keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

kaverikahvit kakkonen

Vertaisystäväni k soitti iltasella. Yhdessä olemme rintasyöpäjengi BRCA bandidos, joka perustettiin menneenä talvena. Tällä kertaa puhelumme aiheena oli täysrinnattomuus. Koolle oli suositeltu terveen rinnan poistoa samoin perustein kuin itselleni, perinnöllisyyspuolen lääkäri oli vetänyt jopa ässän hihastaan: kymmenvuotisseurannassa 40% geenikantajista löydetään syöpä toisestakin rinnasta. Ei tarvinnut ystävänikään enää päätöstä miettiä. Kun on suuressa jaossa saanut huonot kortit, on hyvä, että pelin säännöissä joustetaan. Saa käydä pakalla tai pelata jokerin, kuinka vaan.


Minä tsemppasin parhaani mukaan. Elämä nupopäänä on itse asiassa paljon yksinkertaisempaa kuin yksisarvisena -nyt siis pysytään käytännön asioissa, ja jätetään henkinen puoli sikseen. Keksin hetisiltään ainakin kolme hyvää syytä "lautailuun", siis sen hengissä pysymisen lisäksi.

1. Symmetrinen vajavaisuus sallii vähän avarammat kaula-aukot.

2. Rinnattomana eivät vaivaa toispuolisuuden aiheuttamat ryhtiongelmat.

3. Jos ne ainoat urheiluliivit sattuvat olemaan pesussa, voi iltakympin jälkeen lähteä huoletta lenkille ilman tissejä. (Siihen aikaan illasta vanhaa valtatietä ajavat vain ne, jotka pelkäävät liikenteessä joko ikänsä tai mahdollisen promillemääränsä vuoksi, kummassakin tapauksessa näkö heittää..)



Lisäksi täytyy vielä sanoa, että (kontakti)proteesien kanssa voi elää kutakuinkin normielämää, normiliiveissä. Naisten jumpan jälkeen pukuhuoneessakaan ei etuvarustukseni kerää katseita. Kait se on niin kuin suomen kansa tietää: hullu ei huomaa eikä viisas virka. Eikös vain? Kuvassa siis ne ainokaiset urheiluliivit, mallia lidl, 6,99e.



Puhelun päätteeksi päätettiin koon kanssa pitää BRCA bandidosin KesäKokoontumisajot. Ja kuten tapana, karkasi mopo taas käsistä. Ajattelimme, että meidän laadukkaaseen seuraamme vertaistuen piiriin ovat MYÖS ULKOJÄSENET ERITTÄIN TERVETULLEITA. Emme halua unohtaa myöskään kannatusjäseniämme, joten ei tarvitse olla rinnaton, ei geenikantaja eikä välttämättä edes syöpäinen, jos haluaapi tulla kanssamme kesäillan viettoon

Keskiviikkona KolmasKymmenes Kesäkuuta.

Koon Kanssa Kokoonnumme oulun Kaupungissa, KävelyKadulla, Kraniittipallolla, Kello Kuusi.
Jos siis satut olemaan näillä Kulmilla, Kipaisehan Kanssamme KaveriKahville!

Sitä ennen, Kaunista KeskiKesän juhlaa Kaikille!

14 kommenttia:

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Hauskaa Juhannusta teille!
Olispa mukava tulla katsomaan teidän kokoontumisajoja. Jospa sieltäkin saisi livekuvaa kuin kaivurijukaltakin ;D

Kiara kirjoitti...

Oiiih, miksi juuri keskiviikkona? Minä olisin tullut moikkaamaan, mutta kaverini eteläisemmästä Suomesta tulee kylään, juurikin tuona iltana. Emme ole nähneet vissiin kahteen vuoteen.

Syksyllä eikö?

Voi kaivurijukka. Unohdin hänetkin, joko hän meni ohi meistä? Äkkiä kaiveleen nettiä.

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Oiiih, miksi Oulussa asti? No, onneksi pääsin kuitenkin Kiasmaan :)

Oikein Ihanaa KeskiKesän Juhlaa Teidän Perheelle!

tiina kirjoitti...

Anna.. suunnaksi pohjoisen valkea kaupunki jos ehdit:) Ja muutkin, kivahan tuo olisi livenä raatata. Ja pääkaupungissa sitten taas toiste, tee -eikö vain!

Harmitus kiara.. keskiviikko valikoitui kolmen mahdollisen päivän joukosta siksi, että tiistaina on 14. hääpäivä, ja mikähän se maanantaina olikaan. Reissunainen käy nimittäin välissä vain kolme päivää kotosalla, ennen kuin taas jatkaa:) Mutta, vaikkapa syksyllä sitten! En ole kaivuri-jukan tapaan vain ohi ajamassa..

Kaivuri-jukka oli madellut ohitsemme juuri sitä lenkkitietäni samana iltana, kun kotiuduimme pohjoisesta. Harmiksemme kotiuduttiin aavistuksen liian myöhään.. Olisimme tottakai menneet valtakunnan ykkösuutista tapaamaan:)

Mutta taas on vaihdettu osoitetta, kun pyykit saatiin pestyä, laukut päivitettyä ja kukat kasteltua. Hyvät mittumaarit toivottelen täältä suomi-neidon toiselta kupeelta!

