Lastenpäivän huipennukseksi vein neljä kaverusta ja peltosen vielä jätskille ylikansalliseen. Näksönautille, kuten lapset vielä muutama vuosi sitten meillä sanoivat. Kuuntelin neitien kikattelua ja osallistuin välillä jutusteluun, joka pyöri aluksi elokuvan ja tulevan joulun välimaastossa, mutta siirtyi hyvin pian vaatteisiin ja huulikiiltoon. Ihanaa pinnallisuutta! Yritin kovasti muistella itseäni yhdeksänvuotiaana. Ainakin samanlaista energiaa virtasin, kiinnostuksen kohteet olivat ehkä erilaiset.
Peltonen piti showta yllä -pikkuneiti luulee välillä olevansa tasaveroinen isompiensa kanssa ja sekös isoja naurattaa. Jukeboksiakin neiti välillä viritteli, ja sai myönteisen vastaanoton omassa ja naapuripöydissä. Erehdyin vaipumaan tyytyväisyyden tilaan, ja ajattelin lastenoikeuksien päivän kunniaksi suuria ajatuksia nykylasten oikeuksista. Ainakin jokaisella lapsella tulisi olla oikeus tulla kuulluksi ja huomatuksi, joka päivä ja jopa monta kertaa.
Huomio herpautui hetkeksi, ja sen aikana peltonen keksi nurkkapöytään saapuneet metsien miehet. Kaksi elämää nähnyttä laitapuolen kulkijaa oli tullut tuulta pakoon ovensuupöytään, ilmeisesti ilman ostoaikeita. Pikkuneiti kävi heti mittailemassa tulijoita lähietäisyydeltä, ja palasi pöytään vaihtaen puheenaiheen huulikiillosta maallisempiin asioihin. "Äiti, ketä miehiä tommoset on? Mitä setät tekee? (kääri sätkiä) Miksi setät haisee? Setät, äiti ei tiiä mitä te teette.." Jaahas tytöt, jätskit tulikin jo syötyä.
Lastenoikeuksienkaan päivänä kaikki jutut eivät ansaitse tulla kuulluiksi:)
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
1 kommentti:
Ihana tyyppi tuo teidän Peltonen! Pikkuhousujen vilauttelusta, että on sitten hoksannut kohteen, joka arvostaa naiskeuneutta ja kauniita asusteita -fiksu tyttö!!! ;)
Lähetä kommentti