Mies on lääkärin vastaanotolla. Lääkäri katsoo totisena miestä, ja sanoo:
- Valitettavasti minulla on vain huonoja ja hyvin huonoja uutisia. Teillä on syöpä, jota ei voida hoitaa.
- No mikä se toinen uutinen on, kysyy mies.
- Teillä on myös pitkälle edennyt altzheimerin tauti.
- No voi pentele sentään, onneksi ei sentään syöpää, tuumii mies.
Syövän maine sairausvalikoimassa on huono. Päivälehden muistavat kertoa meille syöpään menehtyneistä julkkiksista (ja taviksistakin, jos aiheet ovat kertakaikkiaan lopussa). On helppo unohtaa, että tänä päivänä suomalaisista syöpään sairastuneista puolet selviää, ja keskuudessamme elää 170 000 syövän jossain elämänsä vaiheessa sairastanutta ihmistä. Missä nämä kaikki ihmiset ovat? Kiireisinä kaupan kassajonossa, elokuvateatterin hämärässä, työpaikan kahvihuoneessa, kanarialla käymässä... Syövän jälkeen elämä jatkuu, eikä kukaan ehkä lähipiiriä lukuunottamatta tiedä koetusta. Tauti on voinut ollut niin raskas isku, ettei sitä ole halunnut "julkistaa".
Sain syöpäsisareltani meiliä, jossa hän listasi tietämiään syövästä selviytyneitä ihmisiä. Huumorilla kirjoitettua luetteloa oli hauska lukea, ja lisäsipä se omaakin selviytymisen tunnetta. Kierrätän ideaa, ja pyydän teitä lukijoita kirjoittamaan kommentteihin syövästä selviytymistarinoita. Selviytymisen saa määritellä itse, samoin kuin sen, mitä sairauskertomuksesta haluaa kertoa. Julkkikset, tavikset, omakohtaiset, kaikki tarinat käyvät, anonyymisti tai nimillä. Itsekin tunnen monen monta syövän selättäjää, mutta aloitan tämän selviytyjien listaamisen netistä löytämälläni jutulla. Harrietin tarinan rinnalla omat kaksi syöpää kalpenevat..
Espoolainen harriet klar kuuli 13-vuotiaana sairastavansa syöpää, ja elinaikaa luvattiin 2kk. Tällä hetkellä harriet on kuitenkin 55-vuotias rouva, joka on selättänyt kaikkiaan seitsemän syöpää. Imurauhassyöpä hoidettiin, mutta uusiutui vuoden kuluttua. Sen jälkeen harriet on sairastanut vielä kohdunkaulan-, munuaisaltaan- ja kilpirauhassyövän, ja välissä ehtinyt saada kolme infarktiakin -tosin myös lapsen. Pahin tilanne tuli jokunen vuosi sitten, kun paksusuolen syöpä todettiin viiveellä, ja tauti oli ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä maksaan. Ne kuitenkin leikattiin, ja sytostaattihoidon päätteeksi rouva on jälleen tautivapaa. "Ei saa luovuttaa. Niin kauan kun on elämää, on toivoa", sanoo rouva, jolta totisesti löytyy sisua ja asennetta. Haastattelu löytyy studio55.fi:stä.
Nyt sormet näppäimille ja tarinaa tuottamaan, hop hop. Tahtoo kuulla lisää pliis.
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
16 kommenttia:
Anoppini äiti sairasti aikoinaan rintasyövän ja eli noin 80 vuotiaaksi.
Äitini sairasti paksusuolensyövän ja eli 87 vuotiaaksi.
Tätini sairasti myös jonkin syövän ja eli lähes 80 vuotiaaksi.
Työkaverini sairastui rintasyöpään ja elelee edelleen noin 60 vuotiaana.
Tuttavani sairastui rintasyöpään 45-vuotiaana ja elelee hyvässä kunnossa "täysin terveenä".
Vanhempi tuttavani sairastui munasarjasyöpään, leikattiin, sai sytostaatit ym hoidot ja voi nyt oikein hyvin. Ei löytynyt etäpesäkkeitä eikä markkerit ole nousseet.
Nämä siis niitä, joilla ei ole mitään vaivoja tai lääkitystä syövän takia.
Muutamia ihosyöpään sairastuneita on myös tuttavapiirissäni, mutta ihosyöpä taitaa olla kevyempi hoitaa.
