sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

tötteröä raekuurossa

Jokavuotinen alkukesän huvittelupäivä tivolissa vaati tänään tavallista enemmän lapsenmieltä ja äidinrakkautta. Maailmanpyörä pyöri, valot vilkkuivat, musiikki pauhasi ja rakeita tuli taivaan täydeltä, lämmintä noin viisi astetta (plussaa kuitenkin..). Esikoisen pitkät kalsarit farkkujen alla eivät tänä vuonna suven päivänä herättäneet muissa perheenjäsenissä hilpeyttä vaan kateutta, sillä perinne on, ettei poika niistä ennen juhannusta luovu. Todellista uskallusta löytyi niiltä huvittelijoilta, jotka rakeiden rummuttaessa jäätelökojun kattoon seisoskelivat seinustalla caprishorteissaan ja nauttivat jäistä herkkua. Sitkasta tekoa nämä pohjoissuomalaiset!

Iltapäivällä aurinko rupesi lämmittämään, ja tarkenimme miehen kanssa pyöräillä koululle suorittamaan kansalaisvelvollisuutta. Itselleni sangen tutun opettajanpöydän takana istui sijastani kolme sangen tuttua vaalivirkailijaa -näillä perin ei juuri henkkareita tarvitse vilautella äänestyslapun saamiseksi. Numeron rustaaminen vaati jo enemmän ponnisteluja, sillä päivänpolitiikan seuraaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle, eikä puolueuskollisuuteni yllä koskaan vaaleista toisiin. Lienen vaali-ikäni aikana äänestänyt ainakin kaikkia suuria puolueita, sillä puolueen sijasta olen aina yrittänyt löytää sopivan ehdokkaan. Joka nytkin löytyi -eikä ollut iines ankka.

Ilta on kaunis ja kesäinen, ja täältä ruudun takaa lämminkin. Siltä näyttää myös ennuste huomiselle, onhan viisitoista astetta kuitenkin kymmenen enemmän kuin viisi.. Täytynee varata riittävästi juomista huomisiin pirskeisiin, ettei lämpöhalvaus pääse yllättämään:) Peltonen ehti jo kysyä, koska se kesä taas tulee. Ehkä jo huomenna?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

RIEMUKASTA SYNTYMÄPÄIVÄÄ SINULLE! (Kiitos blogistasi, jota luen helsinkiläisenä anonyyminä).

Anonyymi kirjoitti...

ou häppi pööftäi!!! olisi kiva olla mukana keltaisessa talossa. mutta kun palkka ei riitä vielä sen oman hulikopterin hankintaan, että vooisi pikaisesti singahtaa eripuolille suomea. jospa kesemmällä kerittäisiin...

Maikki

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa synttäripäivää!!!
toivottaa: L,T&S

Anonyymi kirjoitti...

Onnitellen ja kattavaa kuvausta synttäreistä odotellen...

Lukija

tiina kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! Näillä juhlimisilla ja muistamisilla jaksan taas seuraavan vuoden, ainakin!