Lukunäyte ja julkistamistilaisuus

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta -kirjan julkaisua päätettiin aikaistaa helmikuulle. Kirja siis ilmestyy jo parin viikon kuluttua. Kirjan voi ostaa esimerkiksi kustantajan verkkokaupasta ja hyvinvarustetuista kirjakaupoista.

Maistiaisena alla kirjan ensimmäinen luku (prologi).

Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Oulun pääkirjaston tapahtumatila Laiturissa tiistaina 19.2. klo 18:00. Tilaisuuden ohjelma:

• Muutama sana kirjan teemoista
• Kirjailijan haastattelu
• Yleisökysymyksiä
• Kahvitarjoilu, vapaata keskustelua, mahdollisuus kirjan ostamiseen

Haastattelijana tilaisuudessa toimii toimittaja Anu-Maija Kärjä. Tässä mielessä ympyrä sulkeutuu, sillä Anu-Maija haastatteli keväällä 2016 Tiinaa YLE:n Akuutti-ohjelmaan.

Tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa!

--mikko

PS. Kirjan kuulumisia päivitän pääsääntöisesti kirjan Facebook-sivulle.

PROLOGI

MIKKO

Toukokuu 2016

Kaadan itselleni lähes täyteen, vaimolleni vain sormenleveyden. Punaviini tuoksuu vanhalle hyvälle ajalle, kun kannan lasit tv-huoneeseen. Nojatuoli on tutun pehmeä. Tiina on vallannut puolet sohvasta puolimakaavalla asennollaan, ja koira on painautunut tapansa mukaan ihan hänen kylkeensä kiinni. Maistan viiniä, avaan läppärin. Uusi tekstitiedosto saa nimekseen Tiinan lista.

     Aloitamme helpoista. Kirjaan ylös Elsan piano-opettajan puhelinnumeron, ajo-ohjeet koiran trimmaajalle ja kummilasten syntymäajat. Tiina luettelee yhdeksän kummilapsemme tiedot ulkomuistista, ilman epäröintiä. 

     Kulautan viiniä, lasini on jo puolityhjä. Tiina on vain maistanut omaansa. Siirrymme astetta vaikeampiin, käymme läpi pankki- ja sometilit. Vastoin kaikkia tietoturvamääräyksiä kirjoitan ylös Tiinan salasanat. Lisäämme minut blogin toiseksi kirjoittajaksi ja Facebookissa uskotuksi henkilöksi. Sovimme, että voin kirjoittaa blogia sitten kun Tiina ei enää itse jaksa.

     Katselen muistilistaani enkä haluaisi ottaa enää yhtään aihetta. Tiina on eri mieltä. Päätämme yhdessä hoitaa h-kohdan alta pois.

     "Mites hautajaisten ohjelma, onko sulla toivomuksia?"

     Tiina luettelee listan virsiä, lauluja ja henkilöiden nimiä, hän on selvästi miettinyt asiaa. "Se Kahden maan kansalainen on sitten niin vaikea, että suurin osa porukasta ei sitä osaa laulaa. Merkkaa siihen, että ei yhteislaulu."

     Merkkaan.

     "Sitten hautaustapa. Oliks niin että poltto?" tiedustelen kuin tarjoilija pihvin paistoastetta kysellessään.

     "Joo, eiks se tuhkaus olisi ihan kiva?" Tiina vilkaisee minua.

     Pieni hymy nousee huulilleni. "No en nyt tiedä onko kiva, mutta itse ainakin sellaisen aikanaan haluaisin."

     "Otetaan se."

     Jatkan h-aiheiden läpikäyntiä. "Entä hautapaikka ja -kivi?"

     Tiina miettii hetken. "Siitä Limingan hautausmaasta on jäänyt jotenkin semmoinen fiilis, että kauheesti itikoita ja aika pimeetä." 

     Katson kysyvästi.

     "Eli ehkä se Intiö olisi parempi?" Tiina vastaa kysymyksellä.

