maanantai 15. helmikuuta 2010

uimapukukierros


Meitä on kolme sisarusta, vaikka muuta tsehovilaista ei nuoruudessamme taida olla kuin pikkukaupunki ja tyttösten määrä. Itse olen olga -niin ja opettaja- vanhin mutta pienin. Eivät siskotkaan mitään koripalloilijoita ole, ja samankokoisuudesta oli nuoruudessa monasti hyötyä. Kun ei ollut "mitään päälle pantavaa", napattiin pusero nuorimmalta, hame keskimmäiseltä ja kengät omasta kaapista tai äiteeltä, ja jo kelpasi pikkukaupungin kylälle lähteä. Haittapuolena tässä ristiinpukeutumisessa oli tosin pitkät laina-ajat ja suklaatahrat rintamuksissa..


Nykyään vaatekaappimme ovat satojen kilometrien päässä toisistaan, mutta vaihtosysteemi toimii edelleen. Keskimmäinen sisarus oli koiramäen serkusten kanssa huushollerskana männä viikolla, ja taas päästiin sovittelemaan vaatteita. Nyt saivat kyytiä kaikki vähänkin avarat tai väljät yläosat, sillä muutos deekupista aa miinukseen on erinomainen syy uudistaa vaatekaapin sisältö. Olen taas xs, jihaa!

Vaatteita penkoessa löytyi kaapin perältä myös vanha uimapuku ajalta ennen ensimmäisen rinnan poistoa. Pakkohan sitä oli sovittaa. Pumpuliset ensiproteesit eivät oikein uikkarin alle passanneet, joten kuva napsaistiin ihan ilman toppauksia. Onhan tässä uudessa lookissa kieltämättä totuttelemista, lauta mikä lauta, mutta operaatiota en kadu hetkeäkään. Ja kun oikein miettii, löytyy tästäkin tilanteesta niitä kuuluisia myönteisiä puolia. Ei kuulkaa enää hölsky lenkkipolulla..

Sisko hoksautti vielä, että jatkossa voisin myös pukeutua toppeihin ja nuorisoliiveihin, ihaniin hello kitty-rintsikoihin ja kapeaolkaimisiin vaaleanpunaisiin hörsötyksiin, jotka entisissä mitoissa olisivat näyttäneet päälläni vähintäänkin hutsahtavilta. Pienirintaiselle mahtuvat myös nuorisomitoituksen vaatteet, joten tässä ovat aivan uudet markkinat aukeamassa. Täältä tullaan seppälä, fiorella ja henkka maukka.. kunhan vain saan ensin ne aidot silikonit proteesipajalta:)

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä alkaa olla jo niin rohkeita kuvia blogeissa, että pitää kurkata selän taakse, ennenkuin uskaltaa avata! Hyvältä näytät uikkarikierroksellakin, ihan pikkusen vaan täytettä kaipaisi tuonne yläosaan, tai sitten se teinimpi koko. On sinulla rohkeutta ja asennetta vaikka muille jakaa. Voi hyvin- ja vielä paremmin! Joko suksille?

tiina kirjoitti...

Suksia käyn hivelemässä aina ohi kulkeissa. Juoksemassa kävin, samoin varovasti sauvalenkillä.. Täällä tasamaalla ei tuo hiihtokaan ihan mahdottomia rintalihaksia vaadi, joten ehkäpä jo ensi viikonloppuna pääsen ladulle kokeilemaan.

Heh, rohkeaa kyllä:) Mutta joskus se on uskaltauduttava sinne halliinkin. Ehkä kuitenkin hankin sellaisen kilpauimariversion, jossa ei täytettä tarvita eikä sille ole edes paikkaa..

Hyviä vointeja ja hiihtoja takaisin!

Leen@ kirjoitti...

Tämä taisikin olla oikea nuorennusleikkaus sinulle! Myös vaatetuksen suhteen. Enpä osannut ajatellakaan, että se koskee noin koko gaarderoopiin. Minäkin ottaisin ainakin pienennysleikkauksen mielelläni, ymmärrän täysin tuo "ei hölsky"-osaston, kun sikakalliit vahvimman tuen urheiluliivitkään eivät tuntuneet hyviltä. Ja kun jokaista vaatetta on pakko sovittaa kun ikinä ei tiedä riittääkö rinnanympärys (aika usein ei riitä)
Uikkari näyttää hyvältä.Tosin ei uskottavalta opettajalta:) Onneksi meillä ainakaan ei luokanopet pidä uintiopetustunteja vaan uimahallin ammattilaiset hoitavat sen.

Hienoa kun pääset jo liikkeelle. Kelitkin alkaa olla oikein sopivat.

Nina kirjoitti...

asenne kohdillaan sinulla, kuten ennekin olen todennut:) harva löytää oikeasti asioista, näinkin vakavista, aidon oikeesti hyviä puolia tai pystyy sopeuttamaan arkeaan uuteen tilanteeseen.

