täydet viisi tähteä

Mahtavat viiden tähden unet! Sisältöä saati juonenkäänteitä en muista, mutta laatu oli priimaa. Nukkuminen on aivan liian aliarvostettu harrastus nykyihmisten elämässä. Meillä siitä tosin on aina osattu nauttia, silloin kun siihen on vain tilaisuus ollut, siis silloin kun ei ole ollut akuutimpaa tekemistä, kuten koliikkivauvan kanniskelua, korvakipuisen lääkitsemistä tai sitä perushommaa, koulutöitä.

Vasta viimeaikoina olen saattanut jättää unen vähemmälle vapaaehtoisesti jonkin mielenkiintoisen projektin takia. Sellaiseksi kelpasi esimerkiksi sofi oksasen "puhdistus", jolle finlandiapalkinnon lisäksi jaan täydet viisi tähteä. Mikä juoni, mikä rakenne! Viisi tähteä myös aiheelle ja perehtyneisyydelle. Kirjailijan taustoja aiemmin tietämättä luulin aluksi lukevani käännöskirjaa, sen verran omakohtaiselta tuntui virolais-venäläisen elämän kuvaus (luin siis kirjan jo ennen palkintoehdokkaaksi nostamista, en sentään ihan pimennossa elele).

Monta tähteä saa myös eilisiltainen silminnäkijä-dokumentti, etenkin sen päähenkilö, vakavasti syöpäsairas perheenäiti. Hän todella oli sinut vaikean tilanteen ja itsensä kanssa, ja halusi valmistaa perhettä tulevaan, omaan kuolemaansa. Tähän näkökulmaan dokumentti keskittyi, ehkä liiaksikin: ohjaajan ylilyönniltä tuntui kohtaus, jossa pariskunta oli yhdessä arkkuostoksilla paikallisessa alan putiikissa. Ei mitään kevyttä shoppailua. Nuorella äidillä ja hänen miehellään olisi varmasti ollut annettavaa ja sanottavaa laajempaankin dokumenttiin parantumattomasti syöpäsairaan perheen elämästä, niin avoimesti he kertoivat ajatuksistaan ja arjestaan. Laitetaan vielä lopuksi viisi tähteä tuikkimaan sen eteen, että perhe saisi viettää vielä monia elämänmakuisia, hienoja vuosia yhdessä.

Hullut päivät

Jouluostosten kiivaimpaan aikaan muisto edellisvuotisilta hulluilta päiviltä.
Lähdin iltasella kaupunkiin hakemaan muutamaa tosi välttämätöntä juttua hulluilta päiviltä. Parkkitaloon vain, kyltti näytti tilaa. Jotenkin siinä parkkeeratessa tuli pylväs vastaan, ja vasen peruutuspeili jäi roikkumaan ikävän näköisesti parin johdon varaan. Tätä ei kannata selitellä liikoja, mutta ainakin osasyy onnettomuuteen oli seitsemälle rekisteröity perheautomme. Harmittelin hetken tapahtunutta, mutta ajattelin sitten, että tänne saakka ei turhaan ole tultu eikä turhaan parkkeerattu hienosti viivojen sisään. Joten, ei kun ostoksille. Parin tunnin tuloksekkaan ostoskierroksen jälkeen ajelin kotiin ja purin kassien sisällön keittiön pöydälle. Lopuksi totesin miehelle, että yksi isompi hankinta on vielä autossa... Miehen huumori onneksi riitti (tähän osasyynä ehkä se, ettei korjaus tullut meille kustantamaan mitään..).