borta bra

Orivesi, jämsä, jyväskylä, viitasaari, pihtipudas, pulkkila.. Paikkakunnat vain vilahtelivat auton ikkunasta kun tiimimme pudotteli nelostietä vihdoin kotia kohti. Takapenkillä oli rauhallista, joten selvisimme perjantain aika-ajosta kahden pysähdyksen taktiikalla seitsemässä tunnissa, mikä oli aivan hyvin siihen nähden, että radalla oli autoja välistä ruuhkaksi asti. Esikoinen pelasi nintendoaan, ja keskimmäinen piti tietokilpailuja kanssamatkustajille ja huolehti muutenkin siitä, ettei kiusallisia hiljaisia hetkiä päässyt matkustajien keskuudessa syntymään. Peltonen keskittyi kuuntelemaan ja laulamaan sen ainoan lastenlevyn tahdissa, joka matkalle tuli mukaan, ja reilun 2500 kilometrin jälkeen koko perhe osaa ulkoa röpö-nalle -räpin ja katti-kisu -laulun. Vaikkei välttämättä haluaisi.

Borta bra men hemma bäst, huokaan minäkin, vaikka useampaan kertaan lahjoin tallimme ykköskuskia jatkamaan reissua. Vielä yksi yö.. niin ja eikö kannattaisi samalla käydä siellä espoossakin? Olen aina viihtynyt reissussa, eikä perheellistyminen ole kulkijaviettiä mihinkään vienyt. Nuoruuden neljän viikon interraileihin verrattuna automatkailu ja hotellitason yöpymiset eivät nyt niin extremeä ole, mutta toisaalta en kaipaakaan seisomapaikkaa helteisessä täpötäydessä junassa ja yösijaa soputeltassa. Hikistä makuupussia, pahaa pussikeittoa (ja mäkkäristä siihen mausteeksi nyysittyä pippuria), pyykinpesua hostellin vessassa ja sen kuivattamista rinkan päällä. No jaa, ehkä kaipaankin, mutten tällä kokoonpanolla.

Kaukokaipuuni taitaa tänä kesänä olla edelliskesiä voimakkaampaa, ja ihmekös tuo. Syyskuun alusta toukokuun loppuun kulkemisiani rajoitti syöpä, tuo kurja kanssamatkaaja. Leikkaukset, niistä toipuminen, sytostaatti- ja sädehoidot, lääkärikäynnit ja kaikki muu sälä sairastamisen ympärillä tekivät matkustamisesta lähes mahdotonta, ja kotimökki alkoi kaikessa komeudessaankin tuntua jo lähes vankilalta. Vankilani ulkopuolella vaanivat virukset ja bakteerit, olisin voinut sairastua, veriarvot ja vastustuskyky olisivat laskeneet, hoitoja ei olisi voitu antaa suunnitellusti, sädehoito olisi viivästynyt.. Päätin ottaa varman päälle, pysyä kotipiirissä ja luottaa siihen, että pääsen maailmalle sitten hoitojen päätyttyä. Vaikka sairaalassa tapaamani konkarisairastajat saattoivat tiputustensa välillä käväistä kanarialla valo- ja viinihoidossa, kuten he itse asian ilmaisivat. Raililla ja ritvalla oli asenne totisesti kohdillaan!

Kesää on vielä jäljellä, samoin lomaa. Ehkäpä tässä vielä jonkun reissun ehtii tekemään kunhan tämän matkan pyykit saa pestyä..