Itselläni "vain" osapoisto ja siten ei fyysiseen minääni niin suuria ole leikkaus vaikuttanut, vaikka käden kanssa hivenen harmia on ja sytojen jälkivaikutukset ilmeisemmin omansa roppaan tehneet, mutta silti ajattelisin omalle kohdalleni, että olen tietyin osin päässyt helpommalla.

Jos ajattelen sitä,että toinen rinta olisi poistettu niin toden näköisesti olisin kanssasi hyvin samankaltaisissa tunnelmissa, tyytyväinen myös toisen poistoon. Siten "tasapainosempi olo"?Ihan fyysisestikkin:)

Jatkahan kuntoilua ja toivon, että pian pääset myös ladulle:) Minun imusolmuketon käteni tykkäsi enempi luistelutekniikasta kun pertsasta, mutta sekin taitaa olla yksilöllistä ja tyyli-tekniikasta riippuvaista:)

betty kirjoitti...

Hertileili ! Sinä olet kyllä Rohkea Tapaus ! Estot romukopassa, mutta kyllä hyvältä näytätkin ! Yritänpä ottaa sinusta mallia edes vähän. Nimittäin en ole kuvitellutkaan meneväni työpaikan jumppaan, kun pitäis mennä suihkuun. Äh, yritän tosiaan vähän matkia sinua tästä lähin.

Hyviä hiihtokelejä R. T.!!!

Kitsune kirjoitti...

Samaa totean kuin muutkin, hyvältä näyttää uimapukukierros ja on sulla rohkeutta.

Olen miettinyt tässä - leikkauksen ollessa itsellä vasta edessä - olisiko itsestäni tekemään samaa päätöstä kuin sinä teit. No, sen voi näyttää vain aika.

Sanna kirjoitti...

Jaahas, täällä on menossa jo uimapukukierros.. seuraavaksi iltapuku :)
Oot niiiiiiin rohkea flikka, että huh-huh. RK:n kommentti hihityttää rohkeista kuvista ja selän taa kurkkaaminen. Hih.
Sä oot aikas mimmi!! Enpä enää valita, etten muka uskaltaisi halliin kun ei oo kunnolla tukkaa taikka jos on iso maha.. Ne on aikas pieniä juttuja tässä maailmassa :)

Kiara kirjoitti...

:) Asenne kohdallaan. Ei muutaku uimaan!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanaa Tiina !!! Mahtava mimmi !!! Todellakin XS ! Meikkä on nyt - 1 tissi ja imusolmukkeet vex. 16.2. nappasivat.Nyt Louis Vittonin kanssa kotona. Oli se taas reissu. Kyselin rinnan magneetin lausuntoa - se 5.2. otettu - ei ollut missään. Sanoin hoitajalle, että voitko kattoa koneelta, kun ihan tämä terveydentila sattumoisin meikäläistä kiinostaa. Ei löytynyt koneelta. Vietiin meikkä leikkuriin. Avauduin vielä leikkaussalin hoitajalle ja hänpä riemastui, että sehän on potilaan turvan takia jo tuiki tärkeä olla olemassa potilaan kansiossa ja mitä että ei koneeltakaan löydy. Soittivat leikkaavalle kirurgille, joka mainitsi, että hän on kyllä nähnyt kuvat. Ennen kuin kotiuttivat eilen kysyin taas lausunnosta. Ei mitään. Olen aivan äimän käkenä. Ajattelin kyllä ottaa Tiina sun ylilääkäripuhelun ja johkiin H:n potilasasiamieheen tai johonkin yhteyttä. HUH HUH onko jollakin mahtanut olla samoja kokemuksia? pirtsikka

tiina kirjoitti...

You`re back, hienoa! Nopeasti olet kotiutunut, toivottavasti olit jo valmis kotiin. Nyt omien tuntemusten mukaan lepoa, lepoa ja varovaista liikehdintää -ja sitten sinne reissuun!

Itseltäni ei otettu magneettikuvaa rinnasta ennen syöpäleikkausta, eli tuohon en voi oikein kommentoida. Potilaalla on kuitenkin oikeus tietää tutkimustulokset, joten uskon, että kuulet ne viimeistään seuraavalla lääkärikäynnillä. Itselläni oli lääkäriaika levinneisyystutkimusten jälkeen, nelisen viikkoa leikkauksen jälkeen. Siellä sitten kuulin, missä mennään ja mitä on löytynyt. Imusolmuketutkimuksen vastaus tuli postissa parin viikon päästä.

Sairaaloilla on erilaisia käytäntöjä, mutta joka tapauksessa näet syöpälääkärin ennen hoitojen aloittamista. Kirurgit kun yleensä vain leikkaavat, ja jättävät syöpäpuheet asiantuntijoille.

Kuntoutumista ja levollista mieltä, pirtsikka!