maanantai 21. maaliskuuta 2011

näillä muistoilla


Satuimme sirkan kanssa naapureiksi, kuten niin monesti ennenkin. Minä olin aamun ensimmäisenä potilaana levittänyt tavarani neloseen, kantapöytääni, ja sirkka valitsi viitosen vierestäni, hoitajia vastapäätä. Katseltiin tyhjiä tippatelineitä ja pedattuja sänkyjä, ja kerrattiin vanha vitsi, että kaikki muut ovat parantuneet ja vain meillä on enää syöpä. Naurettiin päälle, mutta vähän ja vaisusti, sillä sirkkaa rupesi yskittämään.

Kanssasisareni, tuo ylväs ja ryhdikäs nainen, joka kantaa kauniisti niin nahkaisen käsveskansa kuin nailonkiharansakin, on upea pakkaus. Sirkan kanssa jutustelu on diskuteerausta ja mietiskely funtsaamista, mutta turhia ei sirkka funtsaile, sillä vastaus kaikkeen on "totta helkutissa". Totta helkutissa mää hiihdän tänä talvena, pulinat pois etten vesijuoksuun voisi mennä ja eikö se ny oo selvä se loma että pääsen mökkiä laittamaan kesäteloille. Sirkan kanssa olemme päättäneet, ettei periksi anneta, ja näissä helkutin hoidoissakin käydään vielä kahdeksankymppisinä, jos emme siis sitä ennen koe ihmeparantumista. Niinkin kunnioitettaville kymmenille sirkalla on tosin matkaa vain jokunen vuosi, mutta yhteinen huumori, diagnoosi ja sisun määrä kompensoivat ikäeroa. Met vain tulemme juttuun.

Asiaan päästiin, kun salkkareissa tuli kohta, jonka sirkka oli nähnyt aiemmin kotitv:stä. Ismon ja elsan (tuulan ja paavon?, heikin ja kaijan? no, ainakin miehen ja naisen) keskustellessa kiihkeästi(lapsesta?, toisesta naisesta?) keskityin poimimaan kantapään silmukoita, mutta lopetin työn kuullessani varovaisen yskähdyksen vieruspetiltä. Sirkalla oli asiaa. Olin nähnyt kumartuneen ryhdin ja varovaisen istahtamisen vuoteen laidalle, ja tiesin saavani selityksen.

- Siellä on askitesta, siitä tämä turvotus ja hengästyminen. Himskatti sentään. Ja syöpäarvo on tuplaantunut, eilen soittivat. Kyllä se oli taas kova juttu koko meidän jengille. Kun meillä oli niin ihana yhteinen mökkiloma tyttären perheen kanssa, ja nyt sitten tämmönen uutinen. Ei auta muu kun pistää taas nokka nousuun ja uudella tsempillä etiäpäin.

Kuukautta aiemmin olimme yhdessä laskeskelleet seuraavan hoidon osuvan talvilomalle, ja sirkka päätti anoa lykkäystä. Minä kannustin vieressä, kyllä me tänne aina keretään, nautitaan nyt elämästä. Sirkka sai lykkäyksensä ja minulle annettiin sama määräys: lentokentille ja koneisiin ei kannattanut lähteä testaamaan vastustuskykyä hoidon jälkeisenä päivänä. Sehän sopi. Viikko ylimääräistä hoitojen välissä ei merkitse mitään, niinhän sitä sanotaan. Viikko ylimääräistä ei toivottavasti merkitse mitään. Voiko viikon hoitotauko olla merkittävä? Eihän viikon hoitotauko ole merkittävä? Eihän?

Arvasin, mitä sirkka mietti, mutta pyörittelin päätäni. Ehei. Lääketieteestä en tiedä, mutta joskus viikko vain on ihan muulla tavoin merkittävä. Tähtihetket, onnenretket, me olemme ansainneet ne. Viikon muistoilla me taas jaksamme etiäpäin, kohti sitä kahdeksankymmenvuotispäivää. Tsemppiä sirkka!

muutamia tähtihetkiä viikkoni varrelta, yhdessä lauletuin sanoin



taas on aika auringon
-kevätauringon ensimmäisiä lämpimiä
säteitä grazin torilla
On elämä kaunista ollut niin
kuin kudottu lankoihin kultaisiin..
- syntymäpäiväsankaritar lähdössä
matkalle, sateenkaaren päähän

Sateenkaaren päässä:
.. mutta jos sä matkallasi
löydät hyvän ystävän,
löytänyt oot silloin
aarrettakin enemmän.


kun on oikein pieni,
voi nukkua orvokin lehden alla
-tai tädin käsivarsilla, kuten
keisarinna ja kummipoika

Tämä elomme riemu ja rikkaus
sekä rinnassa riehuva rakkaus..
-elon väliaikaisuudesta ei välitetty
itävaltalaisella viinitilalla, sillä
päivääkään ei vaihdettaisi pois


Wenn man sehr klein ist
kann man auf einer Vogelfeder fliegen
- siunattua ja riemullista elämänlentoa,
pieni keisarinna!

