ilon tuulia huolien helteessä

Tuttu pullakuski koputti ovellemme maanantai-iltana. Käsissään tämä hurmaava herrasmies heilutteli sämpyläsäkkiä ja pullapusseja, ja autosta haettiin vielä viisihenkisen perheen viikon makaroonilaatikkoateriat. Siinä olivat vasta pääkokin terveiset.. Visiitistä ja muista vinkeistä ymmärsin, että työpaikkani kodinturvajoukot olivat taasen järjestäytyneet, ja seuraava lähetys saapuikin tiistaina: kuivamuonaa, hedelmiä, hunajaa, kakkuja, piirakoita, kiusauksia, vuokaruokia, you name it. Joku oli poiminut puolestani syksyn marjat, toinen oli keittänyt ne mehuksi, kolmas jalostanut piirakaksi. Näillä valtaisilla tuomisilla on nyt täytetty kaappi ja pakastin sekä naapurin kaappipakastin..

Voi teitä, te rakkaat rontit! Hämmentyneen kiitollisena ajattelen teitä kaikkia, avustajia ja opettajia, ja kiitokseen yhtyy koko perhe. Emme me tällaista osanneet odottaa, mutta teidät tuntien olisi pitänyt arvata. Käsi sydämelle, onko jollain muulla näin välittäviä työtovereita, näin rakkaudellinen työyhteisö? Sillä rakkautta ne ovat, makaroonilaatikko ja viinimarjamehu. Aidoimmillaan. SELLAISINA päivinä saan sitten pistää valmiin laatikon uuniin, keittää reilut kahvit ja kutsua vaikka kollegat kylään. Sillä kyllä te tulisitte, sellaisina päivinä ja muutoinkin.

Niitä päiviä varten olen saanut jo paljon. Kortteja, viestejä, soittoja, halauksia, toivotuksia, enkeleitä. Olohuoneen pöydällä hehkuva gerbera kertoo, että auttajat asuvat aivan vieressä. Arkiapu, lenkkiseura, kaikkea on tarjolla. Maljakon vieressä on pussukoita, yhdessä suklaata, toisessa salmiakkitikkareita -ystävä muisti parhaimman pahoinvointilääkkeeni! Voi toverit, jos näillä eväillä ei yhtä syöpää nujerreta, niin johan on kumma!

Ennen kaikkea olen iloinen siitä, että minuun ja meihin on otettu yhteyttä, on näytetty että välitetään. Ei kannata pelätä pudottavansa suusta sammakoita, kyllä me ymmärrämme vaikkei omia tuntojaan osaisi sanoiksi pukeakaan. Jo se, että tulee tykö, lankoja pitkin, verkon välityksellä tai ihan livenä, kertoo meille että välitätte ja haluatte olla matkassa mukana. Sen kertoo jo yksi sana. Mieheni sai tekstiviestin, jossa ei tainnut juuri muuta lukea kuin prkle. Siinä se oli, tiivistetysti, miehinen tuen ilmaus:)

Mietin, miten kiittäisin teitä kaikkia. Tiedän, että te tiedätte että minä tiedän teidän tietävän ja yhdessä tiedetään että olemme kiitollisia toisistamme, mutta halusin muotoilla kiitokseni kauniisti. Ja eikö vain, tähänkin tuli vastaus sieltä soutujoukoista, repunkantajien riveistä. Keskipohjanmaalta lähteneestä, "taistelijalle" osoitetusta paketista löytyi tänään runokirja, kirjasta löytyi kiitos.

Pidetään huolta toisistamme, hymyillään vähän,
kutsutaan ilon tuuli huolien helteeseen
ja annetaan kyynelten virrata, naurun raikua.
Tämä on meidän vahvuuttamme,
yksin pärjäämättömien voimaa.
Ja vielä se, että rukoillaan toistemme puolesta.

pia perkiön kirjasta tukena toisillemme