Viestejä ylempää, osa 1

Runebergin päivän huipennukseksi ajelimme miehenpuolen kanssa tuttuakin tutumpaa reittiä valkoiseen taloon. Apulanta varoitti radiossa uskomasta lauluihin, mutten voinut olla ajattelematta Kainuuntien kurvin katulamppuja "valona pimeyksien reunoilla". Iloa ja valoa oli päivässä kyllä ollut, juhlimme neiti keskimmäisen syntypäivää koko perheen voimin teinin toiveiden mukaan pizzalla ja pikku shoppailulla, mutta pimeys vaani siellä jossain. Kaikki ei äiteellä ollut kohdillaan, ja tavaratalon hajuvesiosastolla piti jo nojailla tiskiin.

Synttärijatkot sohvalla makoillen saivat jo kotiväenkin epäluuloisiksi, ja sinnikkäimmänkin oli taivuttava soittamaan päivystykseen. Lähdettävä oli, kuten reilua viikkoa aiemmin. Ja uutena vuotena. Oireet viittasivat pahasti siihen, että crp oli taasen ohittanut komeasti hb:n labratuloksissa.

- Nostetaanpa hoidon tasoa, tuumasi mukava mieshoitaja nostaessaan paareja työntökorkeudelle. Kello oli neljä aamulla, ja päivystykseen saapuisi kuulema kohta uusi asiakasryhmä sulkeutuvista baareista.
- En usko, että tästä enää voi paljon parantaa, tuumasin lähtiessämme osastoa kohti komeasti taksikyydillä. Minä, joka olen synnytyssalistakin aina kävellyt omin jaloin, tyydyin nyt katselemaan hiljaista taloa ja tuttuja käytäviä uudesta perspektiivistä. Antibiootti, tarzaniako se nyt oli, tai sinne päin, tippui hiljakseen laskimoportin kautta elimistööni.

Maanantaiseen magneettikuvaan talon sisällä sentään kävelin aivan omin jaloin, yhdessä langanlaihan ritarini kanssa. Hakija oli käännytetty pyörätuolinsa kanssa takaisin. "Taisi potilas jo karata", tuumivat hoitajat. En nyt sentään karannut, mutta jos vielä perjantaina olin potkutellut kouluun liukasta ja epätasaista tienlaitaa, ei yksi tippateline nytkään matkantekoa hidastanut.

- Olet tainnut jonkun kerran meillä vierailla, hoitaja huomioi riisuessani silmälasit ja kellon penkille, joten ohjeiden sijaan päästiin heti olennaiseen eli radiokanavatoiveeseen. Tuubiin sukeltaessani luureista kuului ehdotettua "aaltoa aikuiseen makuun".  Mikäs siinä, nyt ei omat musat olleet mukana. Keskityin kuuntelemaan annettuja hengitysohjeita, ota keuhkot täyteen ilmaa jne, mutta vartin kuluttua jo relasin ja kuulostelin musiikkia. "Show must go on" oli kuin viesti ylempää. Nokka nousuun vaan, rouva. Mutta mitä tahtoi sanoa "ois niin helppo antaa periksi, lähtee kävelemään, painaa oven kiinni perässään.."?

Tunnin mittainen naksutus keskeytyi pitkään hiljaisuuteen. "Lääkäri tutkii kuvia", kerrottiin luureista, ja aika matoi. Mikä kesti? Villeimmät visiot vilisivät mielessä. Eihän siinä koneen äärellä vielä tulkintoja suoritettu, mutta väkisinkin mielessä pyöri syy, miksi lavetilla makasin. Oliko lantiossani lymyävä hampurilaispihvi nyt jo tuplajuusto? Lymysikö siellä kenties koko ateria, pienet ranskalaiset ripoteltuna suolipoimuihin? Oliko kokis kaatunut ja haperruttanut suoleni tehden siihen reikiä, ihan niin kuin terveysmessuilla esitellyssä hampaassa?

Epämääräisen ajan jälkeen kone jatkoi kolinaansa, ja sain vielä viimeisen viestin kanavalta. "Osta nyt kaksi seks.lelua kympillä. Huippukivapistecom."
Kyllä vain, elämän pitää olla nautinnollista. Ja huippuhauskaa 😂

xxxxxx Jatkuu seuraavassa numerossa. Uusia viestejä odotan kuulevani piakkoin, ihan oikeitakin.xxxxxx