uimapukukierros

Meitä on kolme sisarusta, vaikka muuta tsehovilaista ei nuoruudessamme taida olla kuin pikkukaupunki ja tyttösten määrä. Itse olen olga -niin ja opettaja- vanhin mutta pienin. Eivät siskotkaan mitään koripalloilijoita ole, ja samankokoisuudesta oli nuoruudessa monasti hyötyä. Kun ei ollut "mitään päälle pantavaa", napattiin pusero nuorimmalta, hame keskimmäiseltä ja kengät omasta kaapista tai äiteeltä, ja jo kelpasi pikkukaupungin kylälle lähteä. Haittapuolena tässä ristiinpukeutumisessa oli tosin pitkät laina-ajat ja suklaatahrat rintamuksissa..

Nykyään vaatekaappimme ovat satojen kilometrien päässä toisistaan, mutta vaihtosysteemi toimii edelleen. Keskimmäinen sisarus oli koiramäen serkusten kanssa huushollerskana männä viikolla, ja taas päästiin sovittelemaan vaatteita. Nyt saivat kyytiä kaikki vähänkin avarat tai väljät yläosat, sillä muutos deekupista aa miinukseen on erinomainen syy uudistaa vaatekaapin sisältö. Olen taas xs, jihaa!

Vaatteita penkoessa löytyi kaapin perältä myös vanha uimapuku ajalta ennen ensimmäisen rinnan poistoa. Pakkohan sitä oli sovittaa. Pumpuliset ensiproteesit eivät oikein uikkarin alle passanneet, joten kuva napsaistiin ihan ilman toppauksia. Onhan tässä uudessa lookissa kieltämättä totuttelemista, lauta mikä lauta, mutta operaatiota en kadu hetkeäkään. Ja kun oikein miettii, löytyy tästäkin tilanteesta niitä kuuluisia myönteisiä puolia. Ei kuulkaa enää hölsky lenkkipolulla..

Sisko hoksautti vielä, että jatkossa voisin myös pukeutua toppeihin ja nuorisoliiveihin, ihaniin hello kitty-rintsikoihin ja kapeaolkaimisiin vaaleanpunaisiin hörsötyksiin, jotka entisissä mitoissa olisivat näyttäneet päälläni vähintäänkin hutsahtavilta. Pienirintaiselle mahtuvat myös nuorisomitoituksen vaatteet, joten tässä ovat aivan uudet markkinat aukeamassa. Täältä tullaan seppälä, fiorella ja henkka maukka.. kunhan vain saan ensin ne aidot silikonit proteesipajalta:)

kokemus tuo varmuutta

Mies teki eilen viimeisen työpäivän the Firmassa. Aurinkoisena iltapäivänä suksia pohjustaessa hän kommentoi fiilistään reilun 3000 työpäivän jälkeen sanoilla "haikea ja outo, mutta kevyt ja rento". Tämä juttu vaatii vähän pohjustusta.

2000-luvun lama on kohdellut meitä tähän mennessä reilummin kuin 90-luvun lama. Edellisen laman aikoihin olimme opiskelijoita, vastavalmistuneita, työttömiä tai harjoittelijoita -joka tapauksessa hyvin vähävaraisia (jos myöskin hyvin huolettomia ja hyvin onnellisia). Kasarmintien kaksiossa elettiin perunabudjetilla, sillä ainoa varma tilitapahtuma kuukausittain oli vuokranmaksu, 2600 markkaa. Työtilanne oli suorastaan surkea, mutta keskellä syvintä lamaa miehenpuolta onnisti: hän pääsi kesätöiden jälkeen harjoittelijaksi the Firmaan.

