seitisoppaa alas ja ylös

Heipä hei, täällä ollaan, kirurgian klinikan osasto viisi, huone 3 ja paikka 1. Tuttu miljöö, mutta vuodessa on ehtinyt tapahtua muutama positiivinen muutos. Entisestä kuuden hengen potilashuoneesta on poistettu yksi sänky, joten ilma on raikkaampaa eikä tunnelma aivan niin tiivis. Televisiot ovat litistyneet ja niitä on kaksi (tosin kummankaan säädintä en ole päässyt vielä hipelöimään, ja huoneen täyttää tunteet, tuoksut ja muut makeat tunnelmat). Ja vielä pari tärkeää muutosta: henkilökunta on empaattisempaa kuin muistinkaan, ja potilailla on käytössään langaton verkko. Näillä eväillä kyseessä on lähes laatulomakohde.

Maanantaiaamu alkoi iloisella jälleennäkemisellä. Arikariharri ja mervi olivat päättäneet vaihtaa keskenään potilaita, ja minä olin mielissäni. Vanhan tutun kanssa asiat luistivat, ja naisihmisenä mervi ymmärsi aivoitukseni ennen kuin ehdin niitä edes itse esittää. Poliklinikkakutsun taakse kyhätty muistilista sai jäädä aamutakin taskuun, mervi otti esille proteesien maksusitoumukset ja muut etukäteen huolehtimani asiat. Pitkän keskustelun jälkeen piirrettiin vielä mustalla tussilla aarrekartta rintaan, ja sitten vain sinne lavitsalle. Erkki-nukkumatti huolehti unesta, vähintäänkin kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Olin hyvissä käsissä.

Pari tuntia vierähti leikkurissa ja kolmisen tuntia heräämössä, iltapäiväkahden jälkeen olin jo osastolla. Hyvävointisena lähettelin viestejä ystäville ja lusikoin päivällisellä tarjottua seitisoppaa (kuvatodiste), kävimmepä miehenpuolen kanssa kävelylläkin kanttiinissa. Ihmettelin uskomatonta fiilistä, ja epäilin nukutushöyryjen olleen tavallista tanakampia. Iltakahdeksalta alkoikin sitten pahoinvointi, jonka syyksi hoitajat epäilivät nukutusaineen ja kipulääkkeen yhteisvaikutusta. Olin saanut vahvaa keskushermostoon vaikuttavaa särkylääkettä kuulema rekkamiehen annoksen ja kärsin siis krapulasta. Edellisestä kerrasta taitaa ollakin aikaa toistakymmentä vuotta, joten aika oli tuokin kokemus uusintaa.

Tänään olo on kuitenkin ollut mitä mainioin. Haavasidosten alle en ole vielä viitsinyt kurkistella, mutta lattealta tuntuu ja kiertävän lääkärin mukaan siistiltä näyttää. Kipuja ei ole, perusburana riittää, ja olen jo varovasti jumpannutkin kättä (tehnyt sanaristikoita). Vierailijoitakin on käynyt, uusimmat naistenlehdet ja kabulin kirjakauppias luettu, mutta muuten sairaalaelämä on juuri niin tylsää kuin muistinkin. Loistavista puitteista huolimatta. Kotiin pääsen kunhan dreeni poistetaan, eli kun vuoto alittaa 50ml/vrk. Ehkä, toivottavasti, jo, huomenissa?

Kiitokset vielä viesteistä ja monenmoisista muistamisista, joita olen saanut!!