keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Kirjan kuulumisia



Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta -kirjan julkaisusta on nyt melkein puoli vuotta. Kirjan saama julkisuus ja palautteen määrä on yllättänyt positiivisesti. Alunperin ajattelin, että kirjasta tulee varmaan jokin pieni juttu paikallislehteen ja todennäköisesti joku bloggaajakin sen huomaa. Nuo odotukset ovat ylittyneet reippaasti: Lehtijuttuja ja blogikirjoituksia on ollut käsittämättömän suuri määrä ja lisäksi olen saanut paljon suoraa palautetta. Näistä kaikista olen kiitollinen.

Sykähdyttävintä palautetta on ollut se, kun lukija kertoi saaneensa kirjasta uusia voimia omaan elämäänsä. Se, kun palautteen antaja kertoi pystyneensä kirjan lukemisen jälkeen ensimmäisen kerran käsittelemään useampi vuosi sitten kokemaansa läheisen menettämistä. Se, kun hoitotyön tekijä kertoi kirjan auttavan potilaiden kohtaamisessa.

Rakentavaakin palautetta on - onneksi - tullut. Blogitekstien ei ole koettu sopivan kirjaan, vaan tekevän siitä raskaslukuisen. Kirjassa olevat lääkärinlausunnot joku on hypännyt yli vaikeaselkoisina (no, sitä ne kyllä ovatkin). Lehtijuttujen yhteydessä on päivitelty, miksi yksi syöpäkuolema - jossa ei ole edes mukana julkkista - saa niin paljon palstatilaa.

Useampi ihminen on ihmetellyt sitä, miksi kirjan kannessa on vain minun nimeni, vaikka "suurin osa kirjasta on Tiinan kirjoittamaa." Vain minun nimeni käyttäminen oli kustantajan ja minun yhteinen valinta ihan käytännön syistä ja olen varma, että Tiina olisi päätöksestä ollut samaa mieltä. Kirjastot ovat tietoihinsa lisänneet Tiinan toiseksi kirjoittajaksi, ja hyvä niin. Kirjassa on muuten Tiina tekstejä sivumäärissä mitattuna lähes tasan puolet, tätä tasapainoa kirjoittamisen aikana seurasin hyvinkin tarkkaan.

Suurin osa lukijoista näyttää kirjasta kuitenkin kovasti tykänneen ja tämä tuntuu ihan mahtavalta! Kirjaa on kehuttu eheäksi kokonaisuudeksi, vuoropuheluista on tykätty kovasti ja lukijoita on sekä itkettänyt että naurattanut. Ihanaa on ollut lukea, kun kirjaa on suositeltu "kaikille joille elämä on rakas" ja lukukokemusta on kuvailtu lauseella "luetaan niin että tuntuu!"

Kirjastokävijöiden keskuudessa teos on otettu hyvin vastaan. Esimerkiksi Helmet-kirjastoissa siihen on koko ajan ollut useamman kuukauden varausjono. Oulun alueen Outi-kirjastoissa kirja oli keväällä yhden viikon ajan kolmanneksi varatuin.

Kesäkuussa ilmestyi äänikirja, lukijana Kalle Chydenius. Itselle oman tekstin kuuntelu oli yllättävän tunteisiin menevä kokemus. Kirja tuli jotenkin enemmän todeksi toisen tulkitsemana ja tykkään kovasti Chydeniuksen lukutyylistä. Tätä kirjoittaessani äänikirja on saatavilla Elisa-kirjassa, Storytel:ssä ja Celia-palvelussa.

Kiitos kaikille jotka olette kirjan lukeneet! Erityiskiitos kaikille, jotka olette laittaneet palautetta tavalla tai toisella! Jatkan kirjan kuulumisten päivittämistä edelleen ensisijaisesti Facebookissa (linkki).

Alla koottuna kirjan saamaa näkyvyyttä mediassa ja blogeissa ilmestymisjärjestyksessä. Tämän luettelon lisäksi kirjasta löytyy palautetta ainakin Goodreads-sivustolta,  Instagram postauksista (#vaimonivasenrintajamuutasairasta), kirjan Facebook-sivun seinältä ja kirjastojen/kirjakauppojen sivuilta. Myös useassa tähän listaamattomassa blogissa on kirjasta ollut lyhyempää juttua.