Nuoren parin talous nousi hiljalleen suosta, samaa tahtia valtiontalouden kanssa. Opiskelija ja harjoittelija, kohta myös esikoinen muuttavat kaksiosta kolmioon. Esikoisen syntymän aikaan mies valmistuu ja työpaikka the Firmassa vakinaistetaan. Käytetty sitikka vaihdetaan farmariin ja perhe kasvaa. Autolainan lisäksi otetaan asuntolaina, ja nelihenkinen perhe muuttaa neljän huoneen rivitaloasuntoon pois kaupungista. Vaimokin saa vihdoin tutkintodistuksen, töitäkin, ja nyt halutaan jo omakotitaloon. Ja kun se on saatu, tarvitaan jo kaksi autoa. Sitten viljellään pihapiiriä ja pirttiä. Kolmen lapsen kanssa neliöitä tarvitaan lisää, ja tontille nousee pihasauna ja -tupa.

Mutta lihavia vuosia seuraa aina laihat vuodet, tämä tiedettiin jo faaraon hovissa. 2000-luvun laman alkaessa suhtauduimme taloustilanteeseen tyynesti, tämä on nähty ja koettu. Kokemus tuo varmuutta, kuten mainoksessa sanotaan. Vaikka keltaisesta kotitalostamme ei vielä ole lunastettu vasta kuin ehkä tupa ja kamari, on meillä sentään vakituiset työpaikat ja taattu toimeentulo, ajattelimme kiitollisina ja tyytyväisinä. Nöyriä ja kiitollisia olemme olleet myös joka kerta, kun uutisissa on kerrottu irtisanomisista, sillä ne eivät ole osuneet kohdalle eivätkä lähipiiriin. Sitten tuli jotain, mikä osui, mutta positiivisessa mielessä. Tuli "paketti", rahallinen kertakorvaus vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta.

Lähes kuusitoista vuotta the Firmassa, edelleen mieluisa ja haastava työ sekä kivat työkaverit, joten lähtöajatusta piti kypsytellä muutama kuukausi, mutta joulun alla asia oli jo aivan varma. Olimme lasten kanssa otettuja, kun mies kertoi suurimmaksi syyksi lähtöönsä halun olla enemmän kotona. Alituiset työmatkat ovat tarkoittaneet sitä, ettei isä ole aina päässyt kevätjuhliin, turnauksiin ja näytöksiin, balettikuljetuksiin, läksynkuulusteluihin ja kylästelemään, aamupalalle, päivälliselle ja iltapesulle. Mutta nyt pääsee! Vaikka työpaikallakin ollaan oltu haikeissa tunnelmissa, ovat monet tulleet onnittelemaan rohkeasta ratkaisusta.

Uusi elämänvaihe tuntuu kutkuttavan kivalta. Miehen tulevasta pestistä ei ole tietoa, mutta ajatuksia ja virityksiä toki on. Kuitenkin sen sijaan, että etsisin miehelle uusia töitä, löydän niitä hänelle kotoa. Makuuhuone odottaa tapiseerausta, yläkerran aula uudelleen järjestelyä ja... Ennen kotihommiin ryhtymistä on kuitenkin luvassa olympiahuumaa, eikä liene sattumaa, että urheiluhullun viimeinen työpäivä osui talvikisojen aattoon. Passitimmekin vapaaherran viikoksi pohjoiseen palautumaan työputkestaan ja katsomaan kisoja, nauttimaan elämästä ja juhlistamaan uuden alkua. Terveiset pullapirttiin, leppoisaa lomaa!

Ja kuten lupasin, kotona pärjätään kyllä. Tämän yh-viikon salaiset aseet ovat pitkämielisyys, kiireettömyys ja täyteen ladatut ruokakaapit. Kuten sanottua, kokemus tuo varmuutta:)

minä, izzie ja hyvät uutiset

Saattelin tänään viimeiset apuhoitajat junaan ja yhtäkkiä talossa on hiljaista. Koiramäen kaksoset eivät kiistele, eikä pikku-laurilla ole iltavilliä, yläkerran väkikin painui kiltisti kammareihinsa iltapalan jälkeen. Iltayhdeksältä parkkeerasin pitkästä aikaa sohvalle teekupin ja läppärin kanssa, ja koska naiset voivat tehdä monia asioita yhtäaikaa, napsaisin vielä telkkarin päälle. Tarkoitus oli päivittää blogi, mutta jumituin tunniksi neloskanavalle.

