puolipäiväjobi

Selasin illalla meiliboksia ja luin vuosi sitten käytyä kirjeenvaihtoa, päällimmäisenä ajatuksena se, että tuolloin olin vielä terve. Osasinko nauttia siitä? Muistinko tuntea onnea ja iloa kaiken pyörityksen keskellä? Aamukiireessä, työkiireessä, iltarallissa.. Kyllä kai, ihan mukavaa elämää meillä vietettiin viime vuonnakin, mutta tänä päivänä onni on alati läsnä ja ilo syntyy pienistä asioista.

Vuosi sitten olisin tuskin osannut olla iloinen siitä, että veriarvoni ovat hyvät. Tai siitä, että pääsen sädehoitoon. Nyt tuo sädehoitolääkärin vapauttava päätös "valkosoluarvot alhaalla mutta noususuunnassa, hoito voidaan aloittaa" toi lähes ilonkyyneleet silmiini. Kiitos ja hei, nähdään kohta! Stokkan parkkihallista sairaalan parkkiin ei mennyt kuin 13 minuuttia kun pujottelin sujuvasti iltapäiväruuhkassa ja lauleskelin juha tapion kanssa "minä olen, sinä olet..". Tasan tavoiteaikaan istahdin kellarikerroksen sädehoito-osaston aulaan ja olin valmis kohtaamaan tappavat säteet.

Sädehoito oli kaikin puolin miellyttävä kokemus. Hoidon suunnittelukerralla mittojen mukaan tehdyllä muotilla oli leppoisaa maataa ja mietiskellä syntyjä syviä puolen tunnin verran. Henkilökunta oli ystävällistä ja ymmärtäväistä, kertoivat tulevasta hoitojaksosta ja kyselivät jaksamisesta. Matkaan mielelläni tapaamaan heitä päivittäin seuraavat 24 arkipäivää, aina helatorstain yli. Tämä on kertakaikkisen kiva puolipäiväjobi, jossa työmatkoihin kuluu tuplasti enemmän aikaa kuin itse "työhön", joka ei sekään ole rankimmasta päästä..