Minne menet, quo vadis? kysyvät jäljet takanani. Koko ajan ja kaikkialle, vastaan jaloillani, jotka taasen toimivat niin kuin jalkojen pitääkin. Nousen kolmannen kerroksen luokkaani ketterästi, arjessa ei näy jälkeäkään taudista tai sen hoidon aiheuttamista sivuvaikutusista, eikä oloni voisi olla parempi. Juoksen, jumppaan ja joogaan. Kylven kulttuurissa, milloin konserttisalin, milloin teatterin hämärässä, ja nautin joka solullani elämyksistä ja elämästä.
Menen myös sinne, minne kaikki tiet vievät. Kuljettuani koko syksyn oppilaiden kanssa rooman katuja niin historian kuin uskonnonkin tunneilla, on sinne päästävä itse! Viikko ikuisessa kaupungissa, pyhiinvaeltajien matkassa oli huikea kokemus.
Via appiaa astellessani, riemukaarien alta kulkeissani tai santa maria maggioren taivaisiin kohoavan holvikaaren alla tunsin yhtä lailla historian kuin elkeltenkin siipien havinaa. Seitsemän päivää tankkasin itseeni tietoa ja tunnelmia, pastaa ja vino rossoa sekä pyhää huolettomuutta, eväitä, joilla jaksaisi taas vaikka mitä. Jaksettavaahan taas edessä olisi, sen tiesin mutu- ja perstuntumalla.
Koepinot ja joulujuhlahässäkät olivat leppoisaa arkeenpaluuta. Todellinen kunto koeteltiin eteläisessä keskusröntgenissä viikko kotiinpaluun jälkeen. Jaksaako rouva varmasti vielä? Kolmihenkinen tiimi hääri oikean käsivarteni kimpussa yrittäen hakea yhteyttä suoneen. Kyynärtaipeesta, kämmenselästä, ranteesta, vielä kerran, vielä ja vielä täytyy, anteeksi rouva.
Itse hain yhteyttä jonnekin kauemmas, paavin istuintakin korkeammalle. Katselin hoitajia, kun he asensivat kanyyliä ja valmistelivat minua kuvaukseen, mutten tuntenut kipua, en pelkoakaan. Kaikki tämä on koettu jo, kuten sekin, ettei lääkäri nyt valitettavasti pysty ottamaan vastaan kun on se meeting. Että rimpautellaanpa, jookos?
Sitten rimpautellaan. Valkoisella talolla ei ole tapana soitella heti perään, joten vaistoihminen sisälläni herää kuuntelemaan rivejä ja rivien välejä, kesken välitunnin. Sanakikkailussa jos missä olen ammattilainen (työni luontaisetuja), ja saan lyhyestä puhelusta irti enemmän kuin hoitaja haluaa kertoakaan. Tosin, jos itse osaan laatia pedagogiset asiakirjat ja muut viestit siten, ettei kellekään tule paha mieli, oli päivi vähintään yhtä taitava.
Lääkäri on katsonut kuvat, ok. (Hyvä. Neutraali lause. Kertoo tapahtuneen ja johdattele asiaan, ei spekuloi.)
Jotain muutosta siellä on. ("Jotain" pienentää muutos-sanaa, toimii samalla epämääräisenä artikkelina. Muutosta-partitiivi valittu hienosti, se voi viitata sekä yksikköön että monikkoon. Siellä jättää paikan ja paikat selvittämättä. Siellä - niin missä?)
Lausunto ei nyt ole tässä saatavilla. (Okei, hienosti toimittu. Toisaalta on totta, että radiologin lausunto herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa tietoa maallikolle. Ehkä hyvä näin.)
Nyt sinusta halutaan ottaa markkereita. (Terävä maallikkotäti huomaa, että nyt puhutaan monikosta. Aiemmin on tyydytty ca12vitoseen, nyt tutkitaan rintapuolenkin mahdollisuus. Levinneisyyttä siis on jossain uudessa paikassa tai peräti paikoissa.)
No näitä maksa-, munuais- ja haima-arvoja määritetään kans. (Sisäelimissä siis.)
Tietysti pvk ja neutrot. (Hoitoja luvassa.)
Niitä juu, mutta nyt pohditaan mahdollisuutta uuteen lääkkeeseen ja konsultoidaan vielä ullaa josko sitä voisi sinulle antaa. (Täydellinen päätös, rusina loppuun, jätetään mieli makeaksi. Uusi lääke!)
Ja lääkäri tuossa vielä huikkasi, että ei siellä mitään suurta ole..
Tosiaan, pikku vikoja, heleppo korjata, ajattelin hirtehisesti ja näin silmissäni filtterin käärivän hihansa ja työntävän autonromun pois näyttämöltä. Ei ollut sekään mennyt katsastuksesta läpi.
Ei naurattanut, muttei tarvinnutkaan, kellon soitua alkoi geometrian testi ja osaa edessäni ahertavasta porukasta lähes itketti. Opettajan suru tuli vasta kotona.
Kollega kysyi rooman matkalta palattuani, koinko ikuisessa kaupungissa pyhän kosketuksen. Mitä se on, miltä pyhä tuntuisi? Konttasin pyhät portaat, ne kaikki kaksikymmentäkahdeksan, jotka johdattivat aikoinaan pilatuksen luokse, ja muistin lausua toiveeni joka askelmalla. Tuntui se, ainakin polvissa. Hyräilin ave mariaa santa cecilian kauniin apsiksen alla ja lauloin maa on niin kaunis katsellessani palatinum-kukkulalta aukeavaa upeaa maisemaa, ja sain osakseni ymmärtäviä katseita. Järki-ihminen sisälläni ei suostu huomaamaan pyhää tai sen kosketusta.
Ehkä pyhä on enemmän kuin hetken humaus. Ehkä se on kanssani tutkimuslavitsalla, jossa makaan tyynenä, vailla pelkoa tulevasta. Ehkä se on läsnä öisin, jotka nukun tyytyväisenä, vailla huolta huomisesta. Ehkä se on läsnä kodissamme, jossa valmistaudutaan tulevaan jouluun iloisin mielin.
Ehkä pyhä on läsnä lääkärin vastaanotolla, jossa miehenpuolen kanssa istumme joulukuisena iltapäivänä kuulemassa lääkäri-päiviltä tarkempia tuloksia. Ei ole sisäelimissä, verikokeet on otettu vain lähtötilannetta varten. Vatsassa on kaksi uutta kolmesenttistä pesäkettä, jotain muutosta nivusessa, ei muuta. Markkeri on hieman noussut, mutta edelleen normaali. Nyt on hyvä aloittaa hoidot, ei tässä kiirettä kuitenkaan ole.
Kun on varautunut pahimpaan mahdolliseen, kuulostavat päivin sanat skiftesviikiläisiltä: "Pikku vikoja, heleppo korjata".
Ja mieli on edelleen sees. Miehen kanssa juomme kahvit valkoisen talon kuppilassa, ja toteamme, että arki on taas täällä, ei sen kummempaa. Että jos hoito on maanantaisin, täytyy tanssikuskaukset sinä iltana järjestää jollain muulla tavoin, tiistaina olen jo remmissä.
Katsomme toisiimme, kuten kaksikymmentä vuotta olemme katsonet. Kyllä tästä taas selvitään.
82 kommenttia:
Varmasti selvitään!
L
Kiitos Tiina, että taas jaksoit pitää meidät(kin) ajan tasalla. Kuten miehen kanssa sovitte, tästä selvitään. HYVÄÄ JOULUA!
Ei paha, kuten Jormakin tanssiohjelmassa sanoo! Voimaa taas uuteen taistoon, jonka tuolla asenteella voittaa :) ja jouluiloa!
loistavasti kuvattu fiilikset, pitänee jakaa kollegoillekkin jotta tajuavat ettei ne rivienvälit jää huomaamatta ;) Olit mielessäni kovasti viime sunnuntaina istuessani meidän kirkossa kuuntelemassa Pienen Valon joulukonserttia joka myös heidän joululevynsä julkistamistilaisuus. Itse täällä jo jokusen viikon kulkenut labrojen ja eri tutkimusten välillä...perstuntumalla sanoen, "pottu kerrallansa" mennään päiviä ja tutkimuksia eteenpäin.
Tsemppiterkut arkeen :)
Pieniä taisteluita on varmasti helpompi käydä kuin suuria. Kyllä te tästäkin selviätte! Mennään sitten kohti parempaa kevättä ja kesää molemmat yhdessä!
Sulla on todellakin upea taito muotoilla tekstisi niin, ettei kukaan voi mieltään pahoittaa :) Vaikka uutiset olisi voineet olla parempiakin, niin loppulauseen jälkeen viimeistään jää päällimmäiseksi taasen hyvä fiilis, kiitos ♥
Ihana Tiina!
Lämpöisen leppoisaa oloa ja mieltä lähetän minä koko perheelle.
