Eilisen labrakäynnin jälkeen eksyin taasen kirjakauppaan, kuten kaupunkireissuilla tuppaa käymään. Viisi vuotta vanhoissa farkuissa voin kulkea, mutta elämä on aivan liian lyhyt lainausjonossa odotteluun:) - uusin maria kallio piti saada tuoreeltaan yöpöydälle. Ekologista omaatuntoa rauhoitin lupauksella laittaa se heti kiertoon.
Uutuuspöydällä selailin syksyn muutakin kirjasatoa, ja erityisen kiinnostavalta vaikutti kellokosken prinsessan elämäkerta. Kellokosken psykiatrisen sairaalan kuuluisin potilas anna lappalainen ei pitkän hoitohistoriansa aikana suostunut potilaaksi, vaan eleli sairaalassa ja koko kellokosken kyläyhteisössä aitona prinsessana. Ja mikäs elellessä, kun kesäpalatsi oli täynnä palvelijoita ja hoviväkeä, ja muut kuninkaalliset piristivät annan elämää, toteuttivat toiveitakin. Arvatenkin päivät englantilaisena prinsessana olivat glamourimpia kuin skitsofreniapotilaan arki kaikkine hoitokokeiluineen. Prinsessa-harha kantoi anna-rouvaa kolmekymmenluvulta aina kuolemaan asti, vuoteen 1988.
Prinsessa annan elämäkertaan tutustuessa pysähdyin termiin "sairaudentunnon puuttuminen". Hih. Meillähän on annan kanssa paljon yhteistä. Itse elelen keltaisessa kotikartanossani kuningattaren lailla, iloisena ja tyytyväisenä, vailla minkäänlaista sairaudentuntoa. Syöpä ei tunnu, ei maistu, välillä ei edes muistu. No, viimeinen oli ehkä liioittelua, mutta kivut ovat oikeasti kadonneet. Sekin olkakipu, jonka selitettiin olevan palleahermon ärsytyksestä johtuvaa ehtaa hermokipua, on enää pieni tuike olkapäässä. Kylkikipu, joka vaikeutti hengitystä, on sekin tiessään. Huimaus ja matala hemoglobiini ovat historiaa, ja muutoinkin olen taas edustuskunnossa.
Minä mikään sairas ole. Tänään vietin illan hyväntekeväisyysjärjestön päivällisillä, huomenna lähden päivän kestävälle valtiovierailulle hospitaalimaahan. Luvassa on tiukka päivä, autonkuljettaja noutaa minut jo 7.20, ja paluumatkalle pääsen vasta kun kaikki edustustehtävät on suoritettu onnistuneesti, pätevän hoviväen avustuksella. Luotan, että iltaan mennessä olen takaisin palatsissani, vaikka tiukat turvatoimet saattavat kokemukseni mukaan joskus hidastaa lähtöä.
*kuninkaallinen vilkutus*
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
13 kommenttia:
Tässä alamaisen tervehdykseni. Meidän maanmatosten ajatus seuraa sinua tiiviinpuoleisesti.
Joku naistenlehti, oliskohan ollut Seura- siinä oli juttu tuosta Kellokosken prinsessasta myös.
Hyvä juttu.
Kirjoitettu lämpimästi, prinsessan arvon tuntien.
Jos Anna halusi olla prinsessa, hän sai olla prinsessa, ja paikkakunnalla oli kovin tunnettu ja pidetty.
Nykymaailmassa sekin olisi mahdotonta.Tylsää. Yhteiskunta ei anna kenenkään olla prinsessa, vaan puristaa kaikki samaan muottiin tiukasti.
Blaah.
Jaksamista raskaalle valtiovierailulle. Tovottavasti tarjoilut ovat onnistuneita ja aikatauluista pidetään kiinni.
Aurinko on noussut Treella, tulee hieno päivä!
Radiossakin oli ilmeisesti haasttatelu kirjantekistä ja kirjan henkilöstä.
Toivon valtakuntaan rentoa ja hyvä päivää.
Olet jo toista tuntia sitten lähtenyt valtiovierailullesi, mutta täältä myös alamaisen tervehdys! Toivotaan, että tällä kertaa kaikki menee hyvin ja saadaan se varmuus asiaan!
Taas kerran nautittavaa luettavaa vakavasta aiheesta huolimatta ja Kellokosken prinsessaan pitää tutustua lähemmin :) Sun pitäisi kyllä kirjottaa kirja.
Että piti vähän paremmaksi vielä laittaa - kuningatar tiina(!), minulla kun mielessä pyöri paljon rahvaanomaisempi "tiina-taavetti" (=David).
Kuningatar sitten, mutta tiedät mitä täällä toivotaan, huokaillaan ja melkein päällään seisotaan; ettei sattuisi ja että vastaukset sitten olisivat <<<3!
Alainen vilkuttaa tarkkaan hallitulla ranneliikkeellä takaisin Kuningattarelle. Ja salaa pitää toisella kädellään peukkua pystyssä koko päivän. Olkoot kaikki linssit putsattuna, neulat terässä sekä oikein hyvät näytteet saatuna! Olet mielessä Oi arvoisa Kuningatar!
"ei tunnu, ei maistu, ei muistu" ihanaa luettavaa !!
Kuninkaalliseen vilkutukseen vastataan ja pidetään peukkuja valtiovierailun onnistumiselle !
Hyvä, ettei kuningattarella ole ollut kipuja.
God save the queen !
pirtsikka
Hymyssä suin luin juttusi tänä aamuna, ennen oman, paljon mitättömämmän haasteen kanssa taistoon lähdön edellä:)
Kyllä sinussa aikanaan luovan ilmaisutaidon lukioporukkani menetti paljon:)
Kuninkaallinen rannehelutus täältkin päin maakuntaa:)
Hoviniiaus!
Onnea matkaan!
Taviskotiäiti jatkaa vaippojen vaihtoa. Maakuntamatka Taysiin jo tältä päivältä tehty.
*vilkuttaa takaisin ja jatkaa siistejä sisätöitään (ei kuninkaallista glamouria tässä)*
Juuri niin;
God save the queen!
Hyvä Pirtsikka :)
Ebbabeth XXXXI pitää peukkuja ylhäällä ja käsiä ristissä, vaikka se vaikeuttaa kyllä kummasti näppäimistön käyttöä.
Kivutonta valtiovierailua hospitaalimaahan, pikaista kotiinpaluuta ja mukavien jälkimaininkien kuulemista aikanaan (jooko, joo-joo!!!)!
Sairaudentunnon puuttuminen ei kuulosta mitenkään pahalta asialta. Onnistunutta valtiovierailua teidän korkeudellenne, toivottavasti kuulemme pian sen tuloksia.
Lähetä kommentti