Viikonloppu vilahti sukujuhlissa sydänmaalla, suomen keskipisteessä (yhdessä niistä). Uunon ja annan jälkeläisiä oli paikalla viidessä polvessa ja sen verran, ettei kantavanhempien rakentamalle sukutilalle olisi enää mahduttukaan. Tämä klaani täytti kirkon penkit vierailulla komeassa paanukirkossa, joka oli noussut joen törmälle viime sukukokouksemme jälkeen. Tunnelma oli harras ja juureva, kun hautausmaalla käynnin ja suvun vaiheiden muistelun jälkeen lähes sata ihmistä veisasi sibeliaanisen "soi kunniaksi luojan" uusvanhassa tervantuoksuisessa kirkossa.
Tunnelma vain nousi iltaa kohti ja viisut vaihtuivat kitararalleihin ja karaokeen. Kaulimen heitosta ja ketteryydestä kisailtiin, ja loppuyö tunnelmoitiin tanssipaviljongissa vaihtuvien solistien ja karaokeorkesterin tahdissa. Tässä suvussa osataan ilakoida, vaikka surujen summa on monasti ollut ilonaiheita suurempi. Hautuumaalla tästä kertoivat monet kivet, niihin hakatut nimet ja vuodet. Viivähdän siellä hetken, sukuhautojen äärellä.
Vanhassa valokuvassa hymyilee esteri. Vasta ripille päässyt kaunis neito, jonka suurta päivää on juhlistettu oikein valokuvalla. Mikäs esterillä on hymyillessä, kun päällä on uusi kirjailtu juhlaleninki, sota on juuri loppunut ja veljet palanneet rintamalta. Ehkä rippipenkissä istui joku mukavan näköinen poikakin? Tahtoiko tyttö taloon emännäksi vai kaupunkiin oppiin? En tiedä mistä esteri unelmoi, enkä tiedä hänestä paljon muutakaan. Esteri nukkui nuoruusunelmiinsa yhdeksäntoistavuotiaana. Selkärangasta oli löytynyt syöpä, jonka alkuperää tai nimeä ei kukaan nykysuvusta tunnu tietävän.
Toisessa,vuotta aiemmin otetussa valokuvassa esteri katsoo kameraa kohti varovainen hymy huulillaan, kuten muutkin kuvan henkilöt. Valokuvassa pitää sentään vähän hymyillä, vaikka arkun ääressä ollaankin. Kuusimajassa, valkoisessa arkussa makaa esterin veli, aviomies ja kahden pienen pojan isä, sodan veteraani. Veljen syöpä oli jo pitkällä, kun kaulassa oleva patti todettiin pahanlaatuiseksi. Mitään hoitoa ei ollut tarjota nuorelle miehelle vuonna 1949.
Seuraavan kerran syöpä saapuu sukuumme pyhäjoen pohjoisrannalla, lähellä kirkonkylää. Eletään jo kuusikymmenlukua, kun isoisäni, raitis ja tupakoimaton maamies sairastuu kurkkusyöpään. Syöpähoidot ovat kehittyneet, lääninsairaalassa leikataan kasvain pois ja sädetystäkin on jo tarjolla. Eikä isoisäni kuolekaan syöpään, vaan sydän ehtii ensin. Neljäkymmentäseitsemänvuotiaana.
Vielä kaksi muutakin sisarusta sairastuu syöpään. Annalle ja uunolle siunaantui kaikkiaan kaksitoista lasta, joista kolme kuoli ennen leikki-ikää. Yhdeksästä elämään selvinneestä viisi sairastuu syöpään -aika suuri prosentti sanoisin, ja niin sanoi perinnöllisyyspoliklinikan lääkärikin. Anna ja uuno sitä vastoin elivät kumpikin kunnioitettavaan seitsemänkymmenenviiden vuoden ikään, joka isosetäni mukaan on suvussamme yleisimmin koettu passeliksi iäksi poistua elämän juhlista. Siinäpä tavoitetta:)
En voi olla vertaamatta omaa tilannettani suvun kohtaloihin. Esteriin verrattuna olen saanut elinpäivä jo lähes tuplasti enemmän. Minä olen saanut lapset, jotka esteriltä jäivät haaveeksi ja veljeltä pieniksi. Lääninsairaala on hoitanut isoisääni parhaalla mahdollisella tavalla, kuten myös minua. Välissä vain ovat merkitykselliset yli neljäkymmentä vuotta. Pärjään vertailussa mukavasti, kiitos lääketieteen kehityksen.
