lauantai 18. helmikuuta 2012

keitaalla

Kerran kolmessa viikossa teen "opet". Iltapäivän viimeisen oppitunnin päätteeksi pakkaan mari-laukkuni, suljen tietokoneen, hätistelen hitaimmat ulos luokasta lukitakseni oven ja kiiruhdan autolle. Oppilaideni vielä käynnistellessä potkukelkkojaan vilkutan jo ensimmäisessä kurvissa "variksen" perävaloja ja katson kelloa. Hyvin ehtii, bevasitsumabi on tilattu kolmeksi.

Perillä tutulla osastolla kuoriudun päällimmäisistä vaatteista, oikaisen sängylle ja ehdin jo käväistä unten mailla ennen kuin pirkko tulee verenpainemittarin kanssa hääräämään viereeni. Satakaksikymmentäkaksi kautta seitsemänkymmentä, pulssi kuusiviisi ja pissakin puhdas, sanoo pirkko asiaankuuluvat alkutervehdykset ja lähtee hakemaan tippapusseja, sammuttelee mennessään kirkkaimpia valoja ja toivottaa vielä tervetulleeksi keitaalle. Siltä kait se näyttää; työpäivän tehnyt ope loikoilee sängyllä horroksessa, avaimet kaulassa ja korkkarit jalassa, työlaukku jalkopäässä. Palmun virkaa toimittaa tippateline.

Tuolta samaiselta keitaalta poistuin elokuussa viimeisimmästä sytostaattitiputuksesta, horjuen ja kahden vessan kautta, ennen kuin pääsin ulos sairaalasta. Paha olo jatkui päiväkausia, joskin se pysytteli mukavan syyskiireen vuoksi taka-alalla. Kuitenkin vielä viikkojenkin perästä sain kuvotuksen tunteen kurkkuuni kouluruokalan tarjotessa kanakastiketta ja riisiä, sinänsä ihan herkullista sapuskaa, mutta joka ei mennyt alas, kun se on kerran tai kolmesti tullut ylös. Ei siis ihme, että bevasitsumabi-tiputus, lääkitys josta ei pitäisi koitua verenpaineen nousua ja rytmihäiriöitä kummempia sivuvaikutuksia, aiheutti ensimmäisellä antokerralla ihan kunnon kuvotusta. Pahoinvointi alkoi jo portin aukaisusta, desinfiointiaineen ja ihoteipin tuoksusta ja jatkui aina kotiin saakka. Toinen kerta meni paremmin, kolmas kerta oli sitten jo keidas-kokemus, lepohetki keskellä hektistä arkipäivää.

Keskellä hektistä arkea järjestimme perheellemme oikeankin keidaskokemuksen. Joulukuun kontrollin hyvien tulosten huumassa harhauduimme mieheni kanssa nettiin, matkasivustoille, ja ostimme meille kaikille viidelle joululahjaksi viikon loman teneriffalla. Tammikuussa sitten matkasimme sinne, oikeiden palmujen ja auringon alle, all inclusive. Todellisia keidashetkiä, joista nautimme niin ruokapöydän ääressä, altaalla kuin monenlaisten aktiviteettienkin parissa. Ja nautimme vielä hieman enemmän luettuamme ystävien viestejä kotimaan pakkasennätyksistä.



Toisaalta normiarkikin on kuin keitaalla olisi. Huivin alta pilkistää maantienharmaata hiusta, kortisoniturvotukset ovat muuttuneet kunnon lihaksi ja läskiksi, mutta yhtä kaikki kehoni viestii samaa kuin veriarvoni: olen kunnossa. Sytostaattien aiheuttamat tuntomuutokset jaloissa ovat vähentyneet, kivut kaikonneet ja juoksu sujuu. Zumbassa hikoilen muiden jumppaajien lailla, ja jaksamisen sijaan minua huolettaakin lähinnä se, pysyvätkö tissit samban tahdissa tai ainakin liiveissä. Elämä on kuin ennen muinoin, ennen suurta ässää.

