Lauri on nuoresta iästään huolimatta järki-ihmisiä. Pikku herra meinasi vastustaa tarjotessani hänelle välipalaksi käsilämmintä, pakkasesta sulatettua kermaista vauvanherkkua. Pullon tuttiosa pyöri suussa, ja suuhun puristetut houkutustipat eivät saaneet aikaan toivottua imemisrefleksiä, vaan pikemminkin yökkimisen. Aina niin aurinkoiset kasvotkin meinasivat kurtistua.
Hetken houkuttelun jälkeen otin asiaksi selittää pikku ihmiselle, että maitobaarissa oli nyt sijainen. Ei mikään nuori kesäharjoittelija, vaan eläkkeelle jäänyt konkaritarjoilija, mutta nyt vaan sattui luomu olemaan väliaikaisesti lopussa. Tältä tarjoilijalta ei heruisi aitoa tavaraa, sillä maidon tuottaminen silikonista vaatii tieteeltä vielä aimo askelia, eikä oikeasta rinnastakaan olisi näissä hommissa enää mitään hyötyä. Käsittääkseni maidontuloon tarvitaan hormonituotantoa, joka itselläni on tyystin loppunut munasarjojen poiston myötä (eikä tähän puutteeseen ole luvassa edes synteettistä apua, sillä hormonikorvaukset ja -hoidot ovat pannassa syövän uusimisriskin takia).
Liekö auttaneet selitykseni, kämmen pojan poskella vai alati koveneva nälkä, mutta niin vain pikkumies lutkutti jo jäähtyneen välipalansa, tuijotellen samalla minua eläluuloisesti maitopullon takaa. Sovittiin, että reipas desi riittäisi jälkiruuan saamiseen, ihan kaikkea ei tarvinnut nyt syödä. Ruokailun loputtua olimme jälleen hyviä ystäviä, sain kiitokseksi monta naurua ja jutuntynkää. Ja rauhaisan lehdenlukuhetken lauri-pojan vaivuttua unten maille ja koiramäen tyttöjen, e.peltosen ja m. törrösen vielä jatkaessa siellä seikkailujaan.
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
2 kommenttia:
ihana juttu taas:)
Pitäkäähän peltosen kanssa tampere järjestyksessä;) sinne itse myös huristelen huomen yönä lakkiaisia lauantaiksi juhlimaan.
Mukavaa irtiottoa arjesta ja hauskaa reissuamista..pitäis kyllä päästä tuon peltosen kanssa samaan junaan..ehdottomasti joku kerta:)..viittaan edelliseen kirjoitukseen.
Ristiin mennään suomenniemeä:)
Jätettiin tampereelle kaunis sää -sopii mennä lämmittelemään.
Paluumatkalla ravintolavaunu kuuli ultra bran "sinä lähdit pois..". Halusi tai ei. Ihmiset suhtautuvat yleensä myönteisesti, joten olen antanut tytön laulaa sydämensä kyllyydestä.
Lähetä kommentti