vancouver 10

Neljäntenä päivänä j.r.p (jälkeen rinnan poiston) kyllästyin kotiseiniin, ja raahauduin isäukkoni kanssa kaupunkiin. Kipuja ei juuri ollut, mutta dreenin kohta jomotteli kävellessä, joten liikkuminen oli jäykähköä. Takin alla pullottava dreenipussikin saattoi herättää kanssaihmisissä kiinnostusta. Kaupoissa kiertely onnistui kuitenkin hidasteista huolimatta, sen verran olen sitä lajia harjoitellut:)

Verisen käsilaukun kanssa ei vaatteiden sovittelu tuntunut luonnikkaalta, ja jotenkin ajauduimme ison tavaratalon urheiluosastolle. Luulin, että etsimme paapalle uusia hiihtimiä, mutta perinteisiä ja luistelumalleja vertaillessamme ymmärsin, että meidän suvun hiihtäjistä minä taidan liikkua laduilla vanhimmilla vehkeillä. Sarajevo 84 -pakettini kaipasi totisesti päivittämistä, mutta suksien osto tikkirivi rinnassa tuntui silkalta hulluudelta. Lopputalven laduille ehkä ehdin, mutta ensi talven lumet ovat suuri mysteeri, ja tämän rouvan hiihtoyhtälöön pitää lisätä vielä se syöpämuuttujakin. Olenko latukunnossa seuraavilla lumilla?

Jahkasin aikani suurta hankintaa, mutta vähitellen ymmärsin, että nyt ei ollut kyse rahasta vaan rohkeudesta. Investointi tulevaa varten tarkoittaa, että uskoo tulevaisuuteen, ja siihen minä totta vie haluan uskoa. Tuleviin talviin, tuleviin nousuihin ja laskuihin. Vuorohiihtoon ja tasatyöntöihin, viestiin, sprinttiin ja pitkään matkaan. Yhteislähtöön, perhehiihtoon, lapin lomaan, ahkion vetoon ja taukotuliin. Niihin kaikkiin minä haluan uskoa, ja ne kaikki haluan saada. Rohkeasti avasin kukkaroni ja pyysin pankille, kiitos.

Kiiltelevät rossignolit kilpasiteillä odottavat pohjustusta ja emäntänsä toipumista eteisen nurkassa, ja välillä käyn ylpeänä niitä kurkistamassa. Vielä ylpeämpi olen itsestäni. Tein sen! Sarajevon lumet ovat sulaneet, on aika kääntää katseet kohti tulevaa. Täältä tullaan vancouver 10, sotsi 14 ja mikä lie 18!