keskiviikko 12. lokakuuta 2011

puhkun, puhisen ja iloitsen

Kulutan perjantaista palkkapäivää seisoskellen sovituskoppirivistön edessä, monen muun äiti-ihmisen kanssa. Käsivarsilla kasa farkkuja ja huppareita kurkimme verhon raosta toiveikkaina vain kuullaksemme, ettei nyt tätä ainakaan. Tai että "ehkä sun mielestä on hyvä, just joo". Verho heilahtaa kiinni, ja katsahdamme muiden viime vuosituhennelle jääneiden kanssa toisiamme rohkaisevasti: tämäkin vaihe menee ohi. Ihan niin kuin kahden vuoden uhma. Ja kolmen, neljän, viiden ja kuuden vuoden uhmat ja mitä niitä nyt oli.

Arkiaamuna kaikilla on uhma. Kommunikointi keittiön pöydän ympärillä ei aamuseitsemältä ole kovinkaan tahdikasta tahi toiset huomioivaa. Että et oo kyllä muistanut mainita ettet voi viedä peltsiä, mulla on aamulla se kasvatuskeskustelu. Miten niin et oo tienny siitä palaverista? Ja miten et oo täyttäny sitä kaavaketta ja munko pitäisi kaikki muistaa? Ja kuka hiivatti vie koiran ulos? Jos nämä vaatteet ei kelpaa niin lähde vaikka alasti! Aamuista huolimatta joka paikkaa ehditään. Eskarin aamupalalle, enkun tunnille, opiskelemaan ja sieltä palaveriin.

Ja työpaikan palaveri osoittautuu yt-infoksi, taas. Miehenpuolen työpaikalla alkavat kolmannet yyteet tarkoittavat kollektiivista huolta ja epävarmuutta, niin työpaikasta, toimeentulosta kuin tulevaisuudestakin, vaikkei oma nimi tämänkertaisella listalla olekaan. Isommat ja pienemmät rahareiät pitää ottaa uudestaan tarkasteluun. Ehkäpä pitäisi luopua siitä aurinkolomaunelmastakin, jota olemme varovasti vaalineet viime vuoden syyslomasta asti. Seuraavaa palkkapäivää odotellessa täytämme perisuomalaisen tukihakemuksen ja toivomme sitä seitsemää oikein.

Sillä sinne reissuun tekisi mieli tässä räntää odotellessa. Kotikujalla on taas pahuksen pimeääkin, jos naapurit eivät muista pistää pihavaloja päälle. Kunnassa on päätetty, ettei päättyvällä kadulla tarvita katuvaloja, vaikka kadun varren taloissa asuu pienen kyläkoulun verran lapsia. Uudemmilla kaduilla valot kyllä loistavat, samoin kuin kunnan virkamiesten kotipoluilla. Iltalenkillä vaellan pimeydessä, kerään koirankakat pussiin taskulampun valossa ja päätän taas lähestyä teknistä lautakuntaa. "Perheenäitinä ja läheisen koulun opettajana olen huolissani..".

Sääkin on surkea, kassajono pitkä ja netti pätkii. Televisiosta ei tule mitään, hammaslääkäriin ei saa aikaa ja harakat hyppivät katolla. Koira kuseskelee nurkkiin, jääkaappi haisee ja rippikoululaisen puhelinlasku ylittää kaikki sopimukset. Siis sen lisäksi, että kahvi on kallistunut, kirjaston kirjat palauttamatta ja syksyn takkimuoti kertakaikkiaan karmeaa.
Aika nastaa, osaan taas marista!

"Sydämeen ei mahdu kahta ämmää", ohjeistan oppilaitani oikeinkirjoituksessa. Ei sinne sydämeen mahdu kerralla kahta murhettakaan. Kun mieli askartelee elämän ja kuoleman kysymyksissä, tuntuvat pohjalaisen perheenemännän perusmurheet hyvin vähäpätöisiltä. Oikeastaan ne eivät tunnu miltään.

Siksi iloitsen, kun huomaan verenpaineeni nousevan nähdessäni töistä palatessa pöydällä lojuvat likaiset astiat, ehkä aamiastarpeetkin. Iloitsen, kun huomaan manaavani rellukuskia, jonka perässä yritän sujahtaa kuuttakymppiä moottoritielle. Puhkun ja puhisen, ja iloitsen, sillä tiedän henkisen toipumisen olevan hyvällä mallilla. Psyyke tulee perässä. Tulee kuitenkin, todistettu on, vaikka sitten sitä kuuttakymppiä.

Silti. Niin pitkällä en vielä ole toipumisessani, ettenkö olisi kiitollinen jokaisesta päivästä. Ettenkö nauttisi kaikista elossaolon hetkistä. Ettenkö muistaisi, kuinka kaunista kaikki on. Kuinka ainutkertaista ja kuinka katoavaa.

