lauantai 20. joulukuuta 2008

huolellisuus kiitettävä 9

Koululaiset kotiutuivat todistusten jaosta tyytyväisinä. Aivan aiheesta tyytyväisiä olivat, hienot rasti- ja numerosarjat kummallakin. Ihmetellä tosin sopii, miten niin paljolla tanssimisella, sosiaalisella elämällä, mesettämisellä ja runen peluulla voi käydä kiitettävästi koulua. Kysyttäessä läksyt on aina tehty ja kokeisiin luettu.. Suurin ja jokavuotinen hämmästelyn kohde arvioinneissa on huolellisuus. Koulussa se on huippuluokkaa, mutta vanhemmat, ainakin näin ab perhe oy:ssä, antaisivat siitä korkeintaan välttävän, mielellään ehdot.

Siksipä siksi tälle lauantaille olikin suunniteltu preppauskurssi kotihuolellisuuden parantamiseksi. Kun asiaankuuluvat todistuskahvit konvehteineen oli nautittu, saapui vapaaehtoiseksi lupautunut tonttukaksikko auttamaan ja opastamaan nuorisoamme huoneen järjestyksessä. Hieman ylikoulutettuja siivoustyönjohtajia nuo tonttuystävämme, mutta hyvässä yhteishengessä tuntui yläkerta järjestyvän -esimiestaidoista on hyötyä..

Neljän tunnin tiimityöskentelyn päätteeksi projekti oli valmis, huoneet vaatekaappeja myöten ojennuksessa. Jos sama olisi tehty vanhempien avulla ja opastuksella, ei lopputulokseen olisi luultavasti edes päästy. Homma olisi jumittanut äidin ensimmäisiin, täysin epäasiallisiin kysymyksiin, kuten "miksi sulla on sängyn alla puoliksi syöty kinkkuvoileipä?" tai "mitä vaatteita tällä hyllyllä ylipäätään pitäisi olla?". Me, tältä välttyneet vanhemmat kiitämme tiimejä ja jälkeä, ja jäämme seurantalinjalle. Jatkossa pitänee kehittää jokin henkilökohtainen bonussysteemi, joka sitouttaisi ja kannustaisi nuorisoa toimimaan yhteisten päämäärien hyväksi.

Iiiii
Esikoisemme ensimmäisiä sanoja oli iii (=imuri). Nyt hitti on wii. Jotenkin sellainen lelu ilmestyi kotiimme viikon koeajalle, josko hallitus heltiäisi ja kone saisi meiltä pysyvän kodin. Ihan hauska pelikone, aktiivisuuteen ja yhdessä tekemiseen kannustava, toisin kuin monet muut peliohjelmat. Ehkäpä siinä kuntokin karttuisi mäkyhyppyjä harjoitellessa. Vastasin jaa -a.
Salassa sellainen hankittiinkin miehen kanssa ja pakattiin pukin konttiin. Mutta. Näin vähällä eivät lapset pääse. Ennen kuin wii-paketti tulee komerosta, saavat he toisen ison paketin. Jonka päällä on vihjeitä: tällä voi harrastaa kotona, kuntokin voi kasvaa kun tätä käyttää, sanassa on i.. Ja paketista tulee, totta kai, yläkerran asukkaille ihka oma imuri.

Ei kommentteja: