sortumatta souda

Perjantaina ajelimme kainuun korpeen noutamaan evakkolapsia, joiden viimeinen lomaviikko on kulunut mummilassa, ilakoiden ja pulikoiden. Peltonen istui takapenkillä tilavasti, soittimessa soi limudisco. "Pääseekö jesse james ulos", lauloi neitonen lapsikuoron matkassa, ja mies vastasi kuskinpaikalta että ei pääse, mitäs tuota jankutat. Että monta kertaa oot jo kysyny, mutta ette kyllä lähde pankista viemään rahaa.

Puolangan kohdilla, vaaramaisemaan saavuttaessa mies uteli päivän fiilistä. Tekeekö mieleni lyödä tai potkia? Ei tee. En tunne alkeellisintakaan vihaa, sillä mitäpä tai ketäpä vihaisin? Syöpä ei ole kenenkään syy, pahatkin solut ovat aivan omiani, vaikkakin paljon villimpiä, vastuuttomampia ja vaarallisempia kuin minä itse. Vika ei ole yhteiskunnan, systeemin tahi sairaalan. Taudin uusiminen ei ole seurausta huonosta hoidosta, parempia lääkkeitä vaan ei ole ollut tarjolla, eikä uusiakaan ole tällä välin valitettavasti keksitty. Sytostaateilla mennään, leikkaus tai pesäkkeen polttaminen ei karkoita pahissoluja verestäni, jonne s-tauti näyttää levinneen.

Torstaina harmittelin lääkärille taudin nopeaa uusimista, se kun ei ennusteitani kaunista. "No se tuli nyt, tämän mukaan mennään ja odotettavissahan tämä uusiutuminen oli", totesi ulla. Kyllähän minä sen tiesin vaikka toista toivoin. Jätin sitten kysymättä, kumpaa tai mitä syöpää tässä kannattaisi toivoa, sillä vastaus olisi ollut, että hoidetaan hyvin ja sen mukaan mitä on. Met oomma sellaasia realisteja tuon ylilääkärin kanssa, tieretähän jotta sää on semmoonen ku annetahan. Siinä säässä sitten soudetaan, onneksi alla on isomman puoleinen kirkkovene, täynnä airopareja.

Kiitos soutajat! Lämmöllä ja kiitollisuudella olemme lukeneet viestejänne ja kommenttejanne. Niistä ammennamme voimaa, keräämme taistelutahtoa. Kohta se on taas kohdillaan, vaikka ruutia pitää vielä hetki kuivatella salme-myrskyn jäljiltä.