keskiviikko 7. syyskuuta 2011

elämän junassa

Kaksikymmentä vuotta sitten nousin ensimmäisen kerran pohjoisen junaan. "Det här är snälltåget till uleåborg", kuulutti automaattisen ystävällinen naisääni, mikä vapaasti käännettynä tarkoitti "olet matkalla kohti seikkailua". Matkalaukussa oli vaatteita, lakanat ja minigrip-pussiin pakattua pyykkipulveria pesuohjeiden kera, pahvilaatikossa kattila, lautanen, muki, haarukka ja lusikka, repussa eväsleivät ja korvalappustereot. Kahdentoista hengen opiskelijasolussa odotti kahden hengen huone ja yhteiskeittiö, jonka jääkaapista kaikki saivat oman kolmasosahyllyn. Oi, niin vähän tarvitaan onnelliseen elämään!

Viime perjantaina tein matkaa toiseen suuntaan. Junamatka kesti puolitoista tuntia vähemmän ja maksoi neljä kertaa enemmän kuin ensimmäisenä opiskelusyksynä, mutta ikkunan takana vilahtavat pohjanmaan asemat sentään olivat tuttuja. Kauhava, lapua, parkano, tampere ja junanvaihto. Taajamajuna kolkutti raiteilla turvallisesti ja tutusti, kun asema asemalta matkasin lähemmäksi nuoruutta, koulun ja harrastusten täyttämiä päiviä ja läpivalvottuja viikonloppuja. Illan pimetessä juna pysähtyi vaaleanruskealle rautatieasemalle, aikaan, jolloin kaikki oli hyvin kun viikonloppuna oli tarpeeksi ohjelmaa, "se" tuli juttelemaan ruokavälkällä ja matikan kurssi meni läpi. Aikaan, jolloin minä ja muut valkolakit olimme viisaimmillamme, ja kuu ja tähdet kumarsivat meitä. Meidän oli tulevaisuus, ja sieltä tulevaisuudesta saavuimme tapaamaan toisiamme, ensimmäisen kerran sitten toukokuun viimeisen päivän 1991.

Lauantaina poljin kylän halki toispuol jokkee, ihailin peltomaisemaa ja tehtaanpiippuja sen takana -nekin, kaikkine hajuineen ja päästöineen, ovat olennainen osa lapsuus- ja nuoruusmuistojani. Aurinko paistoi ja matka taittui pyörätietä, jonka päällystekin saattoi olla sama, jota kuljimme nuorisotalolle perjantaidiscoon. In the night, no control.. you take my self, you take my self control.. lauloi laura branigan, ja me tanssimme ringissä pastellinvärisissä paidoissamme, nuoriso-ohjaajien valvovan silmän alla ja hyvässä kontrollissa. Muistojen ja mutkan jälkeen ohitin koulun, jossa sijaistin ylioppilaskeväänä. Muutama päivä kolmenkymmenen oppilaan kakkosluokan opena, ja päätin, etten ainakaan opettajaksi opiskelisi:) Sitten tultiinkin jo pyydystielle ja minua rupesi jännittämään.

Niin kai meitä kaikkia. En tiedä, mitä odotin luokkakokouksesta, mutta olin helpottunut huomatessani että kaikki oli niin kuin ennenkin. Enkä tarkoita pelkästään pussikaljameininkiä ja iltaa kohti härskiintyviä juttuja, vaan kaikkea sitä toverillisuutta, mikä keskuudessamme vallitsi lukiovuosina. Joukossamme oli valtion tilintarkastajaa, controlleria, rehtoria, aivokirurgia, tutkijaa, maalaislääkäriä, psykologia, poliisia, arkeologia, graafikkoa ja monenlaista esimiestä, mutta silti me olimme me, työläiskaupungin lukion abivuosikerta 91. Vuosikertojen kermaa, sanoi paikalle kutsuttu ruotsinopettaja, joka muisti meidät kaikki nimeltä. Olimme otettuja ja samaa mieltä.

Meidän joukossamme jokaisella oli lupa olla omanlaisensa, niin yhdeksäntoista- kuin kolmekymmentäyhdeksänvuotiaana. (Lauantai-iltana tosin olimme yhdeksäntoistavuotiaita.) Kuuntelimme toistemme kahdenkymmenenvuoden tarinat, aplodeerasimme saavutuksille ja uusille haasteille. Elimme mukana nekin tapahtumat, joita ei suoraan sanottu koko joukolle. "Mulla on kaksi lasta, kissa ja koira" kertoi enemmän kuin vain perheenjäsenten määrän, ja lausahdus "saan olla täti kolmelle tytölle" sisälsi paljon kaipuuta. Tunnelma oli lämmin niin kuin iltakin nuotion ääressä, enkä malttanut lähteä kotimatkalle edes siinä vaiheessa, kun muisteluksiin tuli mukaan lisää tunnetta, vaikka niin ollin ajatellut. Jos seuraava luokkakokous olisi taas kahdenkymmenen vuoden kuluttua, piti tästä illasta ottaa kaikki irti.

Seuraavana päivänä junassa katselin niin tutuksi tulleita maisemia, söin kotopihasta poimittuja omenoita ja mietin, kuinka kauan junamatka kahdenkymmenen vuoden kuluttua kestäisi ja kuinka paljon se maksaisi. 
Tahdon tietää. Tahtoisin tietää. Olisi upea saada tietää.

