mitä opin kirjoittajakurssilla?

Saadakseni jotain rotia sairaslomalaisen päiviin (sairaalareissujen lisäksi) ilmoittauduin alkutalvesta lyhyelle verkkokirjoittajakurssille avoimeen yliopistoon. Sekä verkkokurssi että kirjoittaminen ovat uusia juttuja, joista verkko vaatisi enemmän perehtymistä ja kirjoittaminen enemmän inspiraatiota ja istumalihaksia. Kotitehtävät tahtovat "unohtua", sillä akateeminen vapaus vaatii kurinalaisuutta, jota itsestäni ei valitettavasti ole koskaan löytynyt. Omana kouluaikana kun vapaus tarkoitti mahdollisuutta valita kirjoitelman aihe kolmesta otsikkovaihtoehdosta, ja vapautta kirjoittaa siitä kolmesta kymmeneen sivua. Eikä vapaus kuulunut opettajaopintoihinkaan muuten kuin mahdollisuutena valita, osallistuuko kyseiselle luennolle nyt vai seuraavana vuonna.

Kirjoittajakurssin tämän hetkisen opintojakson etätehtävät on puoliksi suoritettu. Sade-aiheiset pikakirjoitukset eri perspektiiveistä on tehty, se olikin simppeli ja motivoiva tehtävänanto, mutta edellisen jakson kirjoitelman henkilökuvauksen syventäminen ja dialogin kehittäminen odottaa terävämpää kynää ja kirkkaampia ajatuksia. Ehkä myös neuletyön valmistumista, lumien sulamista ja sitä kuuluisaa viime tippaa.

On kurssilla toki ollut muutakin annettavaa kuin harjoitukset. Erilaisiin ihmisiin on aina mukava tutustua, ja nytkin meitä on koossa hyvin sekalainen kirjakerho, vasta-alkaneista verbalisteista aina maisteritasoon asti. Toinen tärkeä anti on tullut kurssikirjallisuudesta. Claes anderssonin luova mieli oli kaikin puolin nautittava teos, joka esitteli kirjoittamisen hyvin arkisena työnä, joka hyvän motiivin lisäksi vaatii lähinnä vain viitseliäisyyttä. Lähes uskottavaa, kunnes kokeilee itse..

Parasta antia tähän mennessä on tarjonnut kirjoittamisen guru natalie goldberg kirjassaan avoin mieli. Goldberg kehottaa luovaan laiskotteluun. Hänen mukaansa "mitääntekemättömyys" riisuu epäolennaisesta, herättää ajatuksia, ja kirjoittamisen aiheita rupeaa nousemaan pintaan siinä tahdissa, ettei kynä pysy perässä. Tätä väittämää on ollut ihan pakko kokeilla, eikä tekemättömyys olekaan niin vaikeaa kuin äkkiseltään kuvittelisi. Siinä missä sairasloman alussa päiväni olivat suunniteltuja ja tavoitteellisia, voi nykyään kokonainen arkipäivä hujahtaa lähes huomaamatta -ja ennen kaikkea mitään tekemättä. Todella opettavaista ja terapeuttista tällaiselle perusluterilaiselle työmuurahaiselle.

Ja niitä ajatuksia, niitähän on pää täynnä. Eri asia on, siirtyvätkö ne koskaan paperille, ja onko edes tarpeellista antaa niille kirjallista muotoa. Goldbergistä palattiin siis anderssonin sanoihin motivaatiosta ja istumalihaksista:) Mutta sitä motivaatiota odotellessa ja istumalihaksia kehitellessä kehotan kaikkia kokeilemaan laiskottelun tärkeää taitoa. Unohtakaa hetkeksi 70-luvulla mieliinne iskostetut "työtä, työtä, työtä tehdä, jotta jotta leipää syödä.." -laulut ja muut opetukset, tipauttakaa tiskiharja kädestänne ja antautukaa sohvan vietäväksi. Olkaa, nauttikaa ja yllättykää!

valohoitoa

Neitimme paranivat mystisestä yhden päivän kuumestaan, joten lauantai-aamuna pääsimme starttaamaan sotkamoon. Sinne kutsuivat aurinko, hanget ja ystäväperhe vuosien takaa. Isommat lapset pukattiin suksimäkeen sosiaalistumaan ja ystävyyttä verestämään puhelin ja kaakaoraha taskussa, tutuissa rinteissä laskettelu onnistuisi(ko) jo nuorison kesken. Peltonen pakattiin rinkkaan (jonne juuri vielä mahtuu) ja nostettiin iskän selkään (joka juuri vielä jaksaa), ja sitten ei kun jäälle. Viikonlopun haloo huonosta säästä koski vain eteläistä suomea, kainuussa nautittiin valohoidosta.

