torstai 29. heinäkuuta 2010

45

Reilu viikko kipukohtauksesta olkapäätäni vaivaava kipu ei ole enää eläimellistä, mutta vaanii pesäluolassaan valmiina hyökkäämään, jos sitä ärsyttää. Kun vain tietäisi, mikä on ärsyttämistä, ainakaan pieni liike ei sitä ole. Ja koska käsi liikkuu ihan vaivatta, vie se mukanaan kiertäjäkalvosin-diagnoosin.

Kiertäjäkalvosin-diagnoosin torpedoi jo työterveyslääkärikin maanantaisella käynnillä. Nuorella mutta pätevänoloisella lääkärillä oli monia mukavankuuloisia vaihtoehtoja kivulleni, ne eivät siis liittyneet s-sanaan. Käynnin lopuksi hän kuitenkin ennusti, että vaivani ehtii hävitä luonnollista tietä, ennen kuin sen syytä ehditään edes selvittää. Ultralähetettä varten hän tarvitsee kotipaikkakuntani johtavan lääkärin suostumuksen, jota vieläkin odotellaan. "Näihin byrokratian rattaisiin moni kipu hukkuu", lohdutti lääkäri, ja kas: eikö oloni ollutkin hieman parempi noiden taikasanojen jälkeen.

Keskiviikon vietin tutuksi tulleen sairaalan käytävillä odottaen varjoaineen kulkeutumista luustooni. Kävelin osastojen ja tutkimushuoneiden ohi, istuin kahviossa, ja parkkeerasin rauhaisaan paikkaan luentosalin ovivälikköön puhumaan muutaman puhelun. Neljän tunnin keikalla ehdin valmistella itseäni kohtaamaan erilaiset diagnoosit ja uutiset, sekä sen, ettei ehkä mitään löytyisikään. Kaikki muut paitsi s-diagnoosit kuulostivat jotakuinkin kestettäviltä, mutta tilanteen niin vaatiessa tiedän kyllä kestäväni senkin.

Tutkimustuloksista luvattiin soittaa seuraavana päivänä, siis tänään. Lääkäreiden puhelut tapaavat tulla iltapäivällä, joten yllätyin nähdessäni syöpäpolin soittavan jo ennen yhtätoista. Toinen hyvä enne oli se, että soittaja oli perushoitaja, he harvemmin huonoja uutisia välittävät. Ja tsadaa: luusto oli puhdas! Nivelvälit normaalit ja pieni verenkuvakin kunnossa - niihin kilpistyi keittötohtorin kehittelemä tulehduksellinen nivelsairaus, joka kuului vielä jotenkin siedettävien kivunselittäjien joukkoon. Hetken verran olin jo ihan helpottunut, mutta viimeinen veriarvo pisti tytön taas kauniisti polvilleen:
- "Yksi arvo täällä on hivenen koholla, ca 12-5 on 45."

Laskeskelin, että säästän yhden neulanpiston, kun otatan syöpämarkkerin ensi viikon kontrollia varten samasta reiästä, mutten ollut varautunut kuuleman sen tiimoilta huonoja uutisia. Markkeri ei ole yksiselitteinen arvo, mutta antaa omalla kohdallani osviittaa munasarjasyövän tilasta. Ennen leikkausta arvo oli hieman yli kahdensadan (kun se voisi olla tuhansiakin), mutta jo pelkällä leikkauksella se laski alle 35 viitearvon, ja parin hoitokerran jälkeen päästiin alle kymmeneen. Siinä se on keikuskellut puolitoista vuotta, kauniina ja rauhoittavana.

Sen verran huolestuin yllättävästä kohoumasta, että soitin jo gynen syöpäpolille. En tosiaan jaksanut odotella huomisaamuista puhelinaikaa, vaan selitin hoitajalle olkakivut ja luustokartat, vaikka tämä varmasti kiireinen olikin. Tiivistetyn tehokkaan anamneesinannon jälkeen ystävällinen hoitaja kehotti vetämään henkeä ja tulemaan ensi viikon kontrolliin ihan turvallisin mielin. Jos ultrassa näkyy poikkeamaa, aloitetaan tutkimukset, mutta muussa tapauksessa ca 12-5 vain kontrolloidaan jonkin ajan kuluttua. Mutta kun kerran menin kysymään, joutui hoitaja myöntelemään, että voihan olkakipu olla heijastekipuakin, sieltä alempaa. Sieltä, missä ensi torstaina soisi näkyvän vain kauniita kaikumaisemia, suolenmutkia ja siistejä sisäelimiä.

