tapahtui eräänä iltapäivänä

Aurinko paistaa, räystäät tippuu, ennätysmäiset lumikinokset hohtavat ja syöpäarvo on kuusi. Onnelliseen päivähetkeen ei tarvita enää muuta kuin ehkä kuppi kahvia ja se nykyään sallittu siivu kotipullaa (kaupasta). Aika vähään sitä on tyytyväinen, kuten siihen, että veriarvot ovat juuri viiterajoilla ja huomenna voidaan taas rinta- ja munasarjasyöpäläisiä kurittaa kokonaisella lääkesatsilla.

Päiväkahvin jälkeen peltonen joutuu vapaapäivinään pakkolevolle, sillä iltapäivällä, tasapuolisuuden nimissä, jutellaan isompien ihmisten asioita. Välipalan ja akkarin äärestä kuulee mielenkiintoisia kommentteja koulumaailmasta ja muualtakin, sekä yllättävän tarkkoja havaintoja elävästä elämästä. Keskimmäinen pukee ajatusvirtansa jatkuvaksi puhevirraksi, tyyliin "puhun, siis olen", esikoinen on sanoissaan säästeliäämpi mutta puhe taas tapaa olla täyttä asiaa.

Tänään pohdimme mm. keräilyharrastusta. Esikoinen arvuutteli muumimukikokoelmamme arvoa, ja tästä puhe siirtyi vanhojen tavaroiden keräilyyn ja hinnanmuodostukseen. Näppäränä kaverina hän oivalsi heti: sehän on niin kuin mun poke-kortit, mitä harvinaisempi, sitä arvokkaampi. Hei, meillähän on pojan kanssa melkein yhteinen harrastus!

Vieressä puhegeneraattori-tytär suolsi tarinaa tulevasta idols-konsertista ja kaikesta siihen liittyvästä, tyyliin "mä laitan päälle sen anna-paidan ja alle pitkähihasen ja sit ajateltiin että me ehittäs lakata kynnet ennen konserttia jos me voitais lähteä jo sillä aikasemmalla junalla et jos sä soitat minnalle ja te sovitte että mentäis sillä ja tultais vasta sitte sunnuntaina kun me voidaan ottaa ne enkun kirjat mukaan". Tauko. Joka tarkoitti että äidiltä oli kysytty jotain, eli takaisinkelaus..enkun kirjat, aivan, olin kärryillä. "Hmm, maltatteko te lukea siellä reissussa siihen kokeeseen, olisiko kuitenkin parempi että tulisitte jo lauantaina takaisin?" Ei ollut parempi.

Pieni hetki omaa aikaa, ja isommat ovat jo valmiita herättämään pikkukarhun päivälevolta. Tästä alkaa peltos-karhun tähdittämä ilta, laulua, leikkiä ja väliin suuria viisauksia, väsyn yllättäessä illansuussa myös ajoittaista kitinää, velmuja ilmeitä, karkuun juoksua ja pieniä tihutöitä.

Tämän illan teema oli muskari, peltosen uusi harrastus. Epäilen vahvasti, etteivät peltosen valitsemat laulut kuuluneet eilisiltaisen muskarihetken ohjelmaan, vaikka neiti niin väitti. Kolmevuotiaiden musiikkileikkikoulutuokiossa tuskin lauletaan suomipoppia (pysy aina pikkuveljenä ja lintuna älä koskaan miehisty..), eikä helmikuussa virittäydytä adventin tunnelmiin, kuten huonomuistinen muskariohjaajamme (me odotamme jeesusta, se liekkiin leimahtaa..). Kotitöiden lomassa pääsen välillä soittamaan rytmikapuloita, ja koululaisetkin pääsevät vuoron perään mukaan elefanttimarssiin.

Pitkät iltapäivät koululaisten kanssa ovat kivoja, ja työssäkäyvälle lähes tuntemattomia. Kiireettömät arkihetket lasten kanssa -toivon- jäävät meidän kaikkien mieliin, sillä, kuten valtakunnankasvattaja keijo tahkokallio on todennut: lapset eivät kasva vain sunnuntaisin. Vaikka mitä kuulee puhuttavan opettajan työajoista, en työssä ollessa kotiutunut koulusta juuri koskaan ennen puoli viittä, tunnit eivät valmistu itsestään. Iltapäivä iltapäivältä alan yhä enemmän oivaltaa näitä ihania asioita, joita sairaslomaani liittyy. Kaikella lienee tarkoituksensa.