Pitkän tauon jälkeen tapasin ruudussa meredithin ja ystävät. Gracen sairaala on puuhakas paikka, siellä kun tapahtuu yhdessä jaksossa enemmän kuin keskiverrossa suomalaisessa keskussairaalassa koko vuoden aikana, mutta greyn anatomia on ihan laadukas ja moniulotteinen sarja. En ole seurannut sitä enää kuin satunnaisesti, sillä oma sairaus vieroitti sairaalaviihteestä, kuten myös poliisisarjoista ja koko teeveestä. Draamaa kun riitti omassakin elämässä, ja kuolemalle olin selvästi allergisoitunut.

Tämän iltainen virtuaalivierailu seattleen oli kuitenkin antoisa. Heti jakson alussa näin, miten peritoneaalinen sytostaattihuuhtelu toteutetaan. Trendelenburgissa makaavaa nukutettua potilasta "vatkattiin" koko leikkaustiimin voimin, jotta tähystysputkista tuleva solumyrkky leviäisi mahdollisimman tasaisesti vatsaonteloon. Muutaman tunnin tiputus hereillä, sängyssä lueskellen alkoi tuntua kesyltä kemoterapialta tähän verrattuna, ja tunsin suurta kiitollisuutta siitä, ettei oma lääkärini lämmennyt edellissyksynä tällaiselle hoitomuodolle, kun sen perään kyselin. Huonosti siedettyä, liian paikallista minulle ja vasta kokeiluasteella suomessa, olivat ylilääkärin kolme pätevää perustetta marraskuussa 2008. Gracessa hoito oli kuitenkin jo ihan triviaa. Toivotaan tämän iltaiselle tv-potilaalle täydellistä toipumista ja tautivapautta!

Lääketieteellisen tiedon lisäksi tarjolla oli myös vertaistukea. Kuinka iloitsinkaan izzien puhtaista pet-kuvista! Apulaislääkärin syöpä on pitänyt jännityksessä, mutta nyt tauti näyttää voitetulta ja uudet työtkin kutsuvat. On aika katsoa eteenpäin ja uskoa tulevaan, ostaa sukset. Izzien puolisokin päätti jaksaa rinnalla kulkemista, hyvä karev! Jos syöpä syö potilasta, on se kova paikka läheisillekin, ja vain osa murheista on yhteisiä. Karev antaa komeat kasvot syöpäpotilaan puolisolle, ja niitä oli ilo katsella oman miehen ollessa työreissulla.. terveisiä vaan katajanokalle:)

Izzien lisäksi myös minä sain tänään hyviä uutisia, ja juuri niistä uutisista oli tänään tarkoitus kirjoittaa.. Pitkähkön prologin jälkeen mervi saa itse kertoa ne teille.

"Rintarauhasessa ei tule esille syöpämuutoksia, ainoastaan normaalia tavanomaista fibrokystista mastopatiaa. Lisäksi potilaalta poistettu kolme luomea ja nämä tavallisia, ei poikkeavia".

:)

nallen korvat

Päiväkodin väki harjoittelee näytelmää "pieni punainen kana", eikä pääroolin esittäjästä ole epäselvyyttä. Peltonen osaa omien vuorosanojensa lisäksi myös karhujen, hiirten, kettujen ja muiden tarhakavereiden osuudet, joten kotonakin voi harjoitella -kunhan kana vain saa suostuteltua kotiketut ja -hiiret leikkiin mukaan. Onnistuneeseen näyttämöllepanoon tarvitaan myös rekvisiittaa, jota kekseliäs neitimme kyllä löytää.

