yötyössä

Joskus yö menee näin:
Lukulamppu sammuu kuuliaisesti klo 22.50, vaikka kesken on erinomainen kirja. Stieg larssonin kanssa olisi yhteistä taivalta vielä jokunen sivu, mutta arkiaamuisin kello soi seitsemältä. Auttamattomana yökukkujanakin tarvitsen unta sen suositellun kahdeksan tuntia.

Yhdeltätoista naksahtaa lattialämmitys päälle, ja jo silloin aavistan, ettei uni aivan heti saavu. Varpaissa on vieläkin vauhtia hektisen päivän jälkeen, työstä kaupan kautta tarhaan, ruuanlaitosta yläkoulutulokkaiden (!) vanhempainiltaan, josta tätiyhdistyksen kokoukseen. Sängyssä maatessani kirjoittelen mieleni keltaisille post it-lapuille listan tekemättömistä töistä: muskariopen muistaminen, kevätjuhlan tarjoilu, lastenhoitajien virkistysilta, toukoviesti vanhemmille, äitienpäiväkortit ja kertotaulukoe. Ei auta. Kierrokset vain lisääntyvät, kun muistan vielä labra-ajan varaamisen, kevätretken, myöhästyneet kirjastolainat ja illalla loppuneen leivän. Kevätpörriäinen pistää aina toukokuussa, se nyt vaan kuuluu toimenkuvaan ja luonteenlaatuun. Onneksi kolmannet luokat eivät ole juhlavuorossa, onnea vaan kakkos-nelos-kuutoset:)

Finnair kaartaa kotimme sivuitse yhdeltä, sikavuoro on siis tänä yönä ajoissa. Siirryn tekemään käytösarviointeja. Koo, koo, hoo, hoo, hoo, hoo, tee? Hohhoijaa. Peltonen yskii seinän takana, ja käyn kokeilemassa otsaa. Ei ole lämpöä, hyvä, hapuilen pimeässä vessan kautta takaisin sänkyyn. Muistan varvasjumpan, ja venytän pottuvarpaita sivulle, ylös ja alas, poiminpa vielä kuvitteellisen kynänkin varpaiden väliin. Jumpatessa tulee tietysti kuuma, käännän tyynyn toisin päin ja lasken peittoa alemmas. Nostan vasemman jalan peiton päälle, sitten vielä oikean. Tavarajuna jyskyttää raskaassa lastissa ohitse. Tekevätköhän ratatöitä, kun viime päivinä nopeudet ylikulun kohdalla ovat olleet alhaiset? Juna tärryyttää savipatjaa talomme alla, ja talo tärryyttää asko bonnellia selkäni alla. Enää ei ole kuuma, ja hetken on jo aivan hyvä, mutta ilmanvaihtokone on tainnut jäädä kakkoselle. Ilmavirta jäähdyttää jalat ja sujautan ne takaisin lämpimään. Käännyn kyljelle, vatsalle, kyljelle, selälle.

Olenko muistanut tutkia rintani? Heh, jopa aamuyön pimeimpänä hetkenä ajatus naurattaa. Tunnustelen jäljelle jääneet laaksot ja tasamaat, ei tunnu patteja. Palpoin vielä vatsan seutua, jossa kukkuloita sitten tuntuukin. Jokainen kukkula kuitenkin laskeutuu nätisti kämmenen alla ja lorahtaa vienosti. Vihreää teetä ja ruisleipää siellä. Vaiko sittenkin askitestä? Aamuyön aaveet ovat tuttuja kavereita, eikä niitä passaa ruveta säikkymään, joten annan näidenkin aaveiden lepatella aikansa yön hämärässä. Niveletkin kolottavat. Vai olisiko se sittenkin luuperäistä tuo vähäinen vihlonta? Luultavasti, ehdin jo ajatella, mutta päätän tietoisesti kääntää ajatukset valoisammiksi samalla, kun ensimmäinen aavistus alkavasta päivästä pilkottaa pimennysverhon raosta. Lehdenjakajan auton rämistellessä kotikujallamme, olen jo kesälomalla. Lennämme sloveniaan miehenpuolen kanssa, vai ehkä sittenkin kroatiaan? Lomasuunnitelmat ovat lastenhoitoa ja budjettiriiheä vaille valmiit, kun nukkumatti viimein kolkuttelee silmäluomien takana.

Aamun sarastaessa lähden vielä miehenpuolen matkaan unten maille. Unessa pidän englannin tunnin ja askartelen äitienpäivälahjaa, muutaman tunnin kuluttua teen samaa livenä ja palkkani edestä. Virkeänä, reippaana, levänneenä:)