sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

kevät joka ei tule

Kulunut viikko on täällä pohjoisessa ollut ankea ja sumuinen. Vettä on tiputellut joka välissä, eikä auringosta ole näkynyt vilahdustakaan. Ankeutta ovat lisänneet lakeuksia peittävät likaiset ja vielä luvattoman korkeat nietokset -ei ole talvi muttei vielä kevätkään. Harmauden vastapainoksi olen saanut monia iloisia viestejä. Syöpäystävän väliaikatiedot kertoivat tautivapaudesta, ja toisaalla odotetaan haikaran vierailua. Iloitsevien kanssa on helppo iloita.

Viikonlopuksi luvattiin jo aurinkoista, mutta odotuksista ja ennusteista huolimatta sää on jatkunut samanlaisena. Sunnuntaiaamuna avasin tietokoneen, ja tutussa blogissa odotti harmaatakin harmaampi viesti. Munuaissyöpää sairastava leen@ on heikossa kunnossa, parantumiseen tähtäävä hoito on lopetettu ja ne kaikkein vahvimmat kipulääkkeet on otettu käyttöön. Leen@n toinen kevät on kääntynyt rauhalliseen finaaliin.

Uutinen ei ollut yllättävä, mutta silti niin surullinen. On aika itkeä itkevien kanssa. Levinnyt ja lääkkeisiin vastaamaton syöpä on kova vastustaja, mutta kaikesta huolimatta sitä haluaa uskoa elämän voittamiseen, ihmeeseenkin. ”Yllätysnumeroon”, tai encoreen, edes lyhyeen kertosäkeistöön näin musiikkitermein kerrottuna. Leen@n veli puhui kunniakierroksesta , kun välitti meille viestiä sairaalasta. Kiitos että välitti, tuntuu suurelta saada olla mukana saattamassa ystävää ajasta ikuisuuteen, vaikkakin vain virtuaalisesti. Kerran ehdimme leen@n kanssa kohdatakin, kiasman kaverikahveilla. Voimat olivat jo tuolloin vähissä, mutta urhea syöpätoveri ei siitä numeroa tehnyt, vaan jaksoi katsoa kanssamme rohkeasti tulevaisuuteen, niin omaansa kuin meidän muidenkin.

Lohdullista on ollut lukea leen@n saamasta hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Ympärillä on perhe, suku ja ystävät, leen@ jaksaa jutella ja kirjoituksesta välittyy levollinen tunnelma. Kun kerran on pakko lähteä, on hienoa, että sen saa ja jaksaa tehdä kauniisti ja lempeästi viivytellen. Largo. Dolce. Poco a poco.

****
Leen@n kuulumiset löytyvät ”maahan, odota” –blogista.

9 kommenttia:

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Kauniisti kirjoit. Itse en sanoja löydä.

Anonyymi kirjoitti...

Niinkuin Anna sanoi, "kauniisti kirjoitit". Sinä sen osaat. Surua ja alakuloa on tämä päivä ollut täynnä, eikä millään haluaisi päästää tärkeäksi blogiystäväksi tullutta menemään. Jää iso tyhjä tila "renkaaseen" ja vielä isompi ikävä. Lohduttaa uskoa, että loppumatka läheisten ympäröimänä on lempeä ja rauhallinen.

Anitta kirjoitti...

Murhemielellä olen minäkin Leen@n blogia seurannut. Hieman pidempään olisin toivonut Leen@n matkan jatkuvan, mutta sehän ei ole meidän käsissä.
Kaksi kertaa ehdin tavata Leen@n livenäkin, viime syksynä Espan Kappelissa ja tänä vuonna Kiasmassa (siellä olit sinäkin).

Sinulle ja perheellesi toivon kuitenkin aurinkoista ja valoisaa kevättä.

Kiara kirjoitti...

Niin, Leen@n tilanteen seuraaminen on ollut raskasta. Minä en koskaan häntä ole livenä nähnyt, jotenkin hullusti olen ajatellut, että ehkä kesällä voisin häntä käydä tapaamassa, jos lomamme eteläiseen Suomeen suuntaa. En sitä ole edes ikinä hänelle ehdottanut, vihjannut. Ajatusten taustalla vain on ollut mielessä...

Minusta on ollut myös lohduttava seurata Leen@n elämää, hänellä on valtavasti ystäviä ja perhettä ympärillään.

Liisa kirjoitti...

kaunista tekstiä, lämmöllä ja kiitollisuudella Leen@lle!

Ensimmäistä kertaa blogissasi, Leen@n blogista tänne tupsahdin.

Kiitollisia elämästä ,nyt ja aina.
Toinen elämä toisessa maailmassa.

Kitsune kirjoitti...

Kauniisti kirjoitit. Sanat on hukassa täälläkin.

betty kirjoitti...

Kauniisti kirjoitit, jäi pyörimään mieleeni nuo sanat, kevät joka ei tule. Siinä jotenkin tiivistyy se mitä mielessä pyörii, että ei koskaan todellakaan voi tietää, olla varma, että tuleeko se kevät ensi vuonna vai ei. Elämä on sekä ala- että ylämäkeä, nyt mennään yhdessä alamäkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Largo. Dolce. Poco a poco.
pirtsikka ; (

tiina kirjoitti...

Useasti päivässä pitää leen@n kuulumiset käydä kurkkaamassa. Ja toivoa kovasti, että olo on kohtuullinen ja kivuton.

Paljon on leen@lla ystäviä, niin blogimaailmassa kuin elävässäkin elämässä. MAtkaan saattajia on valtavasti, ja blogiseinä on täynnä toinen toistaan koskettavampia kirjoituksia, joissa näkyy voimakas usko tuonpuoleiseen. Puhuttelevaa.