Sunnuntaiaamuna suihkusta tullessa olivat puuvillaiset ensiproteesini kadonneet. Pujotin päälleni pelkän verkkoliivin, ja lähdin etsimään kadonnutta täytettä lastenhuoneesta. Peltonen seisoi siellä kypärälakki päässä, mallaten tissejä päälaelleen. Puuvillaproteesit olisivat kuulema olleet mitä mainioimmat nallen korvat, ja ne olisi pitänyt kiinnittää lakkiin hakaneuloilla. En kuitenkaan suostunut moiseen, vaan uitin pumpulit oikeille paikoilleen, tai ainakin sinne päin.

Näytelmäharjoitukset saatiin silti aikaiseksi. Lankomies sai pääroolin peltosen ollessa kertoja, ja muukin läsnä oleva suku pääsi mukaan. Nämä harjoitukset jäivät tosin lyhyenlaisiksi, kun kertoja löysi "käsikirjoituksestaan" kiinnostavampia juttuja, ja unohtui lukemaan hello kitty -lehteä.

tervetuloa kaverikahvilaan

Kuvittelin "varmuudenvara-rinnanpoiston" etukäteen jotenkin pienemmäksi operaatioksi. Kuitenkin, loogista kyllä, oikea rinta oli yhtä suuri kuin vasen, ja pistoja piisaa kainaloon saakka, yhteensä neljäkymmentä nättiä neulanjälkeä. Toipuminen on edennyt mallikkaasti ja huomenna pääsen ompeleista eroon, ensi viikolla tuskin muistan koko haavaa. Pitänee liimata käsi housuntaskuun, etten tarttuisi toimiin turhan rivakasti, kun tekemisen halut ja fyyysiset edellytykset eivät aivan kohtaa. Mieli palaisi nytkin laduille ja poluille, jopa kauhan ja mopin varteen, sorvinkin ääreen, mutta mervi kirjoitti kuukauden lomaa (koti)töistä. Haavan parantuminen vie aikansa.

Mitään ei oikeasti tarvitsisi tehdä, jos vain malttaisin olla tekemättä. Kotilehdon kuningattarella on valtakunnassaan kaikki hyvin: isä-sisäkkö hoitaa kotia ja kruununperijöitä, ja pakastin pursuaa pullaa ja ruokaa. Kätevä emäntä olisi osannut varmasti parin leikkaushaavan kokemuksella ennakoida "kädettömyyden", laittanut ruokaa ja leiponut varastoon, mutta tämä emäntä vain lenkkeili ja kuntoili varastoon. Pakastin täyttyi toisenlaisella taktiikalla..

Pari viikkoa sitten lauantaina puhelin soi kesken iltalenkin. Pääemäntä soitti ja kysyi, ehtisinkö hakemaan heiltä vähän lämpimäisiä, olivat lastenlasten kanssa leiponeet päivän kuluksi. Itselläni oli kiire hurvittelemaan, mutta pullakuski tuli avuksi. Minun pullataikinaani tulee puoli litraa maitoa ja 13 dl jauhoja, mutta näihin lämpimäisiin oli tainnut hulahtaa vähän enemmän tarveaineita. Pääemäntä (jota jossain työpaikossa myös pomoksi kutsutaan) oli hiukka vähän innostunut baakaamaan, kts. kuva. Viemisiä riitti kuulema muillekin.. KIITOS!

Tämän viikon tiistaina taas työkaveri seisoo iltapäivällä oven takana. Jaloissa on kaksi suurta kassia, joiden sisällön arvaan viime vuoden perusteella. Pakastimeen mahdutetaan tällä kertaa lasagnea, kinkkukiusausta, broilerkastiketta ja mitä vielä, kaappiin piilotetaan keksejä ja muita herkkuja. Arvatkaapa kellä on maaliman parraat työkaverit? KIITOS!