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta! Huomaan, että täällä joku muukin harjoittaa jotain muuta kuin sitä "jo nähtyä" nukkumista =) Kaunis kirjoitus, piti oikein itsekin virittyä sinne nuoruuden maalaismaisemiin kaikkiin ilojen ja surujenkin maailmaan, siihen elämäntäyteiseen.. Voi kun sitä aina siinä hetkessä osaisi olla onnellinen miten asiat ovat hyvin ja mistä kaikesta voi olla kiitollinen!!

Tuollaiset reissut varmasti piristävät, mukava että koulukkaat saavat taas intoa puhkuvan (ihan kuin et muutenkin olisi) open luokkaansa. Taas voi se ihana arkikin alkaa ja suunnittelu sitä seuraavaa tapaamista varten. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Mukavaa viikon jatkoa!

Hoitsu Kati

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla asenteella tulet sen Tiina ihan varmasti näkemään ja kokemaan. Siitä ei epäilystäkään. Kaunis ja koskettava kuvaus, jälleen kerran.

Jaksamista taas arkeen ja nykyhetkeen.

T. Päivi

Elina Koivisto kirjoitti...

Kaunis tarina! Iloa ja siunausta jokaiseen päivääsi!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kertomus ja vielä totta ; ) Mieluummin näitä sun juttuja lukee kuin lehtiä. Tolla energialla, mikä sulla on, mennään ja koetaan PALJON, hyvä niin !
Kuten edelliset "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty".
pirtsikka ; )

Nina kirjoitti...

olipas taas niin lämminhenkinen ja mukaansa tempaava ajatusten virta:) Jaksamista arkeen!

Nina kirjoitti...

...niin ja vielä....voimakkaita muistoja liittyy minullakin -91 toukokuun viimeisiin päiviin:) tuolloin vannoin valaani vastavalmistuneena,muiden kurssikavereiden kera, Hämeenlinnan Poltinahon seurakuntatalon alttarilla:)

Anonyymi kirjoitti...

En sinua tunne mutta halusin silti sanoa että ihana olet. Kirjoituksesi koskettavat. Kaikkea hyvää sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Yöllä kahdelta syntyy toisilta tämmöisiä tuotoksia, kun taas eräät toiset tuhisevat aivot nollilla sängyssään. Mukava teksti jälleen kerran, taattua Tiinaa. Onnittelut ja \o/\o/\o/ tuloksista!

tiina kirjoitti...

Juuh, arvasin ettei unimatti kolkuttele silmäluomieni takana kovin aikaisin, kun jännitystä ilmassa, joten käytinpä valveillaoloaikani hyvin:) Mies nukkui flunssaansa pois saunakamarissa ja tytöt yskivät vuoronperään - minä päivystin tautista kansaa.

Mutta tänään iltapäivällä kuulin, että syöpätauti on selätetty tästä huushollista, tällä erää. Enpä tuota ihan todeksi vielä usko, vaikka uutista olen jo tovin sulatellut. Laitetaan tähän kuitenkin ihan varovainen jipii:) Lisää tunnelmia tuonnempana..

Nyt alkaa vireystila vihdoinkin vähän nuupahtaa, ja nukkumista voisi kokeilla.
Tautivapaata unta, ystävät!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania uutisia!!! Nauti elämästä ja läheisistäsi nyt täysillä. Unohda koko s-sana.

Sun äitis kirjoitti...

Taitavasti kirjoitettu tarina, joka toimisi sellaisenaan. Ylimääräinen mauste tulee siitä, että tuntee taustaasi. Silti: tämän merkinnän paras anti löytyi kommenttilaatikosta! Olen niin onnellinen hyvistä uutisistasi!!

Terhi kirjoitti...

Taattua Tiinaa taas :) Ja JIPPIIII! \o/

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut mahtavista uutisista ! Valkoisessa talossa tehdään hyvää työtä. t. pete

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavia uutisia, hienoa! Vaikkei sitä voi täysin unohtaa, niin nyt keskityt tautivapaaseen ja nautit siitä. Upeaa, upeaa.
T. Päivi

Anonyymi kirjoitti...

MAHTAVAA !!! JIPPIJAUSE !!! Kuperkeikan paikka ; )
ONNITTELUT !!!
pirtsikka

Maittaela kirjoitti...

Ihania uutisia! Ja niin koskettava kirjoitus taas kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut taudin selätyksestä!! Olen niin iloinen sinun ja perheesi puolesta.

Kiara kirjoitti...

\o/

Voi jehna! Maheeta!

Ja ihana kertomus luokkakokouksesta. Meidän lössistä ei tulisi noin nättiä kertomusta, joten sanoisin, että olette varmasti olleet valioporukkaa :)

Sirpa kirjoitti...

Upeaa! Mahtavaa! Niin ihania uutisia, miten helpottunut olo varmasti koko teidän perheellä:)
Jumala teitä edelleen runsaasti siunatkoon!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten suurella ilolla "vanhalla puolella" keveiden askeltesi kakkua tänään nautittiinkaan! Kiitos siitä. Jatketaan mahtavien uutisten juhlistamista, mutta sitä ennen ihanaa viikonloppua!

T

Maria kirjoitti...

Sinulla on ihana tapa kirjoittaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut selätyksestä.Aivan ihanaisia nämä sinun jutut.Hyvää syksyn jatkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Palasin Tiina näihin kirjoituksiisi tämän päiväisten Facebook -kuulumisiesi muistuttamana. Olet käynyt läpi monenlaista tässä vuosien varrella. Toivon sinulle positiivista tuulta syksyyn ja iloa elämääsi!
Nuo ihanat muistot lukioporukastamme ja tapaamisestamme saivat ihan liikuttumaan! -Nina-