veroton luontaisetu

Kotiuduin juuri vauhdikkaasta viikonlopun aloituksesta kaupungilta. Sydän pumppaa vielä humpan tahtiin ja viini virtaa suonissa, joten on pakko pysähtyä hetkeksi tähän koneen ääreen tasaamaan hengitystä ennen kuin yrittääkään matkata unten maille.

Pisnesmaailmassa ilmaiset lounaat, päivälliset ja pienimuotoiset häppeningit ovat arkipäivää, luonnollinen osa työkulttuuria. Toisin on meillä julkisella puolella, missä raha liikkuu laiskemmin. Siinä on pisnestä ja lounasta, kun oppilaiden keskellä syö jauhelihapihviä ja keitinpottuja yrittäen vielä nauttia siitä kaiken ohjeistamisen lomassa (tuota, sitä pihviä ei ole tapana nuolla eikä haukatakaan haarukan nokasta.. tai: niistäpä välillä nenä niin ei tule lisämaustetta ruokaan..). On siis selvää, että kun opettajille kerran-pari vuodessa tarjotaan illallinen ja pari lasia viiniä mielenkiintoisten luentojen päätteeksi, osaamme nauttia noista tilaisuuksista. Viis takana lymyilevästä kaupallisesta hengestä.

Tänä iltana siis oli karttakepit jätetty narikkaan, pedagogiporukka osaa tosiaan irrotella. Taitava opepumppu tahditti tanssia, ja parketilla pyöri useampi sata kansankynttilää, vastavalmistuneista eläkeiän kynnykselle, vekkihamerouvista ja pikkutakkiherroista tatuointityttöihin ja niittivyöpoikiin. Tyyli oli vapaa, yhteisenä päämääränä ehkä kuitenkin kuluttaa ainakin puolet nautitusta antipastolautasesta. Itselläkin harvat hiukset hulmusivat levottoman tuhkimon aerobic-version tahdissa, ja ehdin pariin kertaan harmitella farkkujen alle jääneitä villasukkahousuja.

Kirjakustantaja oli järjestänyt hienot puitteet, mutta kaikkea ei firman sentään tarvinnut tarjota. Loistava seura on työpaikkaani kuuluva luontaisetu, eikä edes verotettava sellainen! On siinä mahtavia työkavereita. Koskahan viimeksi olen viettänyt kokonaisen illan ilman syöpää, ilman puhetta tai ajatuksia koko taudista? Onneksi tädit jaksaa vielä heilua, ja jaksaa setätkin, vaikka ei tänä iltana.

Niin, ne oppikirjat. Tunnustan: juuri nyt evvk. Luotan teihin, kollegat!