20 kommenttia:

Nina kirjoitti...

heh heh heh heh...ja tän ilmeisesti piti olla marinapostaus;) vain sinä saat ruikutettavista arjen haasteista hupasan kirjoitelman:) oikein mukvia syyspäiviä sinne. Meillä ootellaan täällä aluehallinnon eteläpäässä lunta ihan tosissamme, Kalajoella ja Vuokatissa hiihtoleireiltykin jo;) Heiluttelen tänään jossain Oulun nurkilla kun ohi ajellaan, suuren valkoisen talon koulutusta tiedossa joten "piipahdus" siellä päin tiedossa:)

äM. kirjoitti...

=))
Täällä juuri viimeisteltiin oma hullu aamumme ja olit ainoa, joka sai minut tänä aamuna hymyilemään!
Kaunein kiitos siitä!! =))

Kuulostaa niin tutulta,
vaikka kuvittelenkin usein olevani ainoa, jonka aamut ovat todella haastavia 11-vuotiaan add-lapsen, 8-vuotiaan uhma-tättärään, jaloissa hyppivän ranskanbulldogin ja työnsä puolesta vuorokauden kerrallaan poissa olevan puolison puuttuessa... Huolestumisia on tuon tuosta, että näinkö meillä puhutaan, kun lapset sättivät toisiaan kiireen keskellä.

Onneksi aika kultaa muistot ja lauantaina viimeistään veljeksetkin pelailevat aamutunnit aivan kaikessa rauhassa toisiaan tukien! <3 :)

Mukavaa lokakuuta ja enkeleitä valottomille tienpätkille! <3

Anonyymi kirjoitti...

Nautinnollista syksyä Tiinalle ja pesuelle ja JES hyvä adrenaliini ... puhise sinä ja nauti ; )
pirtsikka

Terhi kirjoitti...

"Aika nastaa, osaan taas marista!" - Juuh, se on iso askel!

Onko nautittavampaa "marinaa" koskaan kirjoitettu - tuskinpa vaan :) Tuskin se keltään muulta onnistuisikaan..

Kyllä se myös lohduttaa kuulla, että teidänkin perheessä vähän nitistään ja natistaan ;)

Valoa teille! Kerätään adressi..? Nettisellainen?

Kati kirjoitti...

Vihdoinkin! Aloin jo saada vieroitusoireita päivitystä odotellessa. Kiitos koko marinasta vaikken sitä täysin uskonutkaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana odotettu kirjoitus! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kuinka sujuvaa narinaa! Tästä tuli niin hyvälle tuulelle, että kiireisen kerhoaamun uhmailut ei tunnu enää missään. ;)
Pinkkiä perjantaita toivottaa Minna naapurikylästä

Anonyymi kirjoitti...

Taito on sekin, että saa jokaikisen ikävän asian kuulostamaan mukavalta, ellei suorastaan riemukkaalta. Tuossa toipumisen vaiheessa kannattaa viipyä pitkään ;) Sitä kuvaa vielä odotan, jossa iloinen ja innokas kansankynttilä potkuttelee kelkalla aamupimeällä, paukkupakkasessa ja lumen keskellä töihin;)
Raskasta on varmasti elää The Firman ikuisesti jatkuvassa yt-epävarmuudessa, mutta toivon kovasti että pääsisitte sinne lämpö- ja aurinkolomalle tänäkin vuonna!

Anonyymi kirjoitti...

Mainiota pohdintaa jälleen kerran. Minäkin olen ollut vähän kuin kesken talviunilta herätetty karhu. Ei niinkään murhetta vaan potuttaa (kauniisti sanottuma) tämä nyky olotila.
Puhku ja iloitsehan elosta !Hyvää syksyn jatkoa ! t. pete

Anonyymi kirjoitti...

Niin Pete, onhan siitä karhusta se toinenkin kuin-alkuinen sanonta ;)

Anonyymi kirjoitti...

rk, se toinen sanonta kuvaa varmaan paremmin minua tällä hetkellä. t. pete

tiina kirjoitti...

Lauantaita, karkkipäivää kaverit:)

Mies vaihtaa autooni talvirenkaita, poika pelaa aluesarjaa jossain pohjoisempana, neiti on koirapuistossa, sisu toki mukana. Peltsin kanssa kuunnellaan risto järvenpäätä ja lauletaan mukana. Voihan vietävä, aamuhämärässä..
Kohta lähdetään pikkulaulajan kanssa lauantaiostoille, neiti kirjoittaa jo ihan sujuvasti apuna kauppalistaa. Ensimmäisenä komeilee "karki ja herku".

Vaikka eilisiltaisen työvirkistyksen jälkeen hiukka väsyttää, ei tästä elosta keksi kauheasti oikeeta valittamista. Viime yönäkin kotio palatessa tähdet näkyivät kauniisti, kun katuvalot eivät turhaa olleet häikimässä.

