torstai 28. huhtikuuta 2011

lomailua ja Lomailua











Keskiviikon reissu valkoiseen taloon onnistui pienen douppauksen ansiosta. Piikki neupogenia, ja leukkarit ja neutrofiilit nousivat 20 pykälää, eli vaaditut raja-arvot täyttyivät komeasti. Muutoin keikka ei mennytkään ihan niin kuin strömsössä. Seurassa ja hoidossa ei taaskaan ollut moittimista, tutulla mukavalla jengillä oltiin taasen koolla. Itse asiassa kaikki sujui mukavasti jälkiruokaan saakka.


Karboplatiinin aiheuttamat lievät oireet on tähän asti pystytty pitämään kurissa tuplakortisoneilla, joskin niistä huolimatta olen niiskutellut salaa ja aivastellut peiton suojissa. Edellisen tiputuksen lopuksi ilmaantunut pala kurkkuun antoi kuitenkin varoituksen tulevasta. Kymmenen minuutin tiputuksen jälkeen alkoi naamani helottaa, samoin kaula, vaikka kaukoviisaasti olin laittanut jälleen huivin sen peitoksi. Pirkko ja hilkka olivat kärppänä vuoteeni vierellä, ja tiputus keskeytettiin vastusteluistani huolimatta.


Koska olo helpottui nopeasti, sain suostuteltua hoitajat jatkamaan tippaa, ja parikymmentä minuuttia menikin mukavasti rupatellessa. Sitten rupesivat kutiamaan kämmenet ja kohta koko rouva. Kutisi ja helotti. Siinä vaiheessa kun hengitys muuttui limaiseksi, vatsaa kouristi ja kyökin valkoiseen oksupussiin -tosin onneksi ilman materiaalia, olin jo valmis itsekin myöntämään, että tiputuksen keskeytys oli paikallaan. Kun lääkäri-päiviltä tuli vielä viimeinen sana karboplatiinin lopettamisesta, olin oikeastaan vain helpottunut.


Niin mielelläni olisin halunnut jatkaa samalla, hyvin (ja kauan -peräti 16 ja puoli kertaa) sietämälläni lääkkeellä. Ja harmittaahan sekin, että nyt on yksi ase vähemmän käytössä tähän taisteluun, tähän talvisotaan, joka on muuttumassa jatkosodaksi. Jatkuu jatkuu, vaikka soisi jo loppuvan. Löydänpä silti ensimmäisestä allergiastani niitä hyviäkin puolia: jos jollekin on pakko olla allerginen, niin onneksi se ei ole suklaa. Tai salmiakki, joka taasen maistuu, näin dagen efter. Ensi kerralla saanen karbon sijasta sisplatiinia, jonka kyytipojaksi luvattiin vahvemmat pahoinvointilääkkeet. Tänksis tädit.


Lieneekö reaktion syytä vai yleisen laiskuuden, mutta olo on tänään kohtuu vetämätön. Pihalla on kiva istuskella auringonpaisteessa, katsella pyykin kuivumista narulla ja naapureiden haravointia. Itsestä ei vielä ole moiseen, eikä ole vielä työhönkään, vaikka niin suunnittelin. Pidennetyn pääsiäisloman jälkeen työintoa taas riittäisi, mutta ollaan nyt lomalla.


Niin se loma. Mikä ihana sana. Viikko lapin lumilla, tai niinhän me etukäteen luulimme. Hanget kuitenkin hupenivat kilpaa lomapäivien kanssa, ja lankalauantaina oli jo kannettava välillä suksia vesiesteiden yli ja vedettävä ahkiota kanervikossa. Rinteessäkin piti auringon puolella laskea kiviä väistellen, mutta nämäkös olisivat olleet esteitä lomailolle. Eivät suinkaan. Sinnikkäät laskettelu- ja lautailukoululaisemme (kiitos maukka!) eivät olisi lähteneet rinteestä edes vessatauolle, ja äiteen piti päästä kokeilemaan laina-nanoja moneen kertaan. Ovat muuten omiaan vesihiihtoon, ja merkkikin on kohdillaan, ovathan ne peltoset. Hiihtoretkellemme pääset mukaan alkupuolen kuvien myötä.


Lomafiilis on kumma juttu. Kaikki tsemppaavat, pienintä myöten. Kuusivuotislahjaksi saatu uhma jäi kotiin, eikä solevin mökin lattialla nähty ensimmäisiäkään itkupotkuraivareita. Isommat eivät kertaakaan muistaneet käyttää lempi-ilmauksiaan "vähänkö välii" ja "onko pakko?". Kaikkein isoimmat eivät voineet kadota pyykkivuoren tai sanomalehden taakse, kittilä-lehti ja ruttuinen hymy kun eivät houkutelleet lukemaan:) Eikä nettimaailmaankaan ollut menemistä, kun konetta ei otettu edes matkaan. Viihdykkeeksi riitti yhdessäolo ja rupattelu sekä aina matkassa kulkeva jukeboksi. Joka lauloi dingon tahdissa "levoton tuhkimo tekee itsestään Vampyyrin". Tai herkisteli juha tapion matkassa "anna pois, Pilkuista puolet".