Että helteinen päivä tämä. Ulkolämpötila yli kolmenkympin, sisätiloissa hieman viileämpää. Pääkopassa kiehuu, mutta eiköhän sielläkin illan tullen viilene. Ensi viikon torstaihin tuntuu olevan pitkä matka, mutta ehkä tarvitsen sen ajan psyykatakseni itseni kohtaamaan tulevan. Viikko on kuitenkin hyvin ohjelmoitu, jottei tulevia tutkimuksia tarvitsisi turhia murehtia, ja murehtimisen sijaan minä ja peltonen aloitammekin viikonlopun juhlimalla. Huomenna junailemme eteläpohjanmaalle perheystävän yhdeksänkymmenvuotispäiville -sellaisiin kekkereihiin pääseminen on harvinaisen upea juttu. Onnea alli, ja monia terveitä ja elämäntäyteisiä vuosia lisää!

Ja niitä omia yhdeksänkymppisiä, niitä vietetään... 52 vuoden kuluttua. Tervetuloa!

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olen lukenut kirjoituksiasi jonkin aikaa ja täytyy sanoa, että ne ovat nautittavia. Seuraan myös muutaman muun s-taudin kokeneen blogia, ja vähän sydän syrjällään olen, kun uutiset aina silloin tällöin ovat levottomuutta herättäviä. Toivon Sinulle jaksamista ja pidän peukkuja, että kyseessä ei ole mitään vakavaa.

Adelhaid kirjoitti...

Toivottavasti olkakipu on itsestään paranevaa sorttia. Ensi viikon kontrollia odottaessa ajatusten suuntaaminen muualle on hyvä selviämiskeino, jota itsekin olen yrittänyt toteuttaa. Peukut pystyssä toivotaan vaan hyviä uutisia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kutsusta Tiina - 52 vuoden kuluttua ... meikkä ei kaiketi "kerkiä", mutta pyydän vaikka tyttäreni tilalleni
; )
Toivotaan kauniita kaikumaisemia ja olkapäävaivan olevan lääkärin povaavaa sitä itsestään häviävää ! Olethan kuitenkin tehnyt puutarhahommia ja voinevat vaivat siitäkin tulla ...
Mulla ei ole mitään käryä noista arvoista (45), mutta jos aikanaan sulla olivat 200 ja voivat olla jopa tuhansia, niin luku siltä osin ei ihan painostava.
Kiva, että pääsette 90-vuotis juhliin. Ne ovat varmasti kokemus sinänsä !
Adelhaidin tavoin toivotan paljon muita ajatuksia kuin s-sanaan liittyvät.
pirtsikka

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni tuo olkapäävaiva alkoi toukokuussa, kaikki kuvaukset käytiin läpi, eikä mitään löydetty siis siihen s-sanaan viittaavaa. Minullakin epäiltiin vaikka mitä olkapäävammaa. Nyt olla möllöttelen sairauslomalla ja odottelen kuntoutuspuolelle pääsyä. Kipu on siinä leikatun puoleisessa kädessä. On jo hellittänyt olkapäästä, mutta siirtynyt kyynerpäähän. Mutta kyllä se säikäyttää pahan kerran. Helteisiä päiviä! -Paula-

Anitta kirjoitti...

Olipa siinä uutisia kerrakseen.
Tuttavani markkerit olivat useita satoja ensimmäisen sytokuurin alussa, mutta tippuivat 4-5 paikkeille. Toinen sytokuuri aloitettiin kun arvot olivat 36 ja taas tippuivat sinne 4-5 paikkeille. Kolmannen (eri lääkitys)kuurin aikana on arvot vaan nousseet ja olivat viikko sitten 46. Ensi viikolla mietitään aikaisempaan lääkitykseen palaamista. Vielä on kuitenkin uskoa, että tehoava yhdistelmä löytyy ja iso-s nujertuu.

Yhdeksänkymppisten juhliminen on aina aiheellista, vaikka eivät omat olisikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Siitä lähdetään että 52 vuoden päästä on isot kekkerit. Ja pulinat pois. -Kirsi-

Tee kirjoitti...

Juu, siitähän lähdetään, että sun yhdeksänkymmenvuotispäivillä nähdään! (Ja muutaman kerran ennen sitä..) Multa ei tietääkseni ole niitä markkereita mittailtu, mutta ymmärrän huolesi. Kauniita kuvia toivotaan ♥

Kitsune kirjoitti...

Hyi mikä ikävä yllätys verikokeissa, puhtaan luustokartan (onneksi!) jälkeen. Pidämme peukkuja ja jännäämme kanssasi ensi viikon kontrollia.

Anonyymi kirjoitti...

Ennen 90vee bileitä tapaamme töissä viim. tiistaina. Meillä olisi ollut 100vee bileet Kittilässä, mutta missaamme ne Korfun matkan vuoksi. Siinäpä meille tavoitetta!

Tsemppiä tutkimuksiin, olen hengessä mukana ja lähetän aurinkoa ja valoa Korfulta!

pirre

rk kirjoitti...

