ilon kautta lomalle

Työviikko meni ensimmäisen totaaliväsypäivän jälkeen nopeasti. Onko siitä vain viisi päivää, kun kotiuduimme häähumun ja kiasmatapaamisen viipyilevässä jälkilämmössä? Kaverikahvit oli onnistunut kohtaaminen, ja vaatii vielä useamman uusinnan. Ikimuistoisten kaverikahvien lisäksi museo tarjosi meille sunnuntaina myös nykytaidetta, puhuttelevan pyrähdyksen verran, ja tuo tunnin näyttelykierros tarjoaa myös tämän päivän prologin. Vaikuttavin kolmesta esillä olleesta taiteilijasta oli irakilaissyntyinen adel abin, jonka töitä oli eri puolella museota. Alakerran "baghdadin matkatoimistossa" pyöri videoinstallaatio, jonka kuvat jäivät lähtemättömästi mielen verkkokalvolle.

Videoinstallaatio oli "turistimainos" baghdadin kaupungista. Esittelyvideossa makea naisääni kertoili vuolaasti muinaisen suuren kaupungin ihmeistä ja nähtävyyksistä, mutta kuvissa nähtiin kauhua ja kuolemaa, joskin myös välähdyksiä toivosta. Murheen ja riemun kuvat vuorottelivat varoittamatta, yhdessä hetkessä äiti tunnistaa poikansa ruumista, toisessa amerikkalaiset naissotilaat tanssivat kadulla. "Turisti-infossa" jaettiin baghdadin esitettä, josta selviää mm. kaupungin museot -jotka valitettavasti ovat kaikki tuhottu tai ryöstetty ja siksi kiinni. Autonvuokraajia varoitetaan polttoaineen vaikeasta saatavuudesta, ja menopeliksi suositellaan tankkia, jonka voi valita useammasta eri mallista. Karmein valokuvin kuvitettu esite päättyy varoitukseen: do not trust anyone!

Kuvan ja äänen ristiriita aiheutti välillä naurunpyrskähdyksiä, ja kiirehdinkin katsomaan ympärilleni.. eihän kukaan vain luule minun naureskelevan vakavalle asialle? Näyttelyn idea selkiytyi yläkerran aulassa. Non stoppina pyörivässä videohaastattelussa taitelija kertoo töidensä synnystä. Lapsuus ja nuoruus sotaa käyvässä kaupungissa tulee ulos kuvina ja kuvasarjoina, taiteena. Musta huumori ja ironia on taiteilijasta hyväksyttävä lähestymistapa kaikkeen inhimilliseen, sillä nauru vakavalle herättää tunteita ja ajatuksia, ja taiteen tehtävä on jättää jälki kokijaansa. Kyllä adel oikeassa on. Huumori on toimiva keino käsitellä pahaa, riehuupa vihollinen sitten maalla, merellä ja ilmassa tai omassa kehossa.

Syöpäkin on vakava asia, mutta sille voi hetkittäin yrittää nauraa, tai ainakin syöpäelämälle, joka on täynnä vastakkainasetteluja. Iloa ja pelkoa, toivoa ja epätoivoa, ja sitten sitä riemukkainta: arjen ja sairauden limittymistä. Tänäänkin pohdin kuumeisesti, pakkaanko pohjoisen reissulle ollenkaan mukaan uusia rintojani. Ne ovat kyllä kätevät ja kovin luonnikkaat, mutta vaativat tarkkaa huolenpitoa ja kassillisen hoitovälineitä. Pumpuliset proteesit hoitavat edustustehtävän aivan yhtä mallikkaasti, varsinkin kun luvassa on urheilullista menoa. Vancouver-pakettinikin pääsee vihdoin testiin. Keskiviikon liikuntatuntia ei lasketa, sillä pöperölumessa kahlaaminen ei opestakaan ollut oikeesti hiihtämistä, saati kivaa.

Huumoria voi tehdä myös todella vakavista asioista. Urheilustakin. Tästä todisteeksi you tubesta löytyvä videonpätkä, jossa uskalletaan jo nauraa viikon takaiselle rökäletappiolle 1-6. Sen myötä, iloista lomaa meille kaikille, keillä se on!