Pilkuilla tai ilman, ihanaa oli. Kun tähän lisätään vielä iltakylät ystävien luona, saunaillat, hyvä ruoka ja parempi mieli, ei lomasta puuttunut mitään. Ei edes pääsiäispupua, joka oli poissaollessamme käynyt munimassa terassillemme juuri oikean määrän suklaayllätyksiä. Niin mukavia nuo puput!

12 kommenttia:

Nina kirjoitti...

saitpas melkosen reaktion..tunnistan todella nuo samat tunteet ja aatokset kun sitä vinkuu epätoivosena, että eikös jatkettas.. halu pitää sitkeästi kiinni tehoavasta mömmöstä, vaikka sitten pienen riskin hinnalla, on kova..Muistan oman anafylaktisen reaktioni ja vaikka siitä asiasta tiedänkin noin niinkuin toisesta näkökulmasta;) omalla kohdalla ei järki ollut yhtään päässä;)Mutta onneksi hoitajilla oli;)

Tosiaan syytä sinun nyt levätä ja ottaa rauhallisesti, roppa on kovilla vastalääkkeiden ja koko reaktion vuoksi...eli otahan siis rauhassa pari päivää ilman fyysistä kuormitusta...niin ja ONNEKSI ei puhjennut suklaa allergiaa;) KAMALA vaihtoehto;)

olga kirjoitti...

Huh, pitkään olet lääkkeitä ilman reaktiota kestänytkin. Pahoilta kuulostavat. Onneksi tilalle löytyy aina joku muu lääkeaine.

Teidän perhe kuulostaa mahtavalta jengiltä. Lomafiiliksissä onneksi unohtaa ikävät asiat. Itsellekin parhaita muistoja on juuri yhteiset lomat ja muut reissut. Silloin ollaan yhdessä ilman muuta sälää.


Talvisotahan voitettiin jo kerran, miksi ei uudestaankin !

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Juuh, onneksi ei puhjennut suklaa- tai salmiakkiallergiaa ;) Hurjalta kuulosti reaktiosi! Nyt otat rauhallisesti, jookos?

Näkyvät kesäkelit yllättäneen tosiaan teidätkin ;)

Aurinkoa ja voimistuvaa oloa! Ja Vappua!

Kitsune kirjoitti...

Toivotaan että viimeiseksi jäänyt karboplatiini teki pahissoluille vähintään yhtä tukalan olon kuin sinulle.

Nyt sopiikin ottaa rauhallisesti ja parannella oloa salmiakilla - ja vaikka sillä suklaallakin.

Mukavia lomatunnelmia oli ihana lukea!

pete kirjoitti...

Oikein mukavan tuntuinen loma kuulostaa teillä olleen. Loppui vain tämä talvi niin lyhyeen ja todella nopeasti. Onneksi tuo nykyajan nuoriso pärjää välillä ilman nettiäkin ja pleikkaa kun on uudessa ympäristössä ja muita aktiviteetteja riittää. Samaa huomasin itsekin viime mökkireissulla, ei kuulunut "mälsää"-ilmaisuja.
Olet sitä jo sinäkin melkoinen konkari näissä tiputustoihuissa, harmi että jälkiruoka rupesi tökkimään. Ei mennyt minullakaan oikein putkeen uuden lääkkeen kanssa, tai miten sen nyt ottaa..kuulemma mitä pahempi ihottuma sitä parempi hoitovaste. Minulla oli kyllä naama ja nenä puolitoista viikkoa tiputuksen jälkeen sen näköinen että moni rantojenkin mies olisi ollut kateellinen. Ja hiuspohja oli täynnä märkäpäänäppylöitä ja oli ehkä hiukkasen arka ja sitten alkoikin se kutina... Yritin kaikesta huolimatta eilen soluttautua taas tiputukseen, mutta syöpätohtori oli sitä mieltä että ihon pitää vielä antaa rauhoittua, yritämme uudestaan ensi maanantaina.
Lepäilehän ja Hauskaa Wappua ! t.pete

Anna kirjoitti...

Huh kaikennäköisiä oireita sitä saa kestääkin. Mun miehellä on tuon tiputus edessa ensviikolla siitä tulinkin aasinsiltana mieleen mikälaiset pitää neutrofiili- ja leukkariarvot olla jotta voidaan tiputella?
Tsemppiä sinulle koitoksiin!

rk kirjoitti...