--mikko

PS. Mielelläni otan vastaan tietoa, jos kirjasta on ollut jossain juttua, jota en ole hoksannut.

----

Kaleva (17.11.2018)

Vaimon syöpä pisti kirjoittamaan
"IT-alalla työskentelevä Mikko With viimeistelee kirjaansa, joka käsittelee hänen perheensä elämää Tiina-vaimon sairastelujen keskellä aivan Tiinan kuolemaan asti."

Linkki juttuun (lyhennetty versio)


Helsingin Sanomat (31.1.2019)

Elämän vaikein puheenaihe
"Joskus olisin toivonut, että joku olisi kysynyt, miten minä jaksan.”

Linkki juttuun (vain tilaajille)


Rantalakeus (20.2.2019)

Syövälle annetaan vain se vähä, mikä on pakko antaa
"Mikko sanoo halunneensa kirjoittaa asioista koruttomasti ja realistisesti, jopa inhorealistisesti. Hän ei suurennellut tai pienentänyt omia kokemuksiaan, ei halunnut kaunistella, surkutella tai märehtiä surussa."

(juttu ei saatavilla netissä)


Kirjojen keskellä -blogi (3.3.2019)

"Vaikka aihe on raskas ja tarina surullinen, kirjasta jää kuitenkin häkellyttävän valoisa jälkimaku."

Linkki juttuun


Me Naiset (14.3.2019)

Mikon vaimolta Tiinalta löydettiin syöpä toisensa jälkeen: ”Kun elää, ilosta täytyy pitää täysillä kiinni”
"Mikko Within kirja on erittäin koskettavaa – mutta paikoin myös hyvin hauskaa luettavaa."

Linkki juttuun


Iltalehti (16.3.2019)

Mikko tunsi jopa kateutta vaimonsa syöpähoidoista
"Mikko kertoo halunneensa kirjoittaa realistisesti kaikesta, elämästä syövän kanssa, peloista, iloista, mutta myös viimeisistä hetkistä. – Kirjoitin viimeisinä päivinä istuessani sairaalasängyn vierellä jopa muistiinpanoja. Halusin laittaa asiat ylös sellaisina kuin ne olivat, että muistaisin kaiken oikein."

Linkki juttuun


Lumiomena-blogi (21.3.2019)

"Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta on pyörinyt mielessäni jo toista viikkoa.  Lopettelin kirjan reilu viikko sitten ja siitä lähtien Within perhe on ollut mielessäni. Elinhän tavallaan heidän mukanaan kaikkien 352 sivun verran."

Linkki juttuun


Kirjojen kuisketta -blogi (27.3.2019)

"Vaikka tämä on kirja syövästä, sairaudella ei mälläillä, sairauden kuvaus ei ole säälipisteiden keräilyä, kirja ei ole surukirja, vaan se on vahvaa, kaunistelematonta ja leikittelevääkin kuvausta Within perheen arjesta, jossa syöpä on läsnä kahdeksan vuoden ajan. Kokonaisuudesta tulee koskettava tarina."

Linkki juttuun


Kunto & Terveys (02 / 2019, ilm. 28.3.2019)

Kartta, kompassi ja polut veivät ajatukset pois vaimon sairaudesta
”Kirjassa kerrotut kokemukset avaavat uuden ja positiivisen, mutta yhtäaikaa realistisen katsantokannan sairauteen, josta on edelleen vaikea puhua ääneen."

(juttu ei saatavilla netissä)


Kirjallisia-blogi (2.4.2019)

"Mutta tämän kirjan suurin ansio ei ole sen kielessä tai rakenteessa. Hyvä kirja pakottaa lukijan syventymään, pysähtymään asioiden äärelle, hidastamaan ohi laukkaavan elämän kulun toviksi tekstin ääreen. Kuuntelemaan toista ihmistä: miltä hänestä tuntuu elää. Pohtimaan omaa elämäänsä. Sitä varten kirjat ovat olemassa."

Linkki juttuun


Tuleva.fi (15.4.2019)

Hyviä päiviä
"Vaimonsa syövästä kirjan kirjoittanut Mikko With on huomannut, etteivät vastoinkäymiset vahvista. Mutta elämä on hyvää surunkin keskellä."