Kiitos synttärikutsusta, jonka minäkin taidan joutua siirtämään seuraavalle sukupolvelle.
Ja onnea tsadaa puhtaasta luustosta ja labroista! Paitsi - <35 olisi tässä(kin) kivempi kuin 45. Ruma sana tähän kohtaan, enkä tarkoita nyt sitä s:llä alkavaa viisikirjaimista.
Näissä peloissa viikko on pitkä, mutta ei se aika tähänkään asti ole kulumasta lakannut, niinkuin blogisti-Ida totesi. Hyvä että on paljon ohjelmaa.
Omatkin 2v:t syyskuussa lähestyy, vaikka vastahan ne 1v:t oli! Hitto.
Mutta, voimia ultran odotteluun ja sinniä tolkun pitämiseen päässä. Tiedät että ajatuksissa kannatellaan, uskotaan ja toivotaan. Parempaa vointia ja iloakin päiviisi.

Tilu kirjoitti...

Kun sytokuurin aikana kyselin hoitajalta, että eikös minulta ollenkaan oteta näitä markkereita verikokeessa, joista kaikki puhuu, niin sain vastaukseksi, että ei niitä mitata, koska niiden arvot heittelehtii ja aiheuttavat turhaa huolta. Tämä oli siis tarkoitettu rauhoittamaan mielialaasi, ilmeisesti nuo arvot heittelehtivät ilman mitään vakavampaakin.

Minullakin oli niitä särkyjä leikatun puolen solisluun kohdalla rankan puutarhan tonkimisen jälkeen, mutta ovat nyt onneksi hävinneet itsekseen.

Viettäkää hyvä viikonloppu ja tsemppiä kontrolliin.

betty kirjoitti...

Onnea kivoista luurankokuvista ! Ja toivottavasti markkerit eivät merkkaa yhtään mitään... Tulosten odottaminen on tosiaan rasittavaa, siinä on pääkoppa kovilla.

Ajatuksissa mukana, ja toivotaan vain hyviä uutisia !

Hyviä synttäreitä !

Marja-Liisa kirjoitti...

Voimia sinulle ja Jumalan täys hoitoa.
Kamppailua täälläkin edelleen. Markkeri viimeksi viikko sitten 130(laskenut kylläkin 20:n pykälissä 3viikon välein.

Leena kirjoitti...

Hei! Toivotaan, että markkeriarvo on vain jotakin tilapäistä. Itselläni oli samainen markkeriarvo 850 siinä vaiheessa, kun minulla luultiin olevan munasarjasyöpä. mikä diagnoosi sitten osoittautui virheelliseksi, kyseessä olikin lymfooma. Eli minulla jokin muu seikka oli nostanut sen arvon niin korkealle. Ehkä se oli se toinen syöpä. Tämä ei tosin paljoa lohduta sun kohdalla. Mutta pidän sinulle kovasti peukkuja, että kaikki on edelleen hyvin. Olet sinä vain reipas ihminen, kun jaksat niin hyvin rankan sairautesi kanssa.
Terv. Leena

Nina kirjoitti...

huh huh..olipas täällä kuulumisia ja paljon ehtinyt tapahtua 2 vko:n netittömän elämänjaksoni aikana. Voimatsemppejä täältä sinne lähetän ja pääkopan selkeänä pitämiseen jaksamista!!

tiina kirjoitti...

Kaunis kiitos ystävät näistä viesteistä ja muista yhteydenotoista! Kummasti sitä taas jaksaa, kun selvittelee asiansa kirjalliseen muotoon ja saa tällaisia tsemppiviestejä.

Kuten arvelin, sain itseni kursittua kokoon ihan mallikkaasti jo torstaipäivän aikana, ja reissuun päästiin hyvillä mielin. Ihanat juhlat takana, näistä otetaan oppia omien järjestämiseen:) Nyt jatkettu peltosen kanssa reissua koiramäkeläisten luokse villilään, kun vointikin kerran ok. Perhe on hajautettu maalimalle, taasen.

Syöpämarkkerit todella lisäävät huolta, mutta kohdallani katsotaan, että ca 12-5 on sen verran sensitiivinen, että sitä kannattaa seurata. Sen jatkuva kohoaminen yleensä kielii alkavasta uusiumasta, mutta yksittäisellä korkealla arvolla ei ole merkitystä. Joskus tosiaan hoidot voidaan aloittaa ilman kliinistä tautiakin, jos merkkiaine kohoaa jatkuvasti, toivotaan nyt että tässä on jostain muusta kyse.

Toivon runsain mitoin hyviä tuloksia muille niitä jännittäville, iloa ja valoa teille kaikille! Vielä on kesää jäljellä..

Kitsune kirjoitti...

Hyvä etteivät juhlat sentään menneet sinulta pilalle. Ja puuhatessa aika kuluu nopeammin... pian onkin jo torstai. Täällä pidetään peukkuja hyville uutisille. Olet ajatuksissa.