Vaatii urheilumieltä noilla nurmikoilla hiihtäminen, mutta sitähän sinulla on, ja sisua kuin pienessä kylässä. Kummasti se kevätkin yllättää nopeudellaan (ihan niinkuin talvi joka vuosi etelän autoilijat), linnut, kukat ja lehdet vain ilmestyvät yks'kaks.
Eikö tuo talvisota kohdallasi jo riittäisi, jatkosotaa ei ainakaan oltu tilattu.
Parempaa vointia ja iloista vappua!

Sanna kirjoitti...

Voi Yökkis tuollaiselle allergialle. Thank God, se ei todellakaan se allergia ole suklaata taikka salmiakkia kohtaan... siihenhän kuolis <3
Minä se karkaan markkinahommiin Poriin vapuksi, erilainen vappu siis tuloillaan. Aprillipila minut avosylin majoittaakin, vaikka 13 tunnin markkinapäivän ja aamuyön tunteina heränneenä, minusta ei taida olla paljoa seuraa :D
Kivaa vappua teidän perheelle!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina!

Kuulostaa todella tutulta asiakkaitten kesken tuo suomalainen sisu.. Että jätetään kertomatta sytareitten tuovat sivuvaikutukset viimeiseen asti. Tyyliin "ottakaa vaikka väri ihosta, kunhan syöpä lähtee", minä kyllä kestän. Tämän vuoksi olen ylpeänä ja toisaalta hiukan surullisena seurannut meitä suomalaisia, mitä kaikkea olemme valmiit kestämään saavuttaaksemme sen kaikista tärkeimmän, elämän. Siitä ei kukaan saa yhtään moitteen sanaa sanoa, niin kauan kuin on taistoa, on elämää. Ja tuolla sinun taistontahdolla Tiina, voi selättää mitä vain. Ja muutenkin, tilanteesi ei missään nimessä ole toivoton. Lääkearsenaalia riittää ja syöpäsi ei kuitenkaan kertomasi perusteella vaikuta kaikista ärhäkimmältä tapaukselta.

Kovasti terkkuja täältä Pohjois-karjalan suunnalta!

P.S Surullisena odottelen jotain tietoa "Miran turinoista". Hänestä ei ole kuulunut mitään kuukauksiin. Tietääkö joku mitä Miralle kuuluu? Hän on toinen, jonka blogia olen seuraillut.. Toivottavasti kaikki hyvin, ettei ole vaan ollut aikaa pähkäillä blogia.

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui edelliseen lisätä postaaja
-hoitsu Kati (minkä voisin kyllä vaihtaa vaikka sisar hento valkoiseksi, kun en mitään noista ylläolevista kriteereistä täytä =)

Kitsune kirjoitti...

pete, toivotaan että hoitovaste on sitten tosiaan näppyjen määrän mukainen!

Minua lohdutettiin viime keväänä että valkosoluarvojen romahtaminen jokaisen hoidon jälkeen kertoo hyvästä hoitovasteesta, ja se ainakin piti paikkansa.

Kati, mira kirjoitti ei-kovin-kauan-sitten eräälle foorumille, joten arvelen toiveikkaasti että muut puuhat kahden lapsen äitiä ovat pitäneet poissa bloginpitämisestä.

tiina kirjoitti...

Jepsis, reaktio taisi tehdä tämänkertaisista jälkijäristyksistä hieman etovampia. Rauhassa olen ottanut, niin rauhassa kuin perheenäiti vapun voi ottaa. Eli simat on tehty ja munkit paistettu.JA se tärkein, nähty ystäviä ja vietetty kevään juhlaa yhdessä.

Hoidon raja-arvoina käytetään ainakin minun kohdallani neutrofiilit 1,5 ja leukkarit 3.0. Toivotaan toivotaan, anna, että rajat ylittyvät! Nuo doupungit ovat olleet pelastukseni, ja se, että niitä on kaapissa valmiina. Viimeksi tuumattiin kun soitin arvoista, että mitä jos siirrettäisiin viikolla.. Ei siirretty ei.

Luotetaan täälläkin pete siihen, että näppyjen määrä korreloi hoidon tehokkuuden kanssa:) Ihan niin kuin minä luotan siihen, että alhaiset veriarvot kertovat itselleni samaa.

Menin viime tiputuksessa aprikoimaan ääneen toivon merkitystä. Että kannattaako tässä nyt toivoa länttini olevan kuollutta kudosta, on mitä on ja hoidetaan sen mukaan. Hoitajat olivat heti nostattamassa toiveitani. Kaikki on mahdollista, ja he ovat kyllä nähneet työssään toivon merkityksen. Että kyllä tämä talvisota kestetään, vaikka lumet ovatkin sulaneet.

Työn päivänä, työviikon kolkutellessa ovella, toivotan kaikille työn iloa -työn laadusta riippumatta! Wappua!