Unelman luukku aukeaa merin päivänä -olkoon tämä siis meri-unelman luukku. Kiireessä unohdin läppärin töihin, eikä kuvien siirto toiselle koneelle onnistunut ilman teknistä tukeani (joka taas maailmalla vihelteli, mutta jonka finnair armollisesti kotiutti muutaman tunnin ylimääräisen jahkailun jälkeen tänä iltana).
Ja kiireestä päästäänkin päivän kuvaan -johon sain vähän jouluakin mahtumaan! Keskiviikon käsityötunti sujui poikkeuksellisen leppoisissa olosuhteissa. Virkkauksen opetuksesta lupasi huolehtia ystävällinen työtoveri, jotta itse ehtisin vuodeosastolle ennen päivävuoron päättymistä -lääkitys piti saada kohdilleen:) Zometa-tiputus puolivuosittain on määrätty näennäisesti osteoporoosilääkkeeksi, mutta sen mahdollinen sivuvaikutus -rintasyövän uusimisen ehkäisy- on myös hyvin tiedossa lääkkeen määränneellä lääkärillä.
Otin ilon irti parin tunnin lepohetkestä. Kevyiden keittosuolojen ja lääkeaineen tippastessa suoniini vedin peiton päälle ja ummistin silmät. Yhden hengen huoneen rauhaa ei rikkonut muu, kuin tiuhaan käyvä huoneen ovi. Oven suussa piipahtivat hoitajat ja laitosapulaiset, jotka vuorollaan ihmettelivät parin tunnin vierasta. Korkokengät ja käsveska lattialla sekä villakangastakki sängyn päädyssä ei liene tavallinen näky terveyskeskuksen vuodeosastolla, jossa muut asukit näyttivät käytäväotannan perusteella olevan vakinaisempia vieraita. Oven auetessa huutelin vällyjen alta tulleeni päiväunille, ja sisään asti uskaltautujille kerroin nauttivani pikkujoulujuomaa. Saapas katsoa minkälaista mainetta sitä kerää tällä pikkupaikkakunnalla..
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
3 kommenttia:
Että sellainen pikkujoulupaketti. Hetki meni ihmetellessä, ennenkuin paketin sisältö hahmottui. Maine on levinnyt ainakin Helsinkiin asti, myönteisessä mielessä, joten väliäkö silläkään.
Minä katsoin ensin, että etualalla on joku harso/tyllipussi, jossa vaaleanpunainen ruusu koristeena ;) Joten siis, vähän aikaa meni minullakin hahmottaessa.
Mojovat pikkujoulujuomat.
Joo,ruusun minäkin ensimmäiseksi hahmotin - ja kirjoituksen lopulla se taas ihmeesti sai kuin saikin ainakin sisällöltään ihanan ruusun hehkun. Jos lääke toimii niinkuin pitää niin melkoisen ruusuistahan se!
Tuollaisella pikkujoululomalla vuodeosastolla varmaan saikin mukavan levon. Muulloin kun se on vähemmän levollisempi paikka.
Kiitos myötäelosta blogissani. Nyt taas tasaisemmin eteenpäin, eikö vain!
Lähetä kommentti