Linkki juttuun


Kaikki kotona -blogi (16.4.2019)

"Toivon tälle hyvin erityislaatuiselle kirjalle suurta menestystä ja lukuisia painoksia. Suosittelen kirjaa kaikille, joille elämä on rakas. Kirja on mielenkiintoista luettavaa myös hoitoalan ammattilaisille, sillä rivien välistä saa eväitä myös omaan työhönsä ja syöpää sairastavan kohtaamiseen."

Linkki juttuun


Kaltio (02/2019, ilm. 17.4.2019)

Perhe-elämää sairauden varjossa
"Raskasta aihetta keventävät lempeän humoristiset kuvaukset kolmilapsisen perheen arjesta. Kirjoittajilla on taito nähdä asioiden koomiset puolet ja kuvata niitä niin, että lukijaakin naurattaa."

(juttu ei saatavilla netissä)


Dialogi (23.5.2019)

Sopiiko syöpä hyvään elämään?
"Mikko Within esikoiskirjan Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta äärellä hymy hyytyy, mutta myös palaa. Hänen vaimonsa Tiina Within 10 vuoden sairastamismatka oli taistelua siitä, että ilo ja elämä pysyisivät perheen elämän keskiössä. Mikko vakuuttaa kirjalla lukijan siitä, että suru ei ole ilon vastakohta."

Linkki juttuun


Apu Terveys (05/2019, ilm. 5.6.2019)

"Tämä kirja pitäisi jokaisen turhasta marisijan hankkia."

(juttu ei saatavilla netissä)


Kirjavinkit (6.6.2019)

"Itkin ja luin ja kun sain kirjan loppuun, minulla oli jotenkin kaikesta huolimatta hyvä mieli."

Linkki juttuun


MTV Uutiset (8.6.2019)

Mikko-isä istahti saunatuvan portaille jokaisen kolmen lapsensa kanssa erikseen ja kertoi, että äiti kuolee pian
"Within perheessä äidin sairaudesta ja kuolemasta on saanut puhua aina avoimesti. Asiaa ei ole ”lakaistu maton alle”, ja äidin syöpähoidot kulkivat arjessa kauppareissun tapaisten menojen rinnalla."

Linkki juttuun


Rinnakkain (02/2019, ilm. 20.6.2019)

"Ne lukijat, joilla on yhtään samanlaisia kokemuksia takanaan, tunnistavat monia tilanteita omien perheidensä sairaushistorioista Mikon pakahduttavista kuvauksista toivon ja epätoivon välimailta."

Linkki juttuun






3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun päivitit kirjakuulumisia. Käyn läpi nuo kaikki jutut ja tutustun vielä tähän blogiinkin tarkemmin. Hankin myös kirjan, josta olin toki kuullut ja lukenutkin.

Olen hyvin kiinnostunut siitä, mitä rintasyövästä kirjoitetaan ja miten asioita kommentoidaan.

Minulta leikattiin itseltänikin rintasyöpä viime joulukuussa.

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

Anonyymi kirjoitti...

Eilen illalla luin kirjan loppuun ja nyt blogissa ensimmäistä kertaa. Kirja on (mitä aivan ilmeisesti myös rakas Tiinasi oli) niin ihmeellisen valoisa ja elämänmyönteinen, että raskaasta aiheesta huolimatta kyyneleet tulivat vasta aivan lopussa. Eivätkä nekään olleet ahdistuneen surulliset. Kaikkea hyvää perheellenne!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Mikko! Olin vaimosi opiskelukaveri. Lämmin osanottoni näin monen vuoden jälkeen❤️. Muistan Tiinan valoisana ihmisenä. Se valoisuus välittyi kirjastasikin. Sain kirjasi Tiinan työkaverilta, olemme nyt työkavereita. Luin kirjan tänä aamuna loppuun ja se aukaisi padot. Omassa perheessäni on kolmen viime vuoden aikana ollut paljon surua. Viimeisen puolen vuoden aikana en ole saanut itkettyä. Tänään sain kirjasi ansiosta. Helpotti paljon! Hyvää jatkoa sinulle ja ihanille lapsille. Tuntuu, että kirjan kautta tunnen Peltsin��