Tiistaina, tai oliko perjantaina, balettikyytireissulla kumminkin tai ehkä sählypelistä tullessa kuuntelen suomipoppia ja hoilaan kolmannen naisen kanssa "osoita taas, elämän tarkoitus..", mutta lopetan pian. Tämä terveyteni on vielä niin hauras, haluan suojella sitä kaikin tavoin, ja vaikken kohtaloon uskokaan, ei sitä silti kannata härnätä. Puhun viimeisimmästä sytostaatista ja terveestä jaksosta. Käytän sanoja jos ja kun vuorotellen puhuessani tulevaisuudesta. En käytä hyväkseni ennakkovaraajan etuja ja varaa uutta lomamatkaa tai edes junalippua halvemmalla kuukausia etukäteen. Luottamustehtäviin suostun hitaasti ja vain lyhyeksi aikaa. Kehityskeskustelussa kysymys tulevan vuoden haasteista lähinnä huvittaa minua.

Puoli vuotta viimeisimmän sytostaatin jälkeen olen taas elämässä kiinni, enkä totisesti kaipaa mitää opetuksia.
Ei sillä että syöpä mitään opettaisi, mutta kyllä se perspektiiviä ja respektiä elämään antaa. Ainakin olen oppinut pitämään aamuista: Kun on kyökkinyt, kipuillut, valvonut ja viettänyt öitä ajatellen kaikki ajatukset, ne viimeisetkin, tuntuu suurelta etuoikeudelta nousta uuteen päivään, terveenä ja levänneenä. Vaikka on aikaista, kylmää ja pimeää, ja vaikka seuraavalle todelliselle keitaalle on taas matkaa.

26 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Tiina! Onnellista kuulla sinusta ja hauraasta onnesta.

Terhi kirjoitti...

Ihanaa lukea taas teidän kuulumisia :) Ihkut kuvat ja sulla tosi kivoja tekstiilejä kuvassa! Siis ne kaikki on iiiihanan pirteitä :)

Kaikkea hyvää teille ♥

Anonyymi kirjoitti...

Olipas kiva kuulla kuulumisia pitkästä aikaa ja vieläpä noin hyviä!
Jos syövästä jotain olen 'oppinut' niin ehkä sen, että elän enemmän tässä hetkessä ja jätän 'sitku'-suunnitelmat muille.
p.s. luulin jo hourailevani kun desin ja teipin haju sai melkein oksentamaan... :)

Kati kirjoitti...

Ihanaa luettavaa taas kerran. Ehdin jo kovasti odotellakin! Terkut sinne koko porukalle!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa Tiina!!

Ihanalta kuulostivat ja näyttivät kuulumisesi, jatka samaan malliin!!

Etuoikeus nousta terveenä uuteen aamuun-siinä opettelemista seuraavalle ankealle maanantaille.

Kiitos Tiina ajatuksistasi!

Kaikkea hyvää elämäänne,

Hoitsu Kati

Anonyymi kirjoitti...

<3

-Kaima-

betty kirjoitti...

Kirjoituksestasi tuli hyvä olo, sinä muistat elämän tarkoituksen, sinä osaat todella elää tässä hetkessä nyt. Itsellä kun en enää laske paljonko viimeisestä sytosta on aikaa, ehkä jo unohtuu liikaakin välillä Oikeat Asiat. Kiitän muistutuksesta, ehkä rupeankin laskemaan aikaa viimeisestä sytosta. Luin juuri että joka aamu olisi hyvä muistaa kuolevaisuutta ja kuolemaa. Kuulostaa ekaks hirvittävältä, mutta loppujen lopuksi asia onkin juuri päinvastoin: joka aamu kun muistaisi kuolevaisuutensa, saisi päivästään ainutkertaisena enemmän irti. Kaikkea hyvää ja suojelusenkeleitä !

rk kirjoitti...

On niin mukavaa luettavaa tuollainen keitailu ja se että, "Elämä on kuin ennen muinoin, ennen suurta ässää."
Semmoista toivon jatkuvan pitkään, ainakin tuonne 2050 luvulle noin aluksi! Pian varmaan joutaa se huivikin lääst siisön -hyllylle;)

Anonyymi kirjoitti...

Kerroksemme käytävän toisenpuoleinen toteaa sydän kippurassa : etpä ole arjessa kovin yökkivältä näyttänyt eli tuntunut. Syvä kumarrus, rutisevilla nivelillä niksaus ja respektiä.
Kevättä kohti, se nähdään ja koetaan.
t.s

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus.

