alhaisia arvoja ja ajatuksia

Jääkiekkokauden päätös pohjoispohjalaisessa kodissamme ei juurikaan hurraa-huutoja nostattanut. Jyväskylän pojat ansaitsevat kuitenkin onnittelut, parempi ja janoisempi joukkue voitti ihan selvällä ja rehdillä pelillä, näin ainakin satunnaisen katsojan näkökulmasta. Kotikatsomon miespuolisten kärppäkannattajien mielipiteitä en vielä ole uskaltanut kysellä..

Sillä kotikatsomoon oli miehenpuolenkin tyytyminen, vaikka vapaalippu tämäniltaiseen otteluun raksilan halliin olisi työkuvioiden kautta ollut tarjolla. Kaksi unetonta yötä täällä vatsatautiparantolassa ovat vieneet voimat ja pistäneet epäilemään omankin suolen murinoita tautisiksi. Hope not, kaksi päivää ja kaksi potilasta riittäisi taas tätä lajia. Emme nimittäin onnistuneet välttämään pääsiäisen oksutautia, vaikka pikakyydillä kainuusta kotiuduimmekin, kun epidemia alkoi näyttää laajenemisen merkkejä. Neiti aloitti vatsan tyhjentämisen maanantaina aamuyöllä ja lopetti iltapäivällä, peltonen jatkoi siitä sujuvasti oksentaen lähes 11 tuntia 3-30 minuutin välein. Ennätyksen makua. Ja sapen, luulen.

Mies on hoitanut kunniakkaasti sankorallin ja sattumien siivouksen. Lasten kasvamisessa on monia hyviä puolia, myös vatsatautia ajatellen, kuten osumatarkkuuden paraneminen sekä lähtöjen nopeutuminen. Taannoin muistan meidän siivonneen lasten huonetta tunnin verran ensimmäisestä räjähdyksestä, ja muistanpa joskus, kauan sitten, aamutuimaan ihmetelleeni keskimmäisen märkää ja sotkuista tukkaa. Kas, oksennustahan siinä, sekä tyynyllä, mutta hyvin oli tyttö nukkunut. Vanhemmat myös. Kiitollisena käänsin viime yönä kylkeä, kun peltonen alkoi yskiä merkitsevästi, ja mies kuului vahtipaikaltaan olohuoneen lattialta rientävän hätiin.

Jonninnäköistä karanteenia tässä yritetään pitää, jotta säilyisin terveenä, ja sädehoidot voisivat alkaa suunnitellusti. Tai melkein suunnitellusti, sillä tänään otetussa verikokeessa neutrofiilit, yhdenlaiset leukosyytit joiden tärkeyden olen oppinut tietämään syöpähoitojen aikana, olivat vain 1, kun pitkää sädehoitojaksoa varten niiden pitäisi olla viitearvoalueella, eli vähintään 1,5. Neutrofiilien vähyys ei tunnu missään, vointi on erinomainen ellei parempi. En ollut osannut varautua takapakkiin hoitoaikataulussa, sillä viimeisimmästä sytostaattihoidosta on kulunut jo viisi viikkoa, eivätkä arvot hoitojen aikana laskeneet kertaakaan liikaa, hoitoa viivästyttävästi.

Nyt vain kuulema odotellaan, että arvo parantuu, mikä ei kai ihan hetkessä tapahdu. Seuraavan kerran käyn yrittämässä onneani jo torstaina, jos onnistun terveyskeskuksen labraan sisälle pääsemään. Portinvartija nimittäin on tiukka, eikä taikasana syöpä tehoa häneen. "Näin myöhään varaat aikaa kun ihan kaikki ajat jo annettu ja ylimääräisiäkin ja mikäs se sun tilanne oikein on kun niin kiire olis ja eikö niitä tarrojakaan tosiaan ole sieltä sairaalasta annettu mukaan..". Ihan kiusaksi tässä sairastan:) No, se oli aika alhainen ajatus.