Pinkkiinkin pukeuduttiin, työpaikalla ja miestä myöten. Vielä ehtii roosaa lokakuuta viettämään, ehkä täällä blogissakin siitä pieni siivu.. Olen saanut mukavan viestin aiheen tiimoilta. Kiitos!

Olipas kiva kuulla teistä! Älkää ohi ajaessanne vaan heilutelko, keltaisessa talossa sopii käydä kahvilla:)
Pete: special-terveiset, ja sitä parempaa oloa.

Lunta en nyt ihan vielä osaa odottaa, toivottavasi potkurikuvaan menee vielä joku tovi. Lupaan päivittää ennen potkurikelejä..

Anonyymi kirjoitti...

eri alan duunissa ite,jotta kiinnostaa minkälaista on ala-asteen opettajien illalla tapahtuva työvirkistäytyminen? Ja kuka sen kustantaa? Syksyn kirkkautta!

Anonyymi kirjoitti...

Että tuommoinen kysymys tuossa edellä!?

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että muillakin on aamut vähän sitä ja tätä... jopa kaikkitietävillä opettajilla :) :)

tiina kirjoitti...

Huomenta!
Opetusala on kait ala siinä kuin muutkin. Meidän työpaikka vaan on ihan erityinen, tämän porukan kanssa virkistyy vaikka välitunnilla vesisateessa seisten.

Tällä erää olimme kuitenkin isolla joukolla ruokailemassa, ihan työajan ulkopuolella ja ihan omaan piikkiin:) Perjantaisen palkkapäivän ja s-etutarjousten kunniaksi otettiin koko kattaus ja lasi viiniä, mikä teki näköjään itselläni alennusten jälkeen 42,35e. Sitten vielä tuhkimoiden kotiinlähtöaikaan lasi kuohuviiniä viinibaarissa, neljäsosapullon hinnaksi tuli 6,80e. Onneksi pääsin kimppakyydillä, kun meidän perille ei tule bussia enää iltakymmenen jälkeen, viikonloppunakaan, ja taksi maksaisi n.45e.

Joskus (1-2krt/v) laitetaan elämä risaiseksi, ja lähdetään virkistäytymään ja ryhmäytymään jo iltapäivällä. Hiihdetään meren jäällä tai heitellään frisbeegolfia. Kun aktiviteetti on itsessään ilmaista, niin kunta on tarjonnut meille makkarat mieheen, mehutkin vielä! Muistan, että joskus on saatu kahveetkin siinä sivussa.

Työpaikka kuin työpaikka, tärkeintä kait on, että tutustumme toisiimme ja tiimiydymme. On sitten se työntekokin mukavampaa yhdessä. Eikä henkilökunnan kiva ole pois asiakkailta, meidänkään työssä -päinvastoin!

Virkistyneenä (ja kaiken lisäksi vielä männä viikolla kouluttautuneenakin) nokka kääntyy kohta kohti uutta työviikkoa..
Mukavaa, syksyistä viikkoa teille kaikille!

betty kirjoitti...

Tähän aikaan vuodesta kun kaamos rupeaa painamaan päälle, niin kenen tahansa aamut eivät ole ruusuisia. Olisi ihanaa kyllä matkustaa edes vähäksi aikaa aurinkoa tapaamaan, itsekin haaveilen siitä ja toivon että teidänkin budjettinne antaa myöden ja pääsette matkaan !

Aivan ihana tuo teidän työporukkanne(kin) ! Meikäläiselläkin on onneksi joskus ollut, vaikka ei enää. Mutta vanhatkin muistot lämmittävät.

Pirteitä syyspäiviä sinulle ja katraallesi !

Kiara kirjoitti...

Hehei, täällähän on kirjoitus! Hienoa. Onpa kiva. Marinata syksyn pimeydestä. Sitähän tämä on. Meidän kunnalla on katuvalopylväät kaikilla teillä. Vaan mitä ne onnettomat tuikut valaisee? Ei mitään.

Virkistäytymispäivä kuulostaa kivalle. Toivoisin että opetustoimi/kunta/thefirma tai mikä tahansa muu sponssaisi sitä jonkista verran. Ettei tarvis itse kustantaa ;)

Syksynjatkoa!

Niina kirjoitti...

Mihinkähän eetteriin äskeinen kommenttini katosi... Ehkä vielä ilmestyy, mutta piti vain sanomani miten ihana kuulla, että muillakin kuin meillä ihmetellään, unohdetaan, kinataan, tuskaillaan...ja sitten taas iloitaan Jokipoikien kanssa! :)

Kiitos työpäivän piristyksestä!

Anonyymi kirjoitti...

Olipahan kivan kuuloista marinaa.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

t. Tuutikki