Sain tunnustuksen ja haasteen, ensimmäistä kertaa blogihistoriani aikana, kiitos savisuti! Kuvan siirtäminen savenvaivantaa -blogista vaati kuitenkin henkilökohtaisen atk-avustajani apua, joten vastaus viipyi parin työmatkan, työ- ja harrastusillan tälle puolen. Kohtalokkaan näköinen daami tuossa postimerkissä haastaa kertomaan viisi asiaa, joista kovasti pitää.
Käytän raakaa karsintaa ja heikkoa harkintaa, ja jätän listan ulkopuolelle kaikki itsestäänselvyydet kuten perheen, ystävät ja perheen. Tänä syyskuisena iltana listani voisi näyttää vaikka tältä:
1. Nukkuminen. Monen asian tärkeyden ymmärtää vasta kun vaarassa menettää sen. Eli koliikki ja korvasäryt (=esikoinen ja keskimmäinen) ovat opettaneet arvostamaan nukkumista. Kerrassaan mukava laji, jota kaamosajan lähestyessä suosittelen kaikille!
2. Kirjaimet. Kansainvälisen lukutaitopäivän kunniaksi liputan kielen puolesta. Kirjain-äänne-tavu-sana-lause-kappale-kolumni-runo-novelli-romaani -kaikki käy, myös sanaristikot ja tekstiviestit, maitopurkin kyljet ja anttilan mainokset. Luen ja kirjoitan, ja itselläni on vielä onni tehdä töitä kielen ja kirjainten parissa. Pikkuoppilaiden kanssa aloitetaan a, i, s, u ja neljän viikon koulunkäynnin jälkeen "aasi ui!". Tästä päästäänkin AASINsillan kautta seuraavaan kohtaan, eli
3. Työnteko. Vuoden pakkovapaan jälkeen olen taas arvostanut aikaisia nousuja ja puuhakkaita päiviä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeisen hakuammunnan ja ylimääräisten kierrosten jälkeen löytyi tämä itselle oikea pesti. Vapaan taiteilijan tavoin kädet ovat luokanopettajalla aika vapaat, ja eri tyylisuuntia voi kokeilla. Palkka (ainakin urpilaisen asteikolla) jää kauas keskiansioista, ja materiaalikin saattaa joskus haastaa, mutta niin mielelläni minä jatkaisin tätä pisnestä. Torstain jälkeenkin.
4. Kulttuurielämykset. Kun opiskelijalla on käytössään viisikymppiä loppuviikon elämiseen (eletään markka-aikaa), ostaako hän a) perunoita ja leipää b) käy pitsalla c) oluella vai d) teatterissa..? Kävi siis teatterissa, söi kerran päivässä opiskelijaravintolassa ja painoi 47kg. Kulttuurin ei kuitenkaan tarvitse olla korkeaa ja kallista ollakseen kivaa ja elämyksellistä.
5. Eläminen. Myös kaamosaikaan ja sateisina päivinä.
Jatkan haasteketjua antamalla haasteen kaikille lukijoille. Mistä viidestä asiasta juuri SINÄ pidät? Olen utelias..
9 kommenttia:
Hei!
Tähän täytyy vastata, vaikka sähköpostissa nämä eivät jostain syystä innosta...
Nopeasti ja intuitiolla:
1. Hyvistä keskusteluista
2. Lapista (ikävä sinne)
3. Suunnistamisesta
4. Nukkumisesta;-)
5. Elämästä itsestään, vaikka se joskus potkiikin vastaan kipeästi
Jännitän puolestasi huomista!
T. Maikki, nuorena nukkunut
Hei Tiina!
Tässä TopFive-listani:
1. Kaikki hyvät kirjat. Kirjallisuuden suhteen olen melko kaikkiruokainen: dekkarit, historialliset romaanit, elämäkerrat jne. ovat kiinnostavia.
2. Opiskelu, jota vanhemmalla iällä olen oppinut arvostamaan. Viime vuonna suoritin aikuislukiossa kaikki pakolliset englannin kurssit kertauksen vuoksi, ja juuri kotiuduin yliopistolta, jossa istuin sykyn ekalla luennolla nuorison kanssa. Oli mielenkiintoista!
3. Autoilu, jos saan ajaa yksin ja kuunnella lempimusaani hyvällä kesäkelillä. En valitettavasti ajele Audilla, mutta kyllä huonompikin kärry kelpaa.
4. Koiran kanssa lenkkeily varsinkin syksyllä ja talvella, jolloin on koiran kannalta sopivan viileää tai suorastaan kylmää. Silloin se seuraa kiltisti emäntäänsä eikä pane hanttiin.
5. Se nukkuminen tietysti, jos saa hyvin unta eikä heräile yöllä vähän väliä.
Onnea huomiseen kontrolliin!!!
Terv. Sinikka
hei,
ihan pakko heittää nopealla tempolla lista pystyyn...pidän niin monesta asiasta ettei pidemmälle ajattelemalla sivusi riittäisi;)...itsestään selvyydet myös jätetty pois:)
1. ehdottomasti ystävät, joita ilman en olisi näinkään tervejärkisenä tällä hetkellä tässä päivässä.
2. kännykästäni ja internetyhteydestä (voinen laittaa samaan luokkaan?) olen niiiiiiin sosiaalinen ihminen, että jos puhelin ei piippaa tai pirise taikka meililaatikko viettää hiljaiseloa...tuskastun ja ahdistun( sairasloman ekat viikot ihan katastrofi viime kesän alussa kun tuntui, että tipahdin sosiaaliseen tyhjiöön)
3.työstäni...ilmeisemmin, koska suurin osa harrastuksistanikin liittyy työhön:)
4. liikkumisesta: hiihtäminen, ratsastus, lenkkeily...ja eilisillan uusi tuttavuus...latinobic:)
5.niistä sairaanhoitajista joilla pistäminen käy kun leikki vaan...tämä siksi top 5 listalla koska olen järkyn neulakammoinen:)
voimavirtaa huomiselle!
1. Kuvat ja kulttuuri
2. Luonto
3. Sanat, taitavasti peräkkäin
aseteltuina
4. Valoisa vuodenaika
5. Suopursun tuoksu - ai niin
sisältyi jo kohtaan kaksi,
joten...
5. LÄHI-IHMISET, tietty
Huomisessasi ajatuksin mukana!
Huomiseen ts. torstaihin...hengessä mukana!
Juuri tänään ja nyt minun listani niiden itsestäänselvyyksien jälkeen näyttää tällaiselta:
1. korkeatasoisesta sairaanhoidosta Suomessa
2. kirjoittamisesta
3. blogisurffaamisesta ja blogiystävistä
4. pehmeästä karvakuonosta, jota välillä siirtelen koskettimien päältä
5. ystävistä, jotka hädässä tunnetaan. Antelias käsi toi juuri luumuja
Jokojoko? Juuri nyt liittäisin pitämisasialistalle:
Pidän hyvistä uutisista syöpäkontrolleissa!!!
Omien ja toisten.
Onpas vaikeata jos jää miettimään, tarvii heittää siis mitä mielikuvia ensimmäisenä päässä liikkuu:
1. kaunis Suomen luonto
2. ystävän hymy
3. suklaa ja punaviini
4. koirani
5. jokainen uusi terve aamu
Hyviä uutisia odotellessa, ja hyvää syksyä toivottaen
Vastaanpa tähänkin, josko joku lukