juoste(n kustu)

Annoin sairaalabyrokratialle tasan vuorokauden aikaa, mutta iltapäivällä oli jo aivan pakko etsiä puhelimen osoitekirjasta "gyn.pkl" ja painaa vihreää luuria. Kuten arvelin, ei lääkäri ollut ehtinyt edes vilaista saapuneita lausuntoja, mutta liisa-hoitaja lupasi yrittää tunkea paperini jonnekin väliin. Tai ei jonnekin, vai joidenkin, ehkä sirkan ja leenan tai ritvan ja rauhan väliin -kaikkien meidän asiahan on tärkeä. Tarkoituksena ei ollut etuilla, mutta laskeskelin seuraavan mahdollisen hoidon sattuvan jo tiistaille, ja sitä ennen pitäisi tutkia ja doupata verikin kuntoon.

Liisa soitti takaisin kun kävelimme peltsin kanssa päiväkodin pihalta autoa kohti. Aloitus sai mieleni hyräilemään hautajaisvirsiä. Oi herra jos mä matkamies maan.. - Tässä tarvitaan nyt isomman lääkärikollegion päätöksiä. Maanantaina ylilääkäri ja muut osaston onkologit ovat paikalla ja he perehtyvät sinun tapaukseesi yhdessä. Marja-lääkäri ei nyt ruvennut ottamaan kantaa hoitojen jatkumiseen tai lääkityksen muuttamiseen.

Ookoo. Avasin päiväkodin portin ja rupesin tyynesti nyhtämään liisalta yksityiskohtia radiologin lausunnosta samalla, kun näytin peltsille kansainvälisiä käsimerkkejä: shh, äiti puhuu puhelimessa, tuolla on meidän auto, laita itse turvavyö kiinni.

Liisalla ei ollut onneksi kiire, vaan hän luki koko lausunnon, joka päättyi huojentaviin sanoihin "ei progressiota". Sisäelimet siistit ja tarkkarajaiset, ei nestettä pleurassa tahi vatsaontelossa, imusolmukkeet osin suurentuneita mutta normaalin näköisiä. Missään muualla ei nähdä tautia, mutta maksassa, tutulla tontilla pallean vieressä havaittavissa edelleen harventuma, "heikko juoste", kooltaan n. 12 mm. Sinne juosteeseen taisi täydellinen tautivapaus hukkua, mutta matkamiehen matka sentään jatkuu, ja täysillä mennään. Vessaan, sillä huojennuksesta olin pissata housuun.

- Ihan hyvä tuloshan tämä on, vai mitä? uteli liisa vielä ystävällisesti, ja lupasi henkilökohtaisesti esittää maanantaiaamuna paperit ullalle ja huolehtia mahdolliseen hoitoon liittyvät valmistelut, labrojen tilaukset ja sen sellaiset. Hyvä tulos, kyllä vain. Ankaran aloituksen jälkeen kerrotut huojentavat yksityiskohdat saivat tilanteen kuulostamaan lähes tautivapaalta. "Ei progressiota" oli kuin synninpäästö, vaikka toisaalta progressiota ei ollut juuri tapahtunut toivottuunkaan suuntaan.

Ei tullut pääpalkintoa, mutta kyllä tällä tulokselle päästiin vahvasti mitaleille. Mitalin sijaan sain mieheltä kukkakimpun, ja juhlaruuaksi tekaisin pellillisen pizzaa, jonka me aikuiset huuhdoimme alas lasillisella olvin leikki-skumppaa -oikea odottakoon sitä lumivalkeaa, jota vielä jaksan toivoa. Mitalijuhlat jatkuvat näköjään keittiön pöydän ääressä lastenlaulujen ja peltsi-äiti -piirustuskilpailun merkeissä, ja huipentuvat kahdeksalta kotisohvalle hauskoihin kotivideoihin. Huipentumaan on odotettavissa yleisöä myös yläkerrasta, eli koko perhe on koolla.

Ihanaa, vaikkei tautivapaata. Maanantaihin ei ole mitään kiirettä.