toscanan aurinko

Kotona taas. Auton mittari näytti kymmentä astetta, kun köröttelin kapoista hiekkatietä kentältä kotiin ja pälyilin puskiin yöllisten hiippareiden pelossa. Kohtaaminen metsien sarvipään kanssa ei kiinnostanut ihanan lomamatkan päätteeksi, enkä halunnut loukata tien yli hyppiviä kotikissojakaan. Onnellisesti ja ilman haavereita saavuin uinuvaan kotiimme ja hipsin lastenhuoneesta toiseen laskemassa lampaat. Enempiä laskutoimituksia ei unen saamiseksi tarvittukaan.

Kyllä vain -kirjoitin edellisen kappaleen yksikön imperfektissä, mutta ei hätää. Mahduimme miehenpuolen kanssa mainiosti samaan koneeseen paluumatkallakin, mitä yleisesti pidetään onnistuneen reissun mittarina, mutta työteknisistä syistä johtuen hänen kannatti jäädä helsinkiin odottelemaan seuraavan aamun palaveria. Se kun sattui olemaan espoossa. Seitsemän tuntia yöunta hotellissa oli selkeästi parempi vaihtoehto kuin kolme tuntia kotona.

Yhdessä reissaaminen on kivaa. Kahdestaan matkatessa päivien suunnittelu on väljää, ja aamupalan jälkeen pääsee matkaan heti, ilman turhia kitinöitä. Mies osaa huolehtia itse juomisistaan, vessassa käynneistään ja päivänokosistaan, ja kulkee kuningattarensa repunkantajana reippaasti. Välillä sovitaan treffit parin tunnin ja korttelin päähän, jotta saan katsastettua pari ylimääräistä freskoa tai ostosparatiisia miehen keskittyessä murhamysteeriin paikallisessa pubissa tai puistossa. Toimii hyvin. Yhtä hyvin kuin tehokas lastenhoitotiimimme, jonka ansioista aina silloin tällöin, yleensä kerran vuodessa, pääsemme kaksistaan liikenteeseen. Loistavan isovanhempiavun ansiosta olemme päässeet näille matkoille, kauas, lähelle tai lähemmäksi, riippuen nuorimmaisen ravitsemussuosituksista, rintalasta kun ei voi yli vuorokaudeksi jättää hyväänkään hoitoon. Kyllähän se vauva kestäisi mutta rinnat eivät, joten välillä lomamme on ollut päivä porijazzeilla. Viisi päivää italiassa oli matka pisimmästä päästä, ja tästähän ne vain pitenevät -ihan siitä syystä ettei imetys ole enää ongelma:)

Viidessä päivässä pääsee mukavasti kiinni eteläeurooppalaiseen elämänmenoon ja -rytmiin. Varsinaisten nähtävyyksien lisäksi matkalla voi ihmetellä muutakin, kun malttaa pysähtyä, piazzan laidalle, sivukadun varjoisaan porttikongiin, linnan puistoon, katedraalin nurmikolle tai penkille. Suurta iloa tunsin löytäessäni pittin palatsin kukkapenkistä juolavehnää -nyppäsin jopa muutaman pois ihan vain kokeillakseni paikallislajikkeen juuriston vahvuutta. Kaikki rajat ylittävää kansojen yhteenkuuluvuuden tunnetta koin katsellessani isoäitiä, joka patisti pikkutytön ostamaan hänelle lottoa parilla eurolla. Matkan aikana koluamissamme museoissa mietin kaiken muun ohessa, minkälainen koulutus museovahdiksi tarvittaisiin. Opettajahistoria takaa tarvittaessa kuuluvan äänen ja tuiman katseen, silenzio!! Virkatakin osaan, mikä tuntuu olennaisena osana kuuluvan museo- ja vessavahtien työnkuvaan.

Jos siis elämänmuutos ja toscanan aurinko rupeaisivat toden teolla houkuttelemaan. Juhannuksen sääennustetta katsellessa ainakin jälkimmäinen houkuttaa..