Ihana kirjoitus. Olisimme kyllä sinulle lumivalkeaa toivoneet. Mutta nyt mennään taas mennään hoitoja kohti ja uskotaan lujasti siihen, että nämäkin pallerot selätetään!
<3
rt L
Olet sinä Tiina... kyllä sinä olet aivan harvinaista lajia. Suojelukohteeksi sinut julistan tästä hetkestä alkaen.:)
Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta teille!
Mukava teksti taas; sinulta tuo sanojen peräkkäin asettelu sujuu :)
Löydökset tosin olisivat saaneet jäädä löytymättä, mutta tsemppiä ja voimia taas uuteen hoitojaksoon.
Hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi!
On se sitkeä prulainen.
Taistoon taas <3 ja selviämään!
Syvä huokaus pääsi täällä päässä. Myötäeletään teidän tunteita. Rukouksissa olette, koko porukka!Tsemppistä! T:Heidi ja Mikko
Taistoon, joulkot uljaat <3
Sinussa on säkenöivää sisua, voimaa ja kauneutta joka laittaa nöyräksi. Kun vuoroni on (ja se on, koska uusiutuva kasvaintyyppi), toivon oppineeni sinulta seesteisyyttä, viisautta kohdata se, mitä sodan voittoon vaaditaan.
Miljoona jouluista halausta <3
Sitkeä on. Mutta voimia sinne!
Sitkeä on. Mutta voimia sinne!
Sitkeä on. Mutta voimia sinne!
Voi miksi?? En voi ymmärtää, vaikka ei minun ymmärrykselläni mitään merkitystä olisikaan.
Toivotan jouluiloa ja hetkellisiä unohduksia!
Ilona
♡ Hyvää joulua koko perheelle ♡
Parasta mahdollista, jokaiseen hetkeen. Voimaa ja valoa.
Jouluiloa ja valoa uuteen vuoteen Tiina. Tästäkin selvitään.
<3 Sipulix
Tästäkin selvitään!
Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle ♡
Hei,
miten vuosi on lähtenyt käyntiin?
Mitä kuuluu? Edellisestä postauksesta on niin pitkä aika, että alkaa ihan huolestuttamaan. Siunausta tähän vuoteen!
T:pitkäaikainen lukija
Miten voit Tiina? Olen lukenut blogiasi jo kauan ja elänyt hengessä mukana. Toivon sydämestäni,että voit hyvin ja tauti on pysynyt kurissa!
T:lukija
Kaikki hyvin?olisi kiva jos kertoisit kuulumisesi....
Tiinalla hoidot jatkuu lähes viikottain, seuraava kontrolli on vasta keväämmällä ja sitten taas tiedetään missä mennään. Töissä käy hoitojen välillä, hiihtolomalle ollaan lähdössä ja tytön rippijuhlien valmistelut on täydessä vauhdissa. Luulisin että tarkempaa päivitystä on tulossa lähiaikoina....
--tiinan mies
Aika jännä, että Tiinan mies aina kommentoi näihin kyselyihin.. Noh, kukakin tyylillään...
Minusta on hienoa että Tiinan mies kertoo väliaikatietoja. Oletan että asianosainen itse tietää miehensä kommentoinnin. En ymmärrä arvostelua. Kovasti odottelen päivitystä myös Tiinalta itseltään.
Päivitystä minäkin odottelen. Mutta toisaalta iloitsen, että mitään sellaista ei ole tapahtunut, josta välttämättä pitäisi 'syöpä' -blogiin raportoida tai tuntoja purkaa.
kevätterveisin,
lukijasi Maija
Paljon voimia ja kaikkea hyvää! Toivoin, että tämä olisi jo takanapäin, mutta nyt mennään eteenpäin!
Ihanaa, että tiinan mies on näin läsnä ja kuulemme, että kaikki menee eteenpäin. Kiitos tiedosta! Seuraan tätä ja aina toivon parasta!
Ihanaa kevättä, aurinkoa ja hyviä hetkiä Tiinalle, ja koko perheelle.
Iloa!
Huhuu Tiina! Nyt on jo huhtikuu 2014!!!
Jos pitää blogia niin kai sitä voi päivittäkkin välillä...??????
Heissan, ilmoittele jotakin!
Kaikkea hyvää, iloa, valoa,onnea teille lähetän! Ihanaa kevättä!
Hyvät ihmiset! Toivottavasti huoli Tiinan tilanteesta saa teidät kinuamaan blogipäivitystä eikä pelkkä uteliaisuus. Annetaan Tiinan olla rauhassa. Hänellä ei ole mitään velvollisuutta tyydyttää meidän tiedonhaluamme. Hän kirjoittaa, milloin kirjoittaa tai sitten ei. Tiina on upea, esimerkiksi kelpaava ihminen. Kaikkea hyvää hänelle ja hänen perheelleen. Vointeja ja voimia!
Komppaan niin satasella edellistä puhujaa! Tiinalle kaikkea parasta!
Moikka Tiina!
pitää minunkin sotkea lusikkani soppaan ja ilmoittaa, että mukana ollaan! Pahoittelut, että kommentointini on jäänyt vähemmälle.
Ja huomaatkos miten tärkeä olet, kun hiljaisuutesi meinaa saada ärtymystä aikaan, ota se kohteliaisuutena 😉
päivitystä minäkin mielelläni luen sitten, kun on sen aika! Toivon toki, että et odotuta meitä hirveän pitkään 😉 Ihanaa kevään aikaa!!
hoitsu kati
Hei Tiina! Mitä kuuluu? Aurinkoista kevättä ja pian alkavaa kesälomaa virkatöistä sinulle! Toivottavasti kesä tuo lomaa myös hoidoista tai ainakin niiden välissä ehdit nauttia vapaasta!
Pyhän kosketus, ikuinen kaupunki ja yhteys...Vaikka meillä on tämä hetki, tämä elämä, meissä on myös syvempiä tasoja, joita järki ja tunteet ei tavoita. Uskon, että meidät on luotu ikuisiksi ja siksi osaamme kaivata jotain suurempaa, aavistamme että on jotain enemmän. Toisaalta jokin meissä ei halua että etsimme.
"Tuomas sanoi hänelle: 'Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?' Jeesus vastasi:
'Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Johanneksen evankeliumi 14:5-6
Miten edellinen liittyy blogistiin?
Mm. lauseet "Itse hain yhteyttä jonnekin kauemmas, paavin istuintakin korkeammalle", kollegan kysymys, koitko pyhän kosketuksen ja blogistin pohdinta pyhästä kirvoittivat kommenttini. Jeesus ja raamattu on minulle pyhää, siksi toin ne esille. Mukavaa kevään jatkoa kaikille!:)
Toivottavasti ei tilanne ole ikävä kun ei ole tullut päivityksiä.
Hei,
olisi kyllä tosi kiva saada jotakin päivitystä, Tiina, olet usein mielessäni.
Ilmoittele nyt Tiina hyvä itsestäsi
Onko kaiki hyvin??????
Herranjumala, onko jotain sattunut?kerro nyt jotain kuulumisia ennenkuin sydän pakahtuu
Hei, aiotko Tiina vielä päivittää blogia? ei ole kiva arvailla, missä mennään.
Viimeisessä päivityksessä oli huolestuttavia piirteitä. Ehkäpä Tiina ei enää jaksa päivittää sivuja.
Tiinalla kesäloma alkoi tänään, lähti juuri pyöräilemään 25 km kohti työporukan lomanaloittajaisia. Hoidot jatkuu edelleen, taudin suhteen ei mitään dramaattista ole tapahtunut suuntaan eikä toiseen. Blogipäivitys tulee varmaan joskus. --tiinan mies
Kiitos ilmoituksesta Tiinan mies! Ehkä täällä nyt tilanne rauhoittuu! :D Ihanaa kesää koko teidän perheelle!
Hyvää kesää koko perheelle ja lämmin kiitos kuulumisista!
Toinen Tiina :-)
Ihme blogi
Aurinkoista kesää Tiina!
t. Kiara
p.s. tän blogin ideahan on ollut, että "no news is good news". Eli kun mitään ei kuulu, kaikki hyvin. luotan edelleen siihen :)
Olipa helpottava tieto
Hei Tiina!
Ehdotan ihan vilpittömästi tämän blogin lopetusta, sillä onhan turha odotuttaa ketään. Kaikkein vähiten itseäsi. Sulje reilusti siis tämä kanava: itse!
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Kaikkea hyvää Sinulle Tiina!
Onhan se tylsää kun kymmenet ihmiset moikkaa ja kyselee kuulumisia, mutta toinen ei vastaa edes "hei". Ehkäpä Tiina on kyllästynyt koko blogin pitämiseen.
Vastaajanahan on Se mies, saahan jokainen tehdä mitä haluaa. Haluaisitko itse raportoida kaikki vaiheet?
Hih. Blogihan "loppuu" lukijan niin halutessa siihen, että lopettaa sen seuraamisen. Heleppoo. Hyvää kesää Tiina ♥!
> Hih ... lopettaa sen seuraamisen
Samaa mieltä.
Itse olen vilpittömästi iloinen tämän blogin olemassaolosta. Olen käynyt lukemassa vanhoja juttuja niiden sisällön takia.
Maija
> turha odotuttaa ketään.
heh, joillakin on elämänsisältö. :)
Minä olen oppinut tämän blogin kautta paljon ihmiselosta ja ihmisyydestä. Lisäksi jutut ovat olleet hyvin kirjoitettuja! Kiitos Tiina!
t. lukijasi Itä-Suomesta
Hei Tiina ja Tiinan mies :)
Toivottavasti saatte viettää mahdollisimman huoletonta ja hyvää kesää. Voimia Tiinalle hoitojen kanssa, aina on toivoa :)ihminen on ihmeellinen.
Minun mielestä on äärimmäisen kummallista, että jotkut käyvät täällä naukumassa ja vaatimassa päivityksiä... ei syövän kanssa eläessä ole ihan ekana eikä tokana tärkeysjärjestyksessä että pysyykö blogi mukana. Jokainen negatiivinen naukuja voisi mennä itseensä, jos ette ole päivääkään syövän kanssa eläneet.
-iisa
"Jokainen negatiivinen naukuja voisi mennä itseensä, jos ette ole päivääkään syövän kanssa eläneet."
Kun kerran tämän blogin idea on siirtynyt tälle tasolle, että keskustelusta on tullut sen pääareena, niin ilmeisesti Tiina on näin valinnut. Ketään meistä kommentoijista ei kannata syyllistää kommenteista kun ne tänne on mahdollista kirjoittaa.
Se jos on elänyt syövän kanssa, elää tai ei elä olkoon lähellä tai kaukana tuskin on "naukumista". Kommentoijien elämäntilanteita tuskin täällä on syytä arvailla.
Uteliasuus on paha asia. koeta pääst siitä eroon.
Surullista.
Hei, kyllä olisi kiva kuulla Tiinan kuulumisia. Miksei mitään kuulu?
Hyvät blogin lukijat, mitä pitää päätellä siitä, että Tiinasta ei ole kuulunut rivin riviä?
Uskon,että Tiina pitää hyvinansaittua lomaa blogin kirjoittamisesta. Suodaan se hänelle. Jatkuva raportointi voi tuntua rankalta, varsinkin kun viimeaikaiset kommentit eivät kaikin osin ole olleet mieltäylentävää luettavaa. Lopetetaan turha spekulointi hänen voinnistaan samoin kuin epähieno päivitysten tiukkaaminen. Annetaan Tiinan olla rauhassa ja toivotetaan hänelle hyvää vointia sekä hänelle ja hänen perheelleen rauhallista ja hyvää kesää.
Aamen.
Hyvin ansaittu loma on ihan ok, mutta puoli vuotta on kovin pitkä aika. Olisi edes yksi rivi "olen ok".
Viime kirjoituksesta kun jäi mieleen, että levinneisyyttä on ilmennyt ja uutta lääkitystä harkitaan, niin...
Nyt on minun vuoroni sanoa aamen ja antaa tämän blogin levätä.
Hei Tiina, voisiko mitenkään saada pientä päivitystä tai vaihtoehtoisesti tiedon, ettei blogissasi enää kannata käydä?
Miksi lopetit yhtäkkiä blogisi pitämisen?olisi kohteliasta kertoa se meille lukijoille kun täällä kyselijöitä näyttää olevan!olen todella pettynyt käytökseesi
> olen todella pettynyt käytökseesi
uh ...ah ... hei. ...
saattaa olla et ihmisillä on elämässään muutakin sisältöä kuin tämä sinun suuri pettymyksesi. toisilla on elämä, toisilla ...?
Tiinalle ja perheelle kaikkea hyvää!
t. anon klo 20.52
Hei,
tietääkö kukaan, mitä Tiinalle kuuluu? En kysele uteliaisuudesta.
Minäkin olen tällainen satunnaislukija, mutta huomaan kyllä eksyväni tänne yhä useammin katsomaan, josko jotain kuulumisia olisi ilmaantunut.
Tietenkin "no news is good news", toivotaan, että vanha sanonta pitää paikkansa nytkin :)
Hei Tiina!Tervehdys blogisi lukijalta ja toivottavasti voit hyvin.:)Mukavaa syksyn aikaa sinulle.
Lähetä kommentti