     Olen eri mieltä. Haluan haudan luonnon keskelle hiihtolenkkieni lähelle, en kaupunkiin työmatkan varrelle. Asia jää auki.

     "Kiven voitte kyllä sitten valita juuri sellaisen kun itse haluatte. Tai vain laatta." Tiina vilkaisee minua pieni virne naamallaan. "Siellä Intiössä olisi kyllä aika kiva se uurnalehto."

     Taas kiva. Hymyilen sisäänpäin ja hyppään seuraavaan kohtaan. "Mites elinten luovutus?"

     Tiina katsoo minua kuin olisin kysynyt missä hän haluaa viettää eläkepäivänsä. "Siis luuletko, että joku haluaa syöpää täynnä olevat elimet?" Sitten hän jatkaa asiallisesti: "Syöpää sairastava ei siis voi toimia elinluovuttajana."

     Nyökkään. "Mitä haluat että tehdään vaatteille?"

     "Venlalle ja Elsalle ja mun siskoille mitä haluavat ja loput keräykseen, älä ala myymään niitä." Ohjeet ovat selvät. Lopuksi saan vielä tutun katseen ja tarkennuksen: "Alusvaatteet sitten heti roskiin, niitä ei tietenkään minnekään keräykseen."

     Ei tietenkään. Nyökyttelen kuin olisin ennenkin hoitanut kuolinpesän alusvaatteiden käsittelyä.

     "Hmm… mitähän vielä." Vedän yli kohtia muistilapustani. "Voinko laittaa Faceen ja blogiin julkisen ilmoituksen sitten kun, siis sitten kun..."

     "...kun mä kuolen", Tiina täydentää lauseeni. "Joo voit ja varmaan ihan hyvä, mutta pidä huoli että läheiset saa tiedon ensin."

     Siirrymme luonnostelemaan kuolinilmoitusta. Tiina pyytää minua ojentamaan kirjahyllystä Raamatun ja kasan mietelausekirjoja. Hän selaa niitä hetken, minä käyn sillä aikaa vessassa. 

     "Nää on jotenkin kaikki niin pliisuja. Muistaks sä sen Haloo Helsingin biisin missä on se kasta varpaat kylmään veteen?"

     Kerron muistavani, nappaan CD:n hyllystä ja laitan soimaan. Kuussa tuulee.

     "Eikö tuosta kertosäe olisi kiva?"

     Taas kiva. Kuuntelen sanoja, vaikka osaan ne ulkoa. Olen samaa mieltä. Mietin, koskevatko tekijänoikeudet kuolinilmoituksia, mutta en jaa huoltani Tiinalle. "Sovitaanko se alustavasti jos ei muuta tule mieleen?" Näin sovitaan.

     Voimat alkavat olla loppu. Listan raskaimmat kohdat ovat vielä yliviivaamatta. Valtteri, Venla, Elsa ja kasa heihin liittyviä alakohtia. Jätämme ne myöhempään ajankohtaan. Onhan tässä aikaa. Onhan tässä aikaa?

     Nousen ylös tuolista ja lausahdan Columbo-tyyliin: "Ai niin, vielä yksi asia." Hankaan käsiäni yhteen ja puhun vähän liian nopeasti: "Olisko ok jos mä tekisin joskus sun blogista kirjan? Semmoisen, että ottaisin mukaan sieltä tekstejä ja sitten kirjoittaisin omia?" Vilkaisen Tiinaa, hän hymyilee ja vaihtaa parempaan asentoon sohvalla. "Siis ihan vaan ajattelin että voisi tehdä hyvää mulle sitten kirjoittaa asioista. Ja jos tulee jotain järkevää, niin sen voisi yrittää julkaista. Mutta en tietenkään kirjoita mitään liian intiimiä, niin kuin seksikuvauksia." Puraisen kieleeni. 

     Tiinaa naurattaa. "Totta kai sopii, tosi kiva jos semmoisen jaksat tehdä."

     Tosi kiva.

(c) Mikko With ja Myllylahti Oy