Keskiviikkoisin on siivouspäivä, pitäähän elämässä jotain järjestelmällisyyttä olla. Ja ehkä, jos tiettyä päivää ei olisi, voisi paikkojen puunaus jäädä suorittamatta, sillä en valitettavasti ole perinyt siivousgeeniä suvustani (jossa tiedän maton hapsuja suoristettavan kammalla ja saumavälejä puhdistettavan hammasharjalla). En kertakaikkiaan koe kutsumusta puhtaanapitoalalle. Siitä syystä on taloudessamme, rahapoliittisten neuvottelujen jälkeen, siivous osin ulkoistettu. Eila saapuu kaksi kertaa kuussa tekemään viikkosiivouksen, josta tietysti näin sairaslomalla (ja tällä hetkellä hyväkuntoisena) suoriutuisin itsekin, mutta mottoni on tässäkin suhteessa, ettei saavutetuista eduista tingitä.Yläkerran asukkaiden tehtävä on järjestellä ja imuroida huoneensa ja aula, myös portaat kuuluvaat diiliin. Ei paha nakki mielestäni, varsinkin kun joka toinen viikko siivooja suorittaa imurointiosion, mutta aina vain tuo pieni kodinhoitohetki aiheuttaa napinaa ja kapinaa. Muistuttelin tulevasta urakasta jo tiistaiaamusta alkaen, joten homman ei pitänyt tulla yllätyksenä tänään koulusta palaaville ahertajille, vaikka näin väittivät.
Neiti lähti suorittamaan velvollisuuttaan melko tyynenä, mikä herättää epäilyjä halusta kerätä pointseja eli kirkastaa kruunua jotain tulevaa pyyntöä varten. Odotellaan.. Esikoisella oli kuitenkin tuttuun tapaan yritystä, "miks pitää?" ja "onko pakko?". En jaksanut aloittaa selitystä virus-tai velvollisuustasolta, vaan kävin nappaamassa pari kuvaa pojan huoneesta kännykkäkameralla. Alkoi huoneen omistajaakin naurattaa, kun sanoin että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa, ja siinä vastaukseni. Lupasin laittaa edustavimman kuvan julkiseen levitykseen.. Huomatkaa oksennussanko sängyn vieressä -sentään tyhjä. Veikkaanpa sangon olevan siinä vielä seuraavan epidemian yllättäessä, ellen erikseen muista mainita, että sen voisi palauttaa oikeaan paikkaan.
Henkilökohtainen mikrotukeni yrittää saada unta hotelli simonkentässä, far away (rakkaita terveisiä vaan, hyvin täällä pärjätään eli lapset nukkumassa), siksi otokseni V:n valtakunnasta on vinksin vonksin. Toisaalta -niin oli huonekin.
2 kommenttia:
he he...mä kun edes en heti huomannu että kuva oli vinksin vonksin;) sellasta se teetättää kun on saanut esikoispojan kohta 16v:ksi asti kasvatettua...alkaa katsos jotenkin sopeutua asiaan, ettei koskaan tuosta kummene...eli tältä osin toivoni menetetty...Tosin nuorimmainen( 11v..kohta 12) tyttömerkkinen sitten laittaakin viivottimen kanssa kirjahyllynsä järjestykseen ja kieltää mua petaamasta kun en kuitenkaan niin hyvin osaa suoristaa päiväpeittoa...
Pojalle yritin tarjota ikkunanpesu urakkaa(ulkopuolelta) 20eurolla...(viime vuonna teki mukisematta 10 eurolla) mutta katsoi minua hieman hitaasti ja totesi vain, että ei nyt satu olemaan akuuttia rahan tarvetta...
No jos akuutti rahan tarve ei iske, tämän äipän siivouskriteeristö on sen verta laskenut(siis ei järin korkea ennenkään) viimesen vuoden aikana, joten taitaa noiden akkunoiden läpi nähdä ihan hyvin siihen asti kun käsi ei kiristele. Siihen asti: pesköön akkunat se jota hämäryys haittaa:)
Voi, meillä ei taida olla yhdelläkään lapsella luontaista taipumusta siisteyteen. Esikoisesta luulin aluksi, että hän on tarkka poika. Yksivuotiaana hiekkalaatikkoleikit piti leikkiä laatikon ulkopuolelta käsin, ettei housut sotkeudu, ja esikoulutyöt olivat piiruntarkkaa tekoa. On kuitenkin myöhemmin oppinut "sipaisten siisti" -tyylin hänkin. Neidille se on alkujaankin ollut luonteenomaista. Peltosesta on vielä vaikea mennä sanomaan, mutta liikoja ei kannata toivoa -innokkuutta hänellä kyllä siivoushommiin riittäisi.
Akutti rahantarvis on suhteellista. Joskus on yritetty lahjoa lapsia rahalla, siinä juuri onnistumatta, mutta viime viikolla laukusta kaivamani tikkarit (15 snt/kpl) motivoivat aloittamaan siivouksen..
Ja ikkunoista näkyy vielä läpi:)
Lähetä kommentti