14 kommenttia:

sanna kirjoitti...

Nih. Hitsiläinen. Mitä tähän voi sanoa?
Näillä muistoilla,nih. Emmää osaa kirjottaa mitään. Höh.

Anonyymi kirjoitti...

Oih ja voih! Kiitos kauniista kuvakertomuksesta! Näyttää siltä, että kannattipa hyvinkin siirtää viikolla ja sairaalasänkyyn ehti, kun oli kerätty oikein kunnon reissuväsy.
Alkuosa tarinasta ei sitten ollutkaan niin kiva, "siellä on askitesta". - Sirkalle terveiset ja sisua täältäkin!
Ja itsellesi siloisia näkymiä viikon päästä hämärähuoneessa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kaunis ihanasta kirjoituksesta ja kauniista kuvista. Aivan ihanata ollut teitillä. Lopussa oikein laulukuoro. Mahtavaa ! Kyllä tommoset reissut vaan ovat se elämän hunaja ; ) - kerkii sitä sitten taas ....
Vointeja ja jaksuja ja Elämän Kevättä ; )
pirtsikka

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Sirkalle terveiset ja tsempit myös täältä!

Loma on molemmilla ollut ilmeisen onnistunut ja antanut uutta voimaa, joten eiköhän se ollut vaan hyväksi siirtää viikolla niitä tiputuksia. Lääkärithän olis muuten kieltäneet reissailut ja määränneet sinne tipalle - eikös..?!

Kiitos kuulumisista ja kuvista :)
Kauniita näkymiä ja aurinkoisia päiviä!

Kiara kirjoitti...

Sniff. Kyynel silmäkulmassa. Kauniisti kirjoitettu taas. Sirkalle multakin terkkui!

olga kirjoitti...

Taas tuli tippa silmään, niisk.

Ihania kuvia ja tunnelmia.
Elämä pistää miettimään, tsemppiä teille molemmille.

Kati kirjoitti...

Wautsi! Jo on ollut menoa ja meininkiä Grazissa! Vanha parikin pistänyt jalalla koreasti. Johan tuollainen matka on niin tervehdyttävä, että tippua ehtii myöhemminkin. Aurinkoisia kevätpäiviä teille kaikille :)

Anitta kirjoitti...

Ihana lomareissu teillä on ollut. Toivottavasti nyt hoidot tehoaa entistä paremmin, niin sirkalla kuin sinullakin.
Aurinkoa päiviin!

Nina kirjoitti...

reissun päältä terkut...tähtihetkiä tarvitsee jaksaakseen.

Kitsune kirjoitti...

Ei taaskaan onnistunut lukea silmien kostumatta...

Mutta ainahan sitä sanotaan että viikko tai parikaan ei mitään muuta? Eikä pidä ollenkaan väheksyä sitä merkitystä mikä reissulla tai mökkilomalla on mieleen - sitäkin pitää hoitaa että jaksaa.

Tsemppiä Sirkalle ja sinulle, ja niitä kauniita maisemia!

tiina kirjoitti...

Kiitos kaunis viesteistänne!

Muistoissain säilyy niin kultainen nuoruus -kuten myös lauloimme- kuin reissummekin, vaikka arki painaa täällä päälle. Ja flunssakin yrittää, mutta minä yritän takas. Ihmeellistä etten ole sairastanut sitten niin mitään viimeisen kolmen vuoden aikana. Ehkä se on korkea aika nöyrtyä streptokokin edessä -tai mikä se huushollissamme tällä hetkellä pyöriikään.

Tulevat kuvat käyvät tasaisesti mielessä, mutta hätistelen niitäkin pois yhtä ponneekkasti kuin viruksia ja muita pöpöjä. Tulokset ovat mitä ovat ja niillä sitten mennään.

Nyt mennään viikonloppua kohti, jei jei, ja jos kunto ei huonone, on luvassa hullujen akkojen hiihtoa vaaramaisemissa.

Tsemppiä teille kaikille, auringonpaistetta viikonloppuunne!

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Ihana postaus.
ja sinä mimmi vaan jaksat!
Mukavaa viikonloppua sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Thumbs up!

Anonyymi kirjoitti...

Peukut ja varpaat pystyssä odotetaan lumivalkeaa!

Halit lähettääpi Leena ja pesue