puhdas tyttö

Yllättävän tyynenä makoilin pohjoisen keskusröntgenin tutkimushuoneessa annamarin etsiessä etäpesäkkeitä sisäelimistä ultraäänianturin avulla. Katselin kattoa, kääntyilin ja hengittelin ohjeiden mukaan, kiltisti ja hiljaa. Röntgenlääkärit tuntuvat olevan melko vaisua porukkaa, ja mielelläni heille työrauhan suon, onhan kyse Minun tutkimuksestani. Monen monta kattoa ja katonrajaa olen tutkistellut hiljaisena erilaisten toimenpiteiden aikana, on ilmastointiputkea ja ilmanvaihtohormia, johtokimppuja ja johtolistoja, likaisia kattoja ja valkoisia kattoja. Tämänpäiväinen tutkimushuone oli keskikokoa, käytännöllisen mallinen ja varmaan aika vasta remontoitu, tästä kielivät uuden näköiset kaapistot sekä puhtaat ilmanvaihtoaukkojen ympärykset.

Ja puhdas olin minäkin. Jos en vitivalkoinen niin ainakin kaikki näkyvä lika oli vatsastani pesty pois, ei etäpesäkkeitä. Tämän annanmari ystävällisesti päätti kertoa loppuviimeksi, kun jo olin lavitsalta nousemassa. "Ei siellä mitään ollut" tuntui ihanalta, kaikessa lyhykäisyydessään tokaistuna. Varsinkin kun sitä edelsi intensiivinen tehosteainetesti, jossa suoneeni ruiskutettiin aivan uutta coctailia, rikkiheksafluoridia, jonka tehtävänä oli paljastaa maksassa näkyvän muutoksen laatu. Vanha tuttu kystahan se siellä.

Juhlakahvit oli paikallaan. Sairaalan kanttiinin tonnikalaleipä maistui paremmalle, kuin mitä siihen käytetyt ainekset antoivat aihetta. Joko kohta uskaltaisin nostaa lipun salkoon -erävoitto syövästä? Suomen kansa jos mikä on viisastettu sananlaskujen avulla olemaan turhan tyytyväistä ja onnellista porukkaa, ja kieltämättä haluan varoa nuolaisemista ennen tipahdusta. Kuitenkin, kaikki positiiviset uutiset tällä Rintamalla ovat aina pieni juhlan paikka. Että kippis. Ja kiitos.