Peltonen pistää hiihtoseuransa jo koville. Jos rinkasta ei kuulu ohjeita kuskille, kuten "lisää vauhtia" tai "luistelutyylillä", kuuluu sieltä laulua tai kommentteja ohihiihtäjille. "Telve lumiukko", sai vastaan hiihdellyt valkopukuinen rouvashenkilö osakseen, mutta hymyili kuitenkin. Kuten hymyilevät useimmat kanssahiihtäjät, sillä tauotta puhuva tai laulava rinkkamatkustaja on melko harvinainen näky laduilla.

Maailmanlaajuiseen energiansäästökampanjaan pystyi osallistumaan erämaahuvilassakin, kaukana kaikesta, lähimmästä naapuristakin, jonne tuli matkaa pari kilometria. Sauna lämpesi puilla, ruoka oli muhinut leivinuunissa ja kynttilän valossa oli tunnelmallista viettää iltaa ja katsella hämärtyvää järvimaisemaa. Vastarannan majavakin olisi nyökännyt ekoteoillemme, jos olisi padollaan ollut. Vaan ei ollut. Se oli tullut nautittua päivälliseksi muutamaa tuntia aiemmin. Tai sitten se oli naapurimajavan kaukaisempi serkku, mutta maukasta oli! Kylläisinä ja kestittyinä kiitämme, ja aloittelemme jälleen arkea. Ei kun nakkisopan tekoon..

arjalle asiaa

Viimein kopahti kaivattu kirje laatikkoon. Paksun kirjekuoren sisältä löytyi kaikkiaan seitsemän aa nelosta, joista ensimmäisessä luki se tärkein: Ensi perjantaina tapaan syöpäpoliklinikalla rintasyöpäni hoidosta vastaavan lääkärin, ja sen jälkeen sädehoito-osastolla tehdään sädehoitosuunnitelma. Jes jes. Jokohan maanantaina päästäisiin sitten itse asiaan, eli tuhoamaan lineaarikiihdyttimellä mahdollista syöpäsolukkoa paikallisen uusiutumisriskin vähentämiseksi..?

Olen tulevaan hoitojaksoon enemmän kuin valmis. Lääkärikäynnit ja välitutkimukset ovat tähän asti keskittyneet munasarjasyöpään, paitaa ei ole tarvinnut riisua sitten lokakuun alun jälkitarkastuksen. Arjalle on siis asiaa ja kysymyksiä, viikonlopun kauppalistan pituisesti. Poistetun rinnan puolella tuntuu milloin painon tunnetta, milloin nipistelyä tai viiltelyä, jotka tietysti voimistuvat päivä päivältä, sädetystä odotellessa. Mielikuvissani pienet syöpäsolut jakautuvat villisti ja pitävät kekkereitä kehollani aina kainalosta rintalastaan saakka, mutta todellisuudessa kyse lienee tunnon palautumisesta arpialueelle. Vai? Myös arven keskelle ilmestyneelle punaiselle näpyllekin lienee mukavampia selityksiä kuin itse keksimäni, eikös juu? Ja vielä kysyisin siitä iltalehdestä lukemastani uudesta lääkkeestä rintasyövän uusiutumisen ehkäisyyn..?

kuntoutuva eläkeläinen?

Tänäänkin postilaatikossa oli lupaavan näköinen valkoinen kirjekuori. Joko vihdoin saapui aika sädehoidon suunnitteluun? Ei vielä, ei, vaikka sairausaiheessa pysyttiin. Tämä kirje oli marikalta kelasta.

Marika muistutti minua, että nyt on sairaspäivärahaa nautittu kohtsillään riittävästi, ja olisi aika aktivoitua miettimään työtulevaisuutta. Mikäli sairauteni jatkuu päivärahan päättymisen jälkeen (koskahan tämä mahtaa olla.. olen tainnut hukata jonkun kelakirjeen..), minun kannattaisi kelan mielestä harkita kuntoutusta. Toisaalta mainitaan, että minulla voisi olla mahdollisuudet myös työkyvyttömyyseläkkeeseen. Hakuprosessin helpottamiseksi kirjeeseen oli liitetty hakukaavakkeet ja esitteet kumpaakin varten.

Apua. Työkyvyttömyys kuulostaa kamalalta, eikä vastaa tämänhetkistä olotilaani. Olen elämäni kunnossa, mutta sairauden hoidon vuoksi estynyt hoitamaan virkaani. Kuntoutus-sana taas tuo mieleen mukavat "virkeyttä kaiken ikää"-leirit, joissa pitkän työrupeaman väsyttämät raijat ja reijot nauttivat viikon verran puolipalkallisesta vapaasta ja täysihoidosta 70-luvun kylpylässä. Käyvät aamulla vesijumpassa, iltapäivällä sauvakävelyllä tai kuntopiirissä, ja päivän päätteeksi rentoutuvat levytansseissa kylpylähotellin pienellä parketilla, discopallon välkkeessä. Sinne sekaan en tunne vetoa, enkä tarvettakaan.