Nina kirjoitti...

Oikein mukavaa Juhannusta sinulle ja väellesi:)

itse nautiskelen työmaalla aaton kiireettömästä tunnelmasta;) ja mies huolehtii maakunnan turvallisuudesta rannikkoa myöden kaikki Juhannuksen kauniit päivät(iltasanomien lööppien mukaan kauneimmat kelit suomessa näillä leveysasteilla ja pituuspiireillä).

Pääkaupunkiin on yhtä pitkämatka täältä kuin pääkaupungista tänne;) joten hyvä on, että näillä nurkin kokoontumisajoja myös:) Harmittavasti iltavuorossa moni odottaa verenpesjiää ko ajankohtana ja joudun jäämään tuohon joukkoon,joka odottaa seuraavaa kokoontumista:)Viettäkää mukava tuokio ne jotka paikalle ehditte.

Oli muutes taas melkosen loistavat perustelut ja sanamuodot jutussasi näistä rinnattomuus asioista:)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tsempittäjä oletkin. Hetken kun tarinoit, niin kohta jo uskoo ettei tissejä oikeastaan tarvita mihinkään, hankalat kaikella tavalla ja parempi kokonaan ilman.
Harmi kun asun täällä syrjässä ja työtkin haittaa, niin että kokoontumiseen en nyt pääse. Joku toinen kerta, I hope. Mutta te jotka pääsette, pitäkää hauskaa!
Ja nyt alkoi 3 vapaapäivää, eikä haittaa että on myös juhannus.
Mukavaa meininkiä sinne - mikähän kylki se nyt olikaan!

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Pitää vielä laittaa, että jos joku "autoilija" täältä pääkaupunkiseudulta olisi lähdössä kokoontumisajoihin, niin lähtisin mielelläni mukaan (kun mieskin on aamuvuorossa) ja voitaisiin laittaa polttoainekulut puoliksi ;) Tai jos saataisiin samoin tein useampikin lähtijä...

Kiara kirjoitti...

Kaivuri-Jukan missasin. Oikein tosi täpärästi. Niiiiin täpärästi, että huvittaa. Vieläkinhän sen tästä kiinni ajaisi, jos kiinnostaisi juhannustaan silleen viettää (ei kiinnosta).

:D

Syssytreffit kasaan sitten!

Kitsune kirjoitti...

En voi kuin taas ihailla huumoriasi. Ei tuosta kuvasta kyllä mitään huomaa.

Harmi että Helsinki on niin kaukana kaikesta, kiva olisi ollut tulla.

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Taisi minun aikomukseni tyssätä autottomuuteen. Mies iltatuurissa.

tiina kirjoitti...

Voih ja hih sille helsingin syrjäiselle sijainnille:)

Tänne saakka saapuvat saavat ilman muuta yösijan pihamökissämme kera ylöspidon. Tämäkään ei ole ainutkertainen tarjous, vaan voimassa silloin, kun emäntä vaan on paikalla, eikä mökki varattu:)

Täällä kupeella on nautittu ehkäpä suomen parhaasta juhannussäästä. Nyt tosin tihkua.. pitää suunnitella päivän veneilyt uudelleen..

Mukavaa juhannuksen jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein mukavaa juhannuksen jälkeistä kesää Tiinalle ja porukoille ja myöhäiset tervetulo-toivotukset Suomen kamaralle ; ) Kuvista päätellen teillä oli upea matka ; ) Sacher-kakku oli NMMMNNNam:in maukasta varmasti. Ja noi urheiluliivit ja muutenkin toi urheilupuoli. Kateeksi käy ! Nimittäin arkailen tosissani just niinkuin "päinmakuulle ja kädet ylös ja sitten nopeasti selinmakuulle ja jalat ylös" tai muuta vastaavaa ja sitten ei tissit pysykään perässä ... ajatellut olen, että ehkäpä proteesiurheiluliivien päälle vielä tavallista jämäkämmät urheiluliivit ja sitten .... no - pohdiskeluvaihe jää myöhempään, kun odottelen ensin tukan kasvavan ; )
IHANIA KESÄTERVEISIÄ !
Ps. Ostin Amoenasta "proteesiyöasun", jossa taas on meikälle liian avara pääntie, mutta on ihana aamukahvin kanssa, iltasella jne. Siinä en kyllä raski nukkua ; )
pirtsikka

Adelhaid kirjoitti...

Uusi syöpäblogilainen täälle hei! Hyvät perustelut rinnattomuudelle, mulla nuo molemmat vielä roikkuu tossa riesana, vasta parin kuukauden päästä pääsee toisesta eroon. Harmillista, että Tamperekin on niin takapajuisesti kaukana Oulusta, että pääsisi kokoontumisajoihin.

tiina kirjoitti...

Tervehdys pirtsikka ja adelhaid.. tsemppiä kummankin tuleviin koitoksiin! Keinutaan samoilla aalloilla jatkossakin. Kesää ja iloa!