- tädilläni on kolmas syöpä, ja hänen neuvonsa mulle oli että iloinen mieli on paras parantaja
- kaverini mieheltä on leikattu n. 10 v sitten aivosyöpä. He viettävät aivan tavallista perhe-elämää murkkujensa kanssa. Muistan kun ihmettelin, että sädehoito ei vienyt tukkaa päästä... (nykyisin olen paljon valistuneempi)
- eläkkeelle äskettäin jäänyt työkaverini sairasti pari vuotta sitten rintasyövän. Hän sai syöpähoitojen aikana uusia ystäviä kanssasisarista, kävivät tansseissakin. Erään kerran sade kasteli tanssiväen ja naisten kampaukset. Nämä naiset kävivät wc:ssä ravistelemassa peruukkinsa, ja kampaukset olivat heillä taas timmissä kunnossa muiden valitellessa hiuksiaan !
betty kristiina
aikoinaan kun olin teininä ripari-isosena, kuulin pari vuotta sen jälkeen että pikkunen oli sairastunut non-hodginiin ylppäreiden alla. Selvisi ja kirjoitti useamman ällän- sairaalasta käsin.
Työkaverinani oli aikoinaan sellainen 40-vuotias nainen jolla on syöpä remissiossa. Siis, se oli jo kaikkialla, kunnes pysähtyi. metareita jopa aivoissa ja luustossa - kunnes stop. Oli pysynyt pysähdyksissä jo kymmenkunta vuotta, sairastanut parikymmentä. Iloinen, ihana elämäntäyteinen nainen! Edelleen hengssä ja hyvin porskuttaa.
Lapsuusystäväni äiti selätti rintasyövän 20 vuotta sittem kun itse olimme alakoulussa ja hänellä työtahti kiivaimmillaan. Nyt hän nauttii eläkepäivistä ja voi hyvin.
Kävimme yhdessä monesti uimassa. Saunominen uimahallissa jäi monelta uimahallireissulta mieleen. Proteesin takia ystäväni äiti istui saunassa uimapuku päällä. Monella kerralla hallin henkilökunta kävi sanomassa, että puku pois. Siihen rouva vinkkasi "Minulla on erityisoikeus" ja näytti puvussaan olevaa merkkiä. Hallivastaava totesi vain "Just, sittenhän asia on ok"!
Hyvä joskus näinkin päin. Itselläni on vasta vuoden verran kokemusta SYÖPÄDIAGNOOSISTA selviämisestä ja SYÖPÄPOTILAAN roolin sietämisestä. Haastetta on siinäkin ja molemmissa prosessi vielä kesken.Itse syövästä selviytyminen onkin sitten eri juttu, ja vasta edessäpäin - jos on ollakseen. Mielenkiinnolla ja säännöllisesti seuraan hyvin kirjoitettua blogiasi(Annukan kautta tutuksi tullutta). Hyvää kesän jatkoa ja iloista töihin paluuta toivotellen!
Ihania tarinoita, kiitos. Lisääkin saa kirjootella jos runoiluttaa.
Satu hassi miettii kirjassaan tukka hattuhyllyllä, että on vain kaksi tapaa saada tietää, onko syöpä voitettu lopullisesti.
1. syöpä uusii
tai
2. ainoa tapa saada tietää, ettei syöpä uusi, on kuolla johonkin muuhun.
Ja toden totta -kumpaakaan ei halua!
Tässä vaiheessa tautimatkailua ja näillä diagnooseilla en todellakaan itse uskalla julistautua voittajaksi -lienee jokaisessa kristityssäkin ihmisessä jäljellä sen verran pikkupakanaa, että varoo julistautumasta voittajaksi. Jos pian kohtalo kuulee ja kostaa..?
Mutta jonkinlaista selvitytymistä tämäkin on, että ollaan näin pitkällä ja tauti alkaa olla arkipäiväinen juttu. Elämänlaatu on loistava ja tulevaisuudenuskoakin löytyy.
-tätä olotilaa toivon sinullekin, tuoreempi syöpäpotilas!
Odotan rintasyöpäleikkausta - vielä 2 viikkoa. 3 viikkoa olen tiennyt tilanteen. Ei pitäisi olla paha, mutta vasta leikkauksen jälkeen sen tiedän.
Voi kuinka ikävä päätös kesälle! Oma viime syksy nousee tässä muutenkin mieleen, kuinka kesäloman päätteeksi odotin tutkimuksia ja niistä tuloksia -tilanteen muuttuessa koko ajan vakavammaksi. Odotusaika ja epätietoisuus tuntui oikeastaan pahemmalta kuin varsinainen tieto.
Joudutpa odottamaan leikkausta kauan. Onneksi odotukset tuloksen suhteen ovat hyvät. Yllättävän paljon lääkärit pystyivät minullekin kertomaan jo pelkän ultran perusteella. Kestämistä ja jaksamista sinulle, yritystä nauttia kesän kauniista finaalista!
Mummini sairastui rintasyöpään n. 60-vuotiaana. Rinta poistettiin ja päälle sädehoitoa. Hän kuoli muutama vuosi sitten 97-vuotiaana... eikä kuolinsyy ollut rintasyöpä vaan vanhuus!
Tätini sairastui myöskin rintasyöpään 60 vuotiaana reilut kymmenen vuotta sitten. Rinnan poisto ja hormonihoito. Täti elelee ja voi hyvin.