Muitakin lähetyksiä on tullut. Pakastimeen on uinut taimen ja pakastemarjatkin ovat ahkerasta sopan keittämisestä huolimatta vain lisääntyneet, hillot samoin, olohuoneen pöydällä tuoksuvat tulppaanit, pari kirjaa odottaa lukemista... ja keittiön kaapissa olevalla suklaalla ratkaisisi pienimuotoisen energiakriisin. KIITOS!

Keittiössäni on siis kerrankin tarjottavaa, ja minut on pakotettu viettämään rauhaisaa elämää. Kun nämä kaksi asiaa yhdistetään, saadaan aikaiseksi monen monta mukavaa kahvihetkeä ystävien kesken... eli: helmikuun ajan kodissamme toimii kaverikahvila. LÄMPIMÄISESTI TERVETULOA, ystävät ja kylänmiehet!

vancouver 10

Neljäntenä päivänä j.r.p (jälkeen rinnan poiston) kyllästyin kotiseiniin, ja raahauduin isäukkoni kanssa kaupunkiin. Kipuja ei juuri ollut, mutta dreenin kohta jomotteli kävellessä, joten liikkuminen oli jäykähköä. Takin alla pullottava dreenipussikin saattoi herättää kanssaihmisissä kiinnostusta. Kaupoissa kiertely onnistui kuitenkin hidasteista huolimatta, sen verran olen sitä lajia harjoitellut:)

Verisen käsilaukun kanssa ei vaatteiden sovittelu tuntunut luonnikkaalta, ja jotenkin ajauduimme ison tavaratalon urheiluosastolle. Luulin, että etsimme paapalle uusia hiihtimiä, mutta perinteisiä ja luistelumalleja vertaillessamme ymmärsin, että meidän suvun hiihtäjistä minä taidan liikkua laduilla vanhimmilla vehkeillä. Sarajevo 84 -pakettini kaipasi totisesti päivittämistä, mutta suksien osto tikkirivi rinnassa tuntui silkalta hulluudelta. Lopputalven laduille ehkä ehdin, mutta ensi talven lumet ovat suuri mysteeri, ja tämän rouvan hiihtoyhtälöön pitää lisätä vielä se syöpämuuttujakin. Olenko latukunnossa seuraavilla lumilla?

Jahkasin aikani suurta hankintaa, mutta vähitellen ymmärsin, että nyt ei ollut kyse rahasta vaan rohkeudesta. Investointi tulevaa varten tarkoittaa, että uskoo tulevaisuuteen, ja siihen minä totta vie haluan uskoa. Tuleviin talviin, tuleviin nousuihin ja laskuihin. Vuorohiihtoon ja tasatyöntöihin, viestiin, sprinttiin ja pitkään matkaan. Yhteislähtöön, perhehiihtoon, lapin lomaan, ahkion vetoon ja taukotuliin. Niihin kaikkiin minä haluan uskoa, ja ne kaikki haluan saada. Rohkeasti avasin kukkaroni ja pyysin pankille, kiitos.

Kiiltelevät rossignolit kilpasiteillä odottavat pohjustusta ja emäntänsä toipumista eteisen nurkassa, ja välillä käyn ylpeänä niitä kurkistamassa. Vielä ylpeämpi olen itsestäni. Tein sen! Sarajevon lumet ovat sulaneet, on aika kääntää katseet kohti tulevaa. Täältä tullaan vancouver 10, sotsi 14 ja mikä lie 18!