Keitaalta keitaalle matkaten jaksaa, vaikka välimatkaa olisikin.


rt Leena & poppoo

Kitsune kirjoitti...

Ope on keitaansa ansainnut, ja teidän perhe keidaslomansa!

Kykysi toipua on kyllä ilmiömäinen, mutta niinhän olet muutenkin. :)

Adelhaid kirjoitti...

Ihanaa tavallista arkea, sitähän tässä kaivataan ja on opittu arvostamaan.

Mä en vielä osaa arvostaa mun Herkku käyntejä ihan noin paljon, että niitä lepohetkeksi keitaalla sanoisin, mutta ihan kivat päikkärit siellä saa otettua.

Mukava kuulla, että sytostaattivaivatkin alkaa helpotta.

Mukavia arjen luksushetkiä sulle jatkossakin!

tiina kirjoitti...

Kiitos terveisistä!

Sitä aikaisten aamujen iloa koeteltiin heti maanantaina kellon soidessa neljän jälkeen. Kone kohti Turkua, perhesopeutumisvalmennuskurssin toista osiota nousi klo 6.15. Pari päivää syöpäiltiin ja syöpöteltiin, nyt aloitan työviikon keskiviikosta, pullapäivästä. Ei pöllömpää.

Työniloa ja jaksamisia, meille kaikille!

Kiara kirjoitti...

:)

Kati kirjoitti...

Huhuu...ketään kotona?

Anonyymi kirjoitti...

Kop Kop...

Anonyymi kirjoitti...

kopkop

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärtääkseni perheenEMÄNNÄLLÄ on ollut muuta pikkupuuhaa viime aikoina. Live-vieraat ennenkaikkea :)

Kati kirjoitti...

Live-vieras kiittää vieraanvaraisuudesta. On siellä sitten mukava poiketa! Tällä kertaa vaan satuin tapaamaan paljon ystäviä, ihania ystäviä! Kiitos Tiina & family!

rk kirjoitti...

Taisit jäädäkin sinne keitaalle;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina!

Pakko minunkin käydä kolkuttelemassa ;)

Kun blogi alkaa elää enemmän hiljaiseloa, se varmasti tarkoittaa, että ajatukset valtaa muukin kuin se suuri S.

Ja sehän on kaikista parasta!! Mutta käyhän jossain vaiheessa kertomassa kuulumisiasi. =)

Ihan lukusarvia jo kutkuttaa ;)

Ihanaa kevään odotusta toivotellen,

hoitsu Kati

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina!

Pakko minunkin käydä kolkuttelemassa ;)

Kun blogi alkaa elää enemmän hiljaiseloa, se varmasti tarkoittaa, että ajatukset valtaa muukin kuin se suuri S.

Ja sehän on kaikista parasta!! Mutta käyhän jossain vaiheessa kertomassa kuulumisiasi. =)

Ihan lukusarvia jo kutkuttaa ;)

Ihanaa kevään odotusta toivotellen,

hoitsu Kati

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina!

Pakko minunkin käydä kolkuttelemassa ;)

Kun blogi alkaa elää enemmän hiljaiseloa, se varmasti tarkoittaa, että ajatukset valtaa muukin kuin se suuri S.

Ja sehän on kaikista parasta!! Mutta käyhän jossain vaiheessa kertomassa kuulumisiasi. =)

Ihan lukusarvia jo kutkuttaa ;)

Ihanaa kevään odotusta toivotellen,

hoitsu Kati

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina!

Pakko minunkin käydä kolkuttelemassa ;)

Kun blogi alkaa elää enemmän hiljaiseloa, se varmasti tarkoittaa, että ajatukset valtaa muukin kuin se suuri S.

Ja sehän on kaikista parasta!! Mutta käyhän jossain vaiheessa kertomassa kuulumisiasi. =)

Ihan lukusarvia jo kutkuttaa ;)

Ihanaa kevään odotusta toivotellen,

hoitsu Kati

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, jostain syystä postaukseni tuli moneen kertaan.....

Anonyymi kirjoitti...

Eikös 2.4. olleen viestin perusteella kirjoittajalla ole ollut vieraita joten ei ehdi tänne