kaksi yötä hoitoon on

Joululoma ja oikeastaan koko kuukausi on ollut lomaa myös sairaudesta. Kun on mitä odottaa, kun on elämää ympärillä ja puuhaa käsillä, ei syöpä ole alvariinsa mielessä. Joulujuhlien ja muiden sosiaalisten ja juhlallisten häppeningien puheenaiheena syöpä ei ole niitä miellyttävimpiä, eli pääosin muusta on juteltu. Onpa saattanut käydä niinkin, että koko paholainen on päässyt hetkeksi, ehkäpä jopa vartiksi, unohtumaan.

Vaikea tätä tilannetta toki on kokonaan mielestä saada. Moni asia tapahtuu ensimmäistä kertaa ns. syöpäpotilaana. Väistämättä mielessä käy, että viimeksi kun kävin joulukirkossa, rautatieasemalla, kainuussa, alennusmyynneissä jne, olin terve. Sairaus muistuttaa itsestään myös kiristävänä arpena edesmenneen rinnan tienoilla, lievänä ja koko ajan lieventyvänä vasemman käden liikerajoituksena sekä kämmenen kokoisena tunnottomana alueena oikeassa etureidessä. Konkreettisimman muistutuksen paholaisen olemassaolosta saa tietysti heittämällä paidan pois ja tutkimalla arpirautateitä keskivartalolla. Niitä riittää siellä lähes 60cm. Eivät sentää risteä.

Lähestyvä hoito, uudenvuodenaaton visiittini osastolle 12 nostattaa taas sairausajatukset pintaan. Mitä mahtaa syöpäarvoni näyttää? Mitä se kertoo lääkärille? Mitä ovat ajoittaiset vihlovat tuntemukset eri puolilla vatsaa? Ja sitten vielä ne oleelliset mutta turhat kysymykset, joihin lääkärini ei takuulla ota kantaa: onko kuusi sytostaattijaksoa liian optimistinen hoitosuunnitelma? Minkälaiset mahdollisuudet itselläni on selättää tauti ns. ensimmäisellä kierroksella? Mikä on uusiutumistodennäköisyys, onko se netistä löytämäni 8 kymmenestä vai kenties vielä hurjempi? Kysyähän aina sopii, ja perusteellisesti lääkärini kysymyksiin viime visiitillä vastasi. Kuitenkin olen ymmärtävinäni, että lääkäri haluaa säilyttää sairauden arkisuuden, ja puhuu siitä "hoidetaan pois"-asenteella. Ja toisaalta, jos ennustuksia kaipaan, on osaston ylilääkäri väärä ihminen niitä laatimaan..