Syksyllä toimitin kansaneläkelaitokselle pitkäsanaisen lääkärini kirjoittaman paperin, jossa sairauteni laatu, siihen suunnitellut hoidot ja sairasloman tarve sekä kesto selitettiin selkokielellä. Siellä pitäisi olla siis selvillä, että työkykyni aleneminen on (toivottavasti) väliaikaista, ja loppuu sairasloman päättyessä. Syksyllä taas aina laulain työtäin teen, näin olen suunnitellut. Siihen pääsemiseksi tarvitsisin kuntoutuksena 25krt adjuvanttisädehoitoa poistetun rinnan alueelle -voisikohan kela edesauttaa tätä prosessia..? Ja tietysti, jos kuntoutuksen sisältöön voi itse vaikuttaa, voisin käydä hierojalla, vaikka kymmenisen kertaa. Niskat ovat vähän jumissa neulomisesta. Mitähän muita hoitoja voisi kuntoutukseen sisällyttää? Kasvohoidon?

Kirje vaikutti vakiopostilta, jonka kelan kirjeautomaatti lähettää, kun tietty määrä sairaspäiviä rapsahtaa täyteen. Selvää on, että yleispätevä tiedote on usein myös pätemätön. Tiedotteen sävy oli kuitenkin hyvin ystävällinen ja auttavainen, ja sama kokemus itselläni on pikkupaikkakuntamme kelan henkilökunnasta. Joten sinne siis, työtulevaisuuttani selvittelemään. See you, marika!

kissajuhlat

Nelivuotisjuhlia ei voi enää ohittaa leivoskahveilla perheen kesken, sillä tuon ikäinen tietää jo varsin hyvin, mitä synttärit tarkoittaa. Päiväkodissa kuulema "lauletaan ja saa koltin ja sitten minä taljoan tikkalit". Neiti ilmoitti haluavansa pitää kotona "suloiset helou kiti -synttälit", mikä sai äidin lähettämään ajatuksissa terveisiä mainosmaailmaan, ja toki, suuntaamaan tiimariin etsimään vaaleanpunaisia misu-paperilautasia. Ja sen jälkeen värkkäämään lautasille täytettä.

Täytettä ja lautasia jäi sitten reippaasti yli, sillä naapurustomme pikkuprinsessat ja prinssit olivat kodeissaan eristyksissä kuka minkäkin taudin kourissa. Tarjolla olisi ollut nuhakuumetta, oksennustautia ja vesirokkoa, mutta katsoimme viisaimmaksi välttää kaikkia edellä mainittuja, ja juhlia pienimuotoisesti kolmen nelivuotiaan pikkuneidin ja äitien kesken. Peltonen oli hyvin onnellinen juhlistaan, eikä vieraiden vähyys tuntunut haittaavan tippaakaan. Juhlaksi riitti, kun oli samanikäistä tyttöseuraa ja ilmapalloja, ja sai asiaankuuluvia lahjoja. Juhlijoita odotellessa saapui esikoinen koulusta, jolloin peltsi ryntäsi eteiseen toivottamaan tämänkin tervetulleeksi.
- "Telvetuloa lakas velipoika minun synttäleille! Onko sinulla lahja minulle?"

Tarkoitus on juhlistaa pikkuprinsessaa vielä kummien ja serkkupoikien kanssa, kunhan kulkutaudit on sairastettu. Menneiden keväiden vatsatautiepidemioita muistellessa veikkaan, että seuraava valkosuklaakakku leivottaneen vasta toukokuun puolella..

************************************************************************************

Ja kaikille, joiden rupesi tekemään mieli valkosuklaakakkua, tässä resepti, joka ei ole itse kehitelty, vaan lehdestä joskus saksittu.

Valkosuklaajuustokakku (ei keventäjille)

suklaapohja:
175g dominokeksejä täytteineen
50g rasvaa sulatettuna

täyte:
5 liivatelehteä
200g valkosuklaata
0,5dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa

Murenna keksi jauheeksi monitoimikoneessa tai muovipussin välissä kaulimella. Lisää sulatettu rasva ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele seos pohjalle.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota sokeri ja kananmunat. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Yhdistä vaahdot ja lisää vatkaten joukkoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa.
Kuumenna 1 rkl vettä kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota lehdet kuumaan veteen. Lisää liuos vatkaten täytteen joukkoon. Hyydytä kylmässä mieluiten seuraavaan päivään. Koristele, vaikkas askartelemalla karkeista aito hello kitty pää:)

akseli peltonen

Maaliskuu on varsinainen synttärikuu, vaikka suosituimman syntymäkuukauden titteli onkin joku vuosi sitten siirtynyt heinäkuulle. Meidän kalenterissamme maalisjuhlia viettävät mm. loviisa, mumma, arttu, iiro, veikka, tuomo, serkkupoika... sekä peltonen. Tänään klo 16.37 tytöt laskivat balettimatkalla isänsä kanssa sekunteja syntymähetkeen, ja juuri silloin radiosta kuului "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain..".

