Meillä aika kulkee vähän vinhempaa vauhtia. Kuva ei selittelyjä kaivanne, mutta näin kaikki tapahtui: Tyttö menee huoneeseensa, ja ilmoittaa, ettei kukaan saa nyt tulla vieraisille. Epäilys herää äidillä ja isosiskolla, ja oven raosta yritämme kurkkia, mitä tällä kertaa on tekeillä. Leikataanko lankakerää, nuken vaatteita vai verhoja?
Ehei. Kohta löytyy huoneen nurkasta itkevä tyttö, suklaata suu täynnä. Paha mieli tuli jo etukäteen, kun peltsi ymmärsi, ettei aamulla ole herkullista ylösnousua tiedossa. Kalenterin mukaan jouluun on vain kolme yötä.Kiireeksi pistää.
Uhkasin jo, ettei uutta kalenteria ole luvassa, mutta lepyin saman tien. Ehkä kuitenkin sellainen euron versio..?
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
6 kommenttia:
Tuttu tilanne. Terveiset Peltsille!
Ja minä kun otsikosta mietin, että kumpi meistä on sekaisin päivistä ;)
Meilläkin on noin käynyt, ei tullut uutta kalenteria, vaikkakin aukaisija oli vain kolmisen vuotta. Ei kylläkään ehtinyt aukaista kuin kolme-neljä luukkua etukäteen. Ehkä juuri siksi ei uutta tullut, sopivan lyhyt kärsimys ;)
Noiden episodien jälkeen meillä siirryttiin joulusukkiin, joihin tonttu tuo yön aikan jotain, (jollei unohda).
:) no mä veikkaan ettei peltsi toista kertaa syö...on niin hieno kalenteri että ostaa suklaata ja laita uudestaan noiden luukkujen taakse...Ihan tosi hieno!
Just sipulix, niin met teimme. Lauantain karkkipussin sisältö piilotettiin uudestaan luukkujen taakse:)
Joulusukkiakin on joskus ollut, ja pikkupaketteja (anoppi askarrellut).. vaatii inspiraatiota ja viitseliäisyyttä, mutta on kyllä ihana kalenteri.
Jännittäviä joulunaluspäiviä kaikille!
Ihana Peltsi! Näin nopsasti Peltsi siirtyi joulusiivoilujen ja muiden kiireiden ohi ihan aaton tuntumaan eli pääasiaan: jouluherkkujen tuoksuun, yhdessäoloon ja rauhoittumiseen! :) Tunnelmallista Joulun odotusta koko perheelle!
rt. Leena ja pojat
Lähetä kommentti