louis vuitton ja muuta sairaalloista

Maanantaiaamun ensimmäisenä lyhkipotilaana pääsin leikkaussaliin tasan kello 9. Sairaalamme on vuodessa muuttunut luomumpaan suuntaan: ei tukisukkia, napapiikkejä eikä esilääkkeitä, ainakaan tällaiselle perusterveelle potilaalle. Pää ei siis ollut pökkyrällä, kävelin huoneeseen omin jaloin ja suoriuduin kapoisalle pedille ilman apua. Esilääkkeen tehtävä olisi rauhoittaa potilas nukahtamista varten, mutta päätin hoitaa rentouspuolen omatoimisesti jutustelemalla hoitohenkilökunnan kanssa, joista pari muisti minut edellisestä rintaoperaatiosta. Kerroin hoitajille, että viimeksi olin suunnitellut kirjoittavani oikeaan rintaan "säästäkää tämä", mutta samaan hengenvetoon tuumasin, että nyt teillä ei ole mitään mahdollisuutta kämmätä tässä suhteessa. Olin pääsemässä vauhtiin, mutta nukkumatti-erkki päätti, että nyt saisivat huonot viitsit riittää, ja tarjosi kuonokoppaa kasvojeni yläpuolelle. Vedin syvään henkeä, pidätin hengitystä, ja olin jo muualla.

Seuraavat muistikuvat ovat heräämöstä klo 11.37, mutta välitapahtumien hahmottamisessa auttaa leikkauskertomus. Seuraavassa lyhki-salin tapahtumia maanantailta klo 9-11 omilla kommenteilla höystettyinä.

DG: C50.41 Ca mammae l.sin operata, BRCA1-geenikantajuus, naevus brachii l.a.

Tehdään ablaatio siten, että pyritään saamaan poikittainen ihoviilto samalle tasolle kuin vasemmalla puolella (kiitos mervi, hyvin onnistui.. vain esteetikolle tulee mieleen, että tällaisellakin asialla on merkitystä). Kainalossa ja rinnassa ei poikkeavia radiologisia löydöksiä, magneetti tehty 12/2009.

Tehdään ablaatio, mennään subkutaanirasvassa skarpan faskiaa myöten pectoralis faskiatasolle ja otetaan se kokonaisuudessaan mukaan resekaattiin, merkataan yksi klipsi kraniaalisesti, kaksi lateraalisesti, kolme kaudaalisesti (hyvä että tiimillä on avaruudellinen hahmottaminen paremmin hallussa kuin potilaalla..). Kainalorasvan alaosassa on pehmeä, mutta suurentunut imusolmuke ja tämä erillisnäytteenä 2, varalta (huh, lopussa sentään sana varalta.. en ollut varautunut tulosten jännittämiseen, kun magneettikuvat olivat kuitenkin puhtaat).

Molemmat PAD-näytteeksi ja pyydetään vastaukset kiireellisinä (ikävä sana tuo kiireellinen, mutta olisiko vain käytäntö). Handivac 15 kapillaaridreeni rinnan onteloon (heh, näkyy ihon läpi kiermurtelevana matona). Subkutiksen sulku Polysorb 3-0- ompeleella ja iholle 4-0 jatkuva ommel (kainalosta keskiviivaan sievät, tasaiset pistot kommentoi käsityönope). Molemmista rintaproteeseista sanellaan maksusitoumus (sitoumusessa lukee "tarvii jatkossa molempia rintoja", ihanaa arkikomiikkaa, enkä tarkoita puhekielistä verbimuotoa).

Tämän jälkeen otetaan oikeasta olkavarresta pienestä veneviiltoekskiisiosta hieman koholla oleva luomi ja tämä näytteenä 1 ja vasemmalta puolelta alempi ja sitten ylempi näytteenä 2 ja 3 formaliiniin. Molemmat PAD-vastaukset pyydetään kiireellisinä (oi voi, taas tuo vaarallinen sana).

Ompeleiden poisto olkapäistä ja rinnasta 10-12 vrk, jos haava-alue siisti (varattu jo ensi pe klo 12). Dreenin voi poistaa kun vuorokausierite alle 50 ml/vrk. Mielellään ei kuitenkaan ensimmäisenä post.op vuorokautena (ei pelkoa, tämä louis vuitton roikkuu mukana vielä kuten kuvasta näkyy.. haava vuotaa vielä 80-100ml/vrk).

Voi kotiutua ylihuomenna. PAD-vastaukset kirjeellä kotiin.

mervi(-täti,) kir. el