitauko kauaa kestä, vaikka hoidot nyt loppuivatkin. Jännitystä riittää heti kesäkuun alkupuolella ensimmäisen munasarjasyöpäkontrollin tiimoilta. Kolmen kuukauden välein saan jännittää noita gynen puolen kontrolleja, mutta rintasyöpä katsotaan sen verran järeästi hoidetuksi, että kontrollit vuoden riittävät.
Eli ei näistä sairauksista henkisellä tasolla heti eroon pääse. Kirjoittamista siis jatkan, tämä on ollut oivallista täsmäterapiaa. Ja muutenkin mukavaa puuhaa -yksi niistä monista sairauden mukanaan tuomista hyvistä asioista. Kuten myös uudet ystävät, verkossa ja livenä!!
Onnittelut myös meidän poppoolta isojen ja pienten halauksien kera! Harmaa ja synkkä syksy vaihtui kuin vaihtuikin valoisaan ja niin energiseen kevääseen! Ihana juttu! Monia monia ilon hetkiä alkavaan kesään!
Lämmöllä Leena ja pojat
Onnex olkoon! Ajatuksin mukana! Kohotan sulle rommitotin, jonka toivon myös auttavan omaan sikamaiseen flunssaani, joka ei meinaa loppua ikinä(tällaisesta ei kai saisi valittaa tällaisella blogilla;-) Paljon mukavia kesäfiiliksiä!
T. Maikki
PS. Hieno kuva kummitytön baletista! Oispa kiva joskus päästä katsomaan...
Onnittelut minultakin tämän vaiheen läpielämisestä ja voimia seuraavaan kontrolliin. Kävin itse vähän aikaa sitten rintasyövän vuosikontrollissa ja kaikki ok. Kiva, että jatkat blogia - taitaisi tulla pahat vieroitusoireet, jos lopettaisit (siis ainakin minulle lukijalle...)
Lähetä kommentti