Vihtorin päivä 22.3 on suomalaisten suosituin syntymäpäivä, muistan kuulleeni. Vihtoria meilläkin yritettiin tehdä neljä vuotta sitten, työpäivän verran, klo 8.00-17.00, mutta homma tuntui lähinnä mukavalta vapaapäivän vietolta lehdenlukuineen, joten suosiolla päätettiin yrittää käynnistystä taas seuraavana aamuna. Ei tullut penttiä eikä vihtoria, mutta akselin tekoon siis oksitosiinitipan avulla. Raskauden aikainen sokeritasapaino oli vaatinut insuliinin piikittämistä jo pitempään, ja tulokkaan kasvatus vatsassa katsottiin riittävän.

Mutta neidillä ei ollut mihinkään kiire, makea elämä maistui (kuten isän synnytyssaliin äidille salakuljettama suklaalevy). Jos kaksi ensimmäistä lasta saapuivat maailmaan pikapaketteina, oli viimeinen paketti noudettava matkahuollosta, eikä edes lähimmästä toimipaikasta. Mutta järeämmät konstit tuottivat tulosta toisena työpäivänä, ja vapaapäivämeininki vaihtui iltapäivällä hikisemmäksi puurtamiseksi. Ja vihdoin puoli viiden maissa rimpautimme soittokelloa, ja vuoroon saapunut uusi kätilö ryntäsi ovesta kertoen tulevansa ottamaan kopin. Yleisöä ja kannustusjoukkoja pienessä huoneessa riittikin kuin pesäpallomatsissa konsanaan, kun tyttö-akseli näki ensimmäisen kerran päivänpaisteen kajastavan kattoikkunasta.

Pikku-peltonen suhtautui syntymäänsä tyynesti, ja hoitohenkilökunta katseli vastasyntynyttä jo hieman huolestuneena. Äidinvaisto vai mikä lie kertoi kuitenkin, että tässä nyt vaan oli rauhallinen kaveri. Mehän olimme tutut jo pitemmältä ajalta, eikä tyttö ollut tavannut pitää itsestään meteliä vatsassakaan, ei potkimista ei ylenmääräistä hyörintää, joten ei syytä huoleen, tyytyväisyyteen kylläkin. Sillä vaikka vauvat ovat ihania, en tunne äitiä joka ei olisi onnellinen saadessaan vauvan, joka alkuviikkoina nukkuu 18-20 tuntia vuorokaudessa ja yöt lähes läpeensä, ja hereillä ollessaan katselee kotiteatteria lattialta käsin niin tyytyväisenä, että älyää kääntyä ensimmäisen kerran vasta kahdeksan kuukauden iässä (jolloin vilkkaammat vekarat jo menevät puita pitkin tai ainakin konttaavat).

Neiti neljä vuotta ei enää ihan näin rauhallinen ole. Kotiteatterin katselemisen sijasta hän järjestää sitä itse -mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

kevään merkit

Varmoja kevään merkkejä alkaa olla ilmassa. Peltonen odottaa kevättä nalle-kalenterinsa kanssa, josta neiti osaa tarkkaan näyttää mitä päivää eletään ja kuinka monta sivua on toukokuuhun ja trampoliiniin. Ei enää montaa sekuntia, tuumi tyttö ja kuivaharjoitteli aamupäivän rantaelämää isosiskon bikinit farkkujen päälle vedettynä.

Naapurin pörrikin tietää vuodenajan, eivätkä edes appelsiinin kuoret pidä kollikissaa pois tontiltamme -tämän paljastaa vieno haju, joka märän maan vahvan tuoksun lisäksi kertoo siitä, että maaliskuuta eletään. Aurinko on siirtänyt lumirajan parin metrin päähän portailta, ja terassillemme voi kulkea jo kuivin jaloin. Tämä tuli testattua tänään hiihtolenkin päätteeksi nautituilla ensimmäisillä terassikahveilla, jotka peltonen ikuisti äidin kännykkäkameralla isompien kuvaajien ollessa omissa riennoissaan.

Lapset odottavat että tiet kuivuvat, ja pyörät voisi kaivaa esiin. Kujamme teinien mopot alkavat päristä, ja mopoiän ohittaneet motoristit alkavat selata autoaiheisia sivustoja. Tähän työpöydän ääreen istahtaessani komeili koneen näytöllä bemarin maasturi. Unelmoidahan aina saa:) Tämä huomio siis herrasmiehelle, joka vieressäni kahvia hörppii.