kiasman lämmössä

Toisena sairasloman jälkeisenä aamuna kelkkani kulki työmaalle jo varmoin potkuin. Jakolaskut alkaa olla hanskassa, mooses joukkoineen on saatu matkalle kohti kanaanin maata ja englannissa ollaan kappaleessa 13. Good morning ladies and gentlemen! Tästä tämä taas lähtee, ilon kautta, vaikka maanantainen työhönpaluu oli riemullisen lisäksi rankka. Ensimmäinen koulupäivä verotti voimia, ja illalla väsy vaati jo vaaka-asentoa. "Tää äiti on nyt tullut tänne sairaalaan, ja se hoitaja vois vaikka hieroa tän potilaan varpaita. Ai tämä onkin kosmetologi? No voisin sitten ottaa manikyyrin, kiitos". Pari minuuttia liian pitkän hiljaisuuden jälkeen asiakas havahtuu kosmetologin hääräykseen ja raottaa silmiä. "ÄLÄ OIKEASTI AVAA SITÄ KYNSILAKKAPURKKIA TÄÄLLÄ OLOHUONEESSA KIITOS!".

Tiistai-iltana jaksoin jo enemmän. Päivällisen jälkeen paistoin muutaman pellillisen daim-pipareita työpaikan pullapäivää varten, keittelin lakkasoppaa keskiviikon vieraille ja iltavillin kesyttämiseksi loruttelin peltosen kanssa rytmikorteilla (kiitos ansku!). Lorujen jälkeen siirryin pianon ääreen tapailemaan slaavilaisia sävelmiä, joita tällä viikolla laulamme musiikin tunneilla. Kalinkan, kulkukauppiaan ja balatonin junan tahdissa peltonen jaksoi vielä tanssia, mutta haikeammat sävelmät eivät oikein sopineet esiintyvän taiteilijan musiikkiliikuntahetkeen. Miskan soudellessa joella päätti peltonen vaihtaa intiaani-teemaan, ja lauloi kuuluvalla äänellä venäläisen kansansävelmän päälle "istuva härkä, takapuoli märkä, mahtava päällikkö on..". Protestista huolimatta soittelin musiikin maisterin laatiman laululistan läpi, ja sieltä löytyikin uusi helmi.

Tosiystävyys - Nastajaszhij drug

Aidon ystävän jos saat, tiedäthän:
kulkee kanssas hän halki elämän.
Murheen hetken tullen
ystävä sua kuullen
pyyteetönnä valmis on
sua auttamaan.

Tämä laulun ensimmäinen säkeistö olkoon kiitoksena teille kaikille, jotka tapasin sunnuntain kiasma-kahveilla. Olin hämmentyneen-iloisen-kiitollisen yllättynyt nähdessäni saman pöydän ääressä ystäviäni matkan varrelta, aina seimestä syöpäsisariin. Etukäteen ehdin jo miettiä, miten toisilleen vieraat ihmiset löytävät yhteistä puhuttavaa, kun kaikki eivät tunne toisiaan eivätkä edes sairasta syöpää (luojan kiitos).. mutta huoli oli turha. Siellä missä kaksi tai kolme naista kokoontuu yhteen, ei hiljaista hetkeä tule:) Saati jos naisia on pari-kolme pöydällistä.

Tarjoilija nappasi meistä kuvankin, mutten tullut kysyneeksi kaikilta sen julkaisemisesta. Kuvassa hymyilee joukko naisia, sillä viitekehyksestä huolimatta kohtaamisemme oli kaikin puolin mukava ja voimaannuttava. Kuulimme surullisia kertomuksia nopeasti edenneistä syövistä, mutta myös tuttavista, jotka olivat vastoin kaikkia odotuksia selvinneet huonoennusteisesta taudista. Hämmästelimme yhdessä ymmärtämättömyyttämme taudin alkuvaiheessa, mutta kiitimme onneamme, kun meitä voitiin hoitaa. Surimme tuskaa ja huolta, mitä sairautemme aihettaa lähipiirille, mutta iloitsimme perheestä ja läheisistä, jotka tuovat elämään merkitystä ja toivoa vaikeimpina aikoina. Olimme suuna ja korvana, ihmisinä toisillemme. Tämän tapaamisen muistoissa lämmittelen vielä pitkään. Kiitos meille!