kaksi kattausta

Maanantai-aamuna lompsin gynen avohoitoyksikkö -nimiseen täyden palvelun ravintolaan, varasin tutun pöytäpaikan nro 4 ja tein arvioivan silmäyksen ravintolasaliin. Muu asiakaskunta näytti osittain tutulta, viereisestä looshista löytyi aune, 74 ja vastapäätä lempi, 76 (selvyyden vuoksi mainittakoon, että rouvien kohdalla strategiset numerot eivät olleet suinkaan syntymävuosia). Tarjoilijatkin olivat tuttuja, pirkko oli palannut lomilta ja saanut kaverikseen liisan ja minnan, joten mukavaa ruokaseuraakin oli luvassa. Myöhemmin asiakkaita tuli pari lisää, yllättävän suosittu maanantai tässä anniskelupaikassa.

Homma aloitettiin aperitiiveilla, joiden annettiin nousta päähän ja laskeutua jalkoihin ennen kuin päästiin edes alkupaloihin. Yhdentoista maissa alkupalat tulivat viimein jakelukeittiöstä, ja pitkän kaavan mukainen palitakselin nautiskelu saattoi alkaa. Kolmen tunnin aikana ehdin nautiskella myös puolikkaan jauhemaksapihvin ja kaaliraastetta, sillä alkupala itsessään oli melko mauton ja pliisu, kuten aina.

Kahdelta päästiin itse pääruuan kimppuun, ja edellisistä kerroista viisastuneena tilasin tähän kuuluvan aperitiivin hyvissä ajoin. Tunnin karboplatiiniannos tapaa olla tiukempi pala purtavaksi, joten hyvinvointicoctailin annettiin vaikuttaa muutama minuutti suonissa ennen ruokailua. Ruokailu sujuikin aivan mallikkaasti siihen saakka, kunnes tarjoilivat kuulivat aivasteluni, ja nostivat päätään tiskin takaa. Kiirehdin vastaamaan, ettei tässä mitään, hyvin sujuu, mutta kuten paremmissakin paikoissa, tuli tarjoilija kyselemään, että onko kaikki kunnossa.

Eikä saliemäntä pirkolta jäänyt mikään huomaamatta, vaikka kuinka yritin esittää vesiselvää: asiakkaan nenä oli tukossa, kaula punoitti ja kohta punoittivat posket ja kädetkin -ei kuitenkaan nenä:) Paikalle hälytettiin pääkokki jaana, joka tulikin juoksujalkaa paikalle, stetoskooppi kaulalla heiluen ja kielsi tarjoilun jatkamisen tältä asiakkaalta. Yritin vängätä vielä viimeiset viidesosat pullosta, mutta henkilökunta oli tiukkana. Täällä ei haluttu ruokamyrkytyksillä tappaa potilasta.

Jälkiruuan sain kuitenkin suunnitelmien mukaan, sillä ruokailun keskeyttämisen jälkeen oireet hävisivät kokonaan. Avastin-jälkkäri meni kevyesti alas, suussa maistui enää pääruuan tuhti maku, viipyilevänä ja muovisena. Muut ruokailijat olivat poistuneet jo aikapäiviä sitten, ja valomerkkikin oli annettu, joten laitoin laskun pitkään piikkiini ja jätin juomarahat pöydälle (sinne ne bussirahat taisivat jäädä, kun sain yllättäen taksitarjouksen kaupunkiin). Kiittelin henkilökunnan ja yritin puhua seuraavalle lounaalle tuhdimpia aperitiiveja, jotta saisin jatkaa samalla, tutulla ruokalistalla vielä jäljellä olevat kaksi kertaa. Luultavampaa kuitenkin on, että pääruoka vaihtuu karboplatiinista cisplatiiniin, mikä tarkoittanee enemmän ja vahvempia hyvinvointi-aperitiiveja ja jälkiruokaviinejä.

Kahdeksan tunnin lounaan jälkeen oli aika vaihtaa laadukkaampaan ravintolaan. Kirjaesittelijä oli saapunut kaupunkiin, mikä tarkoittaa paitsi hyödyllistä ammatillista tietoa, myös kulinaristisia nautintoja. Ja niin upposi tähän rouvaan toinenkin kattaus, paljon makoisampi ja paljon paremmassa seurassa. Tarjoilukin pelasi viimeisen päälle, eikä lautasta tultu hakemaan pois kesken ruokailun:) Kiitos ihanan pöytäseurani, oli vatsassani illalla tuntuva polte enemmän naurulihasten kramppausta kuin etovaa oloa. Kyllä näiden maanantaisten kattausten voimin on taas ikää pidennetty!