Kanssani hyvin pärjäävät myös monet muut sukumme jäsenet. Erään tädin kanssa vaihdoimme kokemuksia silikonirinnan kanssa elämisestä, toisen kanssa puhuimme syöpäkontrollien jännittävyydestä. Jännitys kuulema vähenee kolmessakymmenessä vuodessa -kiva kuulla. Minulle kerrottiin myös pikkuserkusta, jolta syöpä oli vienyt näön toisesta silmästä mutta ei henkeä, ja sukulaismiehestä, joka sytostaattihoitojen jälkeenkin tuli isäksi. Nämä tarinat oli hyvä kuulla.
Illan hämärtyessä serkkutyttöni lauloi toivekappaleena "enkelin silmin", ja teki äänellään ja tulkinnallaan vaikutuksen peltoseenkin. Kotiin päästyä olemme kuulleet jo monta versiota tuosta arja korisevan kappaleesta, jonka sanat mielestäni sopivat kuvastamaan tätä heimoa, joka jaksaa hymyillä kyynelten jälkeen ja läpikin. Ehkä suvussamme kulkeen tautiperimän lisäksi enkelin silmä -geeni, joka auttaa näkemään elämässä kaunista ja hyvää. Ja sateessa auringon.
3 kommenttia:
hieno vaikkakin osin haikea kertomus sukusi vaiheista, upeasti peilattu tätä syöpä asiaa..melkoinen geeniperimä. Itselläni hyvin pieni suku ja monien syiden johdosta osaan suvusta yhteys katkennut..siksi luulen ja uskoisin tietäväni, että tässä tautityypissä olen lähisukuni ensimmäinen. Olenkin lähinnä alkanut pohtia tautini ilmaantumista, ilman sukurasitetta, lähinnä siitä näkökulmasta, että mikä lienee riskiluokka ja todennäköisyys tämän taudin ilmaantumisen tyttäreni elämään?
Arki täällä pyörii, pikku hiljaa kiivaammalla tahdilla,kuin tauti ja viime vuosi sen kanssa matkatessa olisi jo kaukanakin takanapäin, hassu tuo ihmismieli...näinkin "vakavan asian" kun syöpä unohtaa aina välillä täällä arjessa taapertaessa;) Ihania kesäpäiviä vielä kuitenkin sinne hieman pohojosemmaks ja nauti lomasta;)
Syöpä on ajatuksissa päivä päivältä vähemmän, henkinen toipuminen on hyvässä vauhdissa. Sukujuhlillakaan ei syöpä juuri ollut mielessä, vaikka kirjoitus nyt sitä puolta käsittelikin. Etukäteen juhlille pyydettiin keksimään ohjelmaa, ja olin jo ehdottaa naistensaunaan omatoimista rintojen tutkimista, mutta kyllä järjestetty ohjelma oli monin kerroin mukavampaa.
Itse asiassa rintasyöpää en tiedä verisukulaisillani olevan, sukujuhlien rintsikkatädit olivat naimakauppojen tulosta. Muuta syöpää sitä vastoin löytyy -onneksi ei kuitenkaan yhtä suurella prosentilla kuin sukupolvella 2.Kieltämättä huoli huonon perimän siirtämisestä omille lapsille on iso, mutta lääketieteessä parikymmentäkin vuotta on pitkä aika. Ehkäpä siinä ajassa tähän tautiin tulisi jo rokote tai täsmälääkkeitä..
Täällä vielä lomatunnelmat, hetken verran. Aurinko paistaa enimmäkseen ja luonto on kaunis. Kesäiloa ninalle ja muille lukijoille!
Olipas voimia antava juttu sinulla jälleen. Varsinkin se että jännitys kolmessakymenessä vuodessa pienenee. Siihen tosissaan pyrin minäkin. Täälläkin loppulomaa vietetään, töihin käy tie 1.9.
Aurinkoisia loppuloman päiviä sinullekin!
-Paula-
Lähetä kommentti