Minä sairastuin rintasyöpään 41 vuotiaana. Rinnanpoisto ja kainalon tyhjennys kesäkuussa -09. Viimeviikon maanantaina sain ensimmäisen sytostaattini. Aion jatkaa sukuni naisten pitkäikäistä perinnettä ja sanoa kahdenkymmenen vuoden kuluttua "ELÄN JA VOIN HYVIN".
Kiitos sinulle elämänmyönteisestä blogistasi!
Aluksi mietin etten voi selviytymsitarinaa kirjoittaa, mutta muistinkin tätini, jolta leikattiin jo 70-luvulla rinta 1. kerran. Se uusi ja sitten poistettiin toinenkin rinta, minkä jälkeen ei uusimista ja täti sai elää yli 80-vuotiaaksi ja kuolinsyy oli aivan muu.
Kiitos Tiina vilkutuksista, junassa porhalsin kuten tulen takaisinkin päin vielä tällä viikolla.
Kävin tänään saattelemassa ekaluokkalaista, kokemus sekin: olla siellä pihamaalla vilkuttamassa ja nähdä ja kokea äitien kyyneleet...
Piti minunkin tänne lopulta kirjoittaa tähän juttuun kommentti. Tiina ehkä kuvasi parhaiten yhdessä kommentissa sitä miksi ei ollut alkuun helppo lähteä kommenteoimaan omaa tarinaansa selviytymistarinana, ei uskallus riitä kohtaloa uhmaamaan vielä tässä vaiheessa tautimatkailua:)
Olen kuitenkin oikeasti toiveikas tulevaisuuteni suhteen ja ystäviä on erilaisista syöpäsairauksista selvinnyt, mutta lienee tämä työrooli hoitoalalla lyönyt oman leimansa suhtautumiseeni, paljon on nähnyt niitä selviytymistarinoita, mutta myös toistakin puolta konkreettisesti lähietäisyydeltä. Mutta uskallan silti väittää, että nämä muut kuin selviytymistarinat eivät ole minun elämänuskoani vieneet, vaikkakin vielä varovasti omalla kohdallani asiaan suhtaudun.
Eli lopuksi pari esimerkkiä. kaksi 40v:nä sairastunutta kollegaa, toinen suolistoalueen syöpä, toinen rintasyöpä. Kumpikin nyt siirtyneet selviytyjinä seuranta vaiheeseen.
Miehellä todettiin viime vuonna kesäkuun alussa endokriininen tuumori (kasvain haiman vieressä) ja annettiin elinaikaa 6 kk!! Löydettiin hyvä lääkäri joka suostui leikkaamaan miehen ja nyt voi todella hyvin. Ei tarvitse ehkä kemoja ym :)
Kummitäti sairastui melkein parikymmentä vuotta sitten rintasyöpään. Rinnat poistettu ym, välillä hyviä aikoja välillä hoitoja, mutta elossa on:) Kummisetä hänen rinnalla sairastui eturauhassyöpään, mutta parkinsonin tauti taitaa vaivata enemmän. Molemmat matkustavat ja nauttivat elämästään niin kauan kuin vaan liikkumaan pääsee:)
Kiitos vielä näistä!
Hoitoalan tausta (hoitajakoulutus ja vähän töitä ennen opeopintoja) on itsellänikin välillä riippa, todennäköisyydet ja realiteetit avautuvat ehkä paremmin kuin muille. Lisäksi muistaa niin paljon ei-selviytyneitä, mm. muutaman munasarjasyöpäpotilaan. Toisaalta, selviytyjistä ei sitten siinä työssä aina tiedä, kuten eräällä sytostaattikeikalla hoitaja kertoi. Heitä vaan ei enää osastolla näy..
Itselläni hoitoalan tiedot vaatisivat jo päivitystä, viisitoista vuotta on pitkä aika. Ja siinä ajassa lääketiede on edennyt harppauksin..Ja tämä tuo toivoa.
Toivoa minulle ja muille syöpäpotilaille tuovat myös nämä tarinat selviytyjistä, joita olette kirjoittaneet. Niitä saa rustailla tänne myöhemminkin. Toivoksi kaikille.
Paras ystäväni Anneli (52 v.) on sairastanut rintasyövän kolmeen kertaan, 36-vuotiaana,45-vuotiaana ja viimeisestä eli kolmannesta on nyt 4 vuotta. Kesäkuussa hän kävi rinnan korjausleikkauksessa ja hänelle rakennettiin uusi rinta! Hän voi erinomaisesti ja elää täyttä elämää sekä työssä että kotona.
Itse sain rintasyöpädiagnoosin vuosi sitten ja toukokuun lopussa oli hoidot ohi. Ystäväni esimerkki rohkaisi ja lohdutti minua suuresti pitkien hoitokuukausin aikana. Annelin sanoin: "Olemme terveitä kunnes toisin todistetaan!"
Anne K.
Kiiiitos näistä rohkaisevista sanoista! Helpotuksen huokaus!
Lähetä kommentti