Leen@ kirjoitti vielä maaliskuussa minulle kommentin: "meillä alkaisi olla akuuttia asunnon vaihtaminen pienempään lähivuosina..". Se jäi mieleeni, kun ajattelin meillä olevan sama tilanne kymmenen-viidentoista vuoden päästä. Lapset lähtevät maailmalle, eikä meidänkään seitsemälle huoneelle ole enää tarvetta. "Voisikohan talosta poistaa vain yläkerran", pohti leen@, ja mietin, että totta, senhän voisi vaikka sulkea. Ja avata aina tarvittaessa -kotiin pitää kaikkien mahtua.
Tänään luin maahan, odota! -blogista, että leen@ on päässyt kotiin. Näillä sanoilla perhe kertoi leen@n kuolleen, rauhallisesti aamuyöllä aviomiehen valvoessa vierellä. Ei nukkunut pois, vaan päässyt kotiin. Voiko kuolemasta enää kauniimmin ilmoittaa? Leen@ oli matkalla kotiin, ja sinne häntä saattoivat perhe, suku, ystävät ja tuttavat, vieressä ja virtuaalisesti. Koti on turvallinen paikka, jonne on ihana saapua iltaisin, jalat väsyksissä, painavaa laukkua raahaten. Maailmalla matkustaessa tuntee usein koti-ikävää, haikeansuloista kaipuuta rakkaidensa luokse.
Leen@n sairauden edetessä luulen hänenkin jo kaivanneen kotiin. Kivut ja väsymys vaivasivat, veivät voimat. Silloin kun kaikki on jo sanottu, näkemiinkin, on rauhallista nukahtaa kuin pieni lapsi auton takapenkille. Herätä aamulla kotona, jonne isän käsivarret ovat yön pimeässä lapsensa kantaneet.
"Ota hänet vastaan,
suuri pyhä Jumala,
ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan,
ota hänet vastaan,
iloon loppumattomaan.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden."
(petri laaksonen)
Lämmöllä leen@a muistaen,
tiina
Kuuluisia (?) potilaita..
2 vuotta sitten
7 kommenttia:
En tiedä mitä sanoa, itku tuli kun kuulin uutisen.
Leena on nyt kotona. Me vielä matkan päällä olemme kiitollisia annetusta reissusta. Toivottavasti se on pitkä ja antoisa!
Kyyneleet silmissä katselin äsken lokakuun ja helmikuun tapaamisissa otettuja kuvia. Vielä muutama viikko sitten Leena itse kirjoitti blogiinsa. Kovin nopea oli sairauden kulku. Nyt on Leena päässyt kotiin ja lepoon vaivoista. Suru kuitenkin kulkee kauan mukana. Minä tulen aina muistamaan suvivirrestä Leenan kevään.
Jäljellä on vain hiljaisuus.
Ei ole tekstiin ja aikaisempiin kommentteihin lisättävää. Kaikki on kauniisti ja arvokkaasti sanottu jo.
Leena elää nyt sydämissämme.
- Marsa
Leen@ jätti jälkensä varmasti meihin jokaiseen, omalla tavallaan ja vahvoilla kirjoituksillaan.
Kirjoitit taas niin puhuttelevasti ja koskettavasti, että kyynelet silmissä sitä luin.
Lähetä kommentti