o tannenbaum

Että taas osasivat! Koulumme kuusijuhlat ovat todellisia elämyksiä. Nyt voi unohtaa perinteiset jumppasalimatineat, joissa esiintyjät spiikataan vuorotellen lavalle, sitten jännitetään osaako ja muistaako esiintyjä ulkoa tarvittavat rimpsut, välissä kumarrukset ja taputukset. Ei -näissä juhlissa koko juhla on yhtä näytelmää ja esiintyjät lavalla kuin kotonaan. Jossain kulkee punainen tai kultainen lanka, jonka ympärillä kaikki soolot ja joukkokohtaukset kuljettavat tarinaa luonnikkaasti hauskasta ja hilpeästä alusta aina hartaaseen loppuun seimen ympärille. Viime vuonna korvatunturilla oltiin huolissaan ilmastonmuutoksesta, tänä vuonna iloittiin joulupukin tontuille lahjoittamista kerhomäärärahoista. Kovin tutulta kuulosti:)

Ihana oli seurata, kuinka 250 lasta kulki näyttämöllä kukin vuorollaan, tai ainakin melkein. Se ei ihan itsestään onnistu, tietävät kollegat, ensimmäinen läpivienti nostattaa yleensä tunteita (ei niin jouluisia). Silti sama joulun ihme tapahtuu joka vuosi: ikimuistoinen juhla sekä seimen lapsi syntyy (ekaluokkalaisille) marialle ja joosefille.

Tämän vuotinen joosef nojaili rennosti kävelysauvaansa ja näytti aika väsyneeltä -tämä suotakoon vastasyntyneen isälle. Lapset eivät kainostele lavalla, vaan ovat siellä, ainakin kolmannella esityskerralla ihan omana itsenään, eka-, kolmas- ja viidesluokkalaisina. Siksi enkelikin voi kaivella nenää ja yleisön ohi vilahtava paimen suhahtaa "perhana", kun meinaa kompastua pukuunsa. Harjoituksissa olisi saanut toki tehdä vielä tarkempia havaintoja. Ehkäpä ensi vuonna saan jo olla kulisseissa mukana..

Legendaarisia kansankynttilöitä

Moni "entiaikanen" opettaja on jäänyt elämään paikkakunnan legendana. Hauskoja opettajia on itsellänikin piisannut, vaikka kaiken hauskuuden ymmärtämiseen onkin saattanut kulua vuosia. Tässä pari opettajamuistoa.

Yläasteella teimme päiväretken suolle. Bussilla matkattiin kunnon rämeelle reilun kymmenen kilometrin päähän koululta. Tieteellinen tutkimustyö vetisissä olosuhteissa hyttysten syötävänä ei kiinnostanut kaikkia, ja osa päättikin lähteä kotimatkalle kävellen, saappaat jalassa. Me tunnolliset ja kunnolliset tulimme linja-autolla perästä, ja saavutimme kävelijät puolessa välissä matkaa. Bussi pysähtyi tien laitaan, mutta bilsan ope käski startata nopeasti uudestaan. Ja bussikyytiläisten piti mennä takaikkunaan vilkuttamaan kävelijöille.. (tästä voisi nykypäivänä seurata jokunen kuuma puhelu bilsan open kännykkään..)

Ala-asteella, ehkä nelosluokalla, oltiin kuviksen tunnilla. Materiaalina oli A4 ja vahavärit, eli peruskamaa, ja ihminen piti piirtää. Ehkä jotain tekemässä? Opettaja kierteli luokassa ja pysähtyi taakseni. Odotin kannustavaa kommenttia, taisin olla ihan tyytyväinen aikaansaannokseeni. Mutta tämäpä vanhempi herra tokaisi: "jos mulla olis noin lyhyet kädet, en kyllä yltäisi edes takapuolta pyyhkimään."

Ala-asteen bilsanope puolestaan viljeli huumoripuolta kokeissaankin. Kysymykset olivat usein monivalintatehtäviä. Kuten: Missä seuraavista on eniten poroja? a) Kehäkolmosen eteläpuolella b) Turun läänin Lapissa c) joulupukin kahvipannussa (oikea vastaus siis c). Tai kysymys saattoi olla "Miten jänis puolustautuu?" a) kynsimällä ja puremalla b) piiloutumalla ja lähtemällä pakoon c) ampumalla papanoita.