kokemus tuo varmuutta

Mies teki eilen viimeisen työpäivän the Firmassa. Aurinkoisena iltapäivänä suksia pohjustaessa hän kommentoi fiilistään reilun 3000 työpäivän jälkeen sanoilla "haikea ja outo, mutta kevyt ja rento". Tämä juttu vaatii vähän pohjustusta.

2000-luvun lama on kohdellut meitä tähän mennessä reilummin kuin 90-luvun lama. Edellisen laman aikoihin olimme opiskelijoita, vastavalmistuneita, työttömiä tai harjoittelijoita -joka tapauksessa hyvin vähävaraisia (jos myöskin hyvin huolettomia ja hyvin onnellisia). Kasarmintien kaksiossa elettiin perunabudjetilla, sillä ainoa varma tilitapahtuma kuukausittain oli vuokranmaksu, 2600 markkaa. Työtilanne oli suorastaan surkea, mutta keskellä syvintä lamaa miehenpuolta onnisti: hän pääsi kesätöiden jälkeen harjoittelijaksi the Firmaan.

Nuoren parin talous nousi hiljalleen suosta, samaa tahtia valtiontalouden kanssa. Opiskelija ja harjoittelija, kohta myös esikoinen muuttavat kaksiosta kolmioon. Esikoisen syntymän aikaan mies valmistuu ja työpaikka the Firmassa vakinaistetaan. Käytetty sitikka vaihdetaan farmariin ja perhe kasvaa. Autolainan lisäksi otetaan asuntolaina, ja nelihenkinen perhe muuttaa neljän huoneen rivitaloasuntoon pois kaupungista. Vaimokin saa vihdoin tutkintodistuksen, töitäkin, ja nyt halutaan jo omakotitaloon. Ja kun se on saatu, tarvitaan jo kaksi autoa. Sitten viljellään pihapiiriä ja pirttiä. Kolmen lapsen kanssa neliöitä tarvitaan lisää, ja tontille nousee pihasauna ja -tupa.

Mutta lihavia vuosia seuraa aina laihat vuodet, tämä tiedettiin jo faaraon hovissa. 2000-luvun laman alkaessa suhtauduimme taloustilanteeseen tyynesti, tämä on nähty ja koettu. Kokemus tuo varmuutta, kuten mainoksessa sanotaan. Vaikka keltaisesta kotitalostamme ei vielä ole lunastettu vasta kuin ehkä tupa ja kamari, on meillä sentään vakituiset työpaikat ja taattu toimeentulo, ajattelimme kiitollisina ja tyytyväisinä. Nöyriä ja kiitollisia olemme olleet myös joka kerta, kun uutisissa on kerrottu irtisanomisista, sillä ne eivät ole osuneet kohdalle eivätkä lähipiiriin. Sitten tuli jotain, mikä osui, mutta positiivisessa mielessä. Tuli "paketti", rahallinen kertakorvaus vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta.

Lähes kuusitoista vuotta the Firmassa, edelleen mieluisa ja haastava työ sekä kivat työkaverit, joten lähtöajatusta piti kypsytellä muutama kuukausi, mutta joulun alla asia oli jo aivan varma. Olimme lasten kanssa otettuja, kun mies kertoi suurimmaksi syyksi lähtöönsä halun olla enemmän kotona. Alituiset työmatkat ovat tarkoittaneet sitä, ettei isä ole aina päässyt kevätjuhliin, turnauksiin ja näytöksiin, balettikuljetuksiin, läksynkuulusteluihin ja kylästelemään, aamupalalle, päivälliselle ja iltapesulle. Mutta nyt pääsee! Vaikka työpaikallakin ollaan oltu haikeissa tunnelmissa, ovat monet tulleet onnittelemaan rohkeasta ratkaisusta.

Uusi elämänvaihe tuntuu kutkuttavan kivalta. Miehen tulevasta pestistä ei ole tietoa, mutta ajatuksia ja virityksiä toki on. Kuitenkin sen sijaan, että etsisin miehelle uusia töitä, löydän niitä hänelle kotoa. Makuuhuone odottaa tapiseerausta, yläkerran aula uudelleen järjestelyä ja... Ennen kotihommiin ryhtymistä on kuitenkin luvassa olympiahuumaa, eikä liene sattumaa, että urheiluhullun viimeinen työpäivä osui talvikisojen aattoon. Passitimmekin vapaaherran viikoksi pohjoiseen palautumaan työputkestaan ja katsomaan kisoja, nauttimaan elämästä ja juhlistamaan uuden alkua. Terveiset pullapirttiin, leppoisaa lomaa!

Ja kuten lupasin, kotona pärjätään kyllä. Tämän yh-viikon salaiset aseet ovat pitkämielisyys, kiireettömyys ja täyteen ladatut ruokakaapit. Kuten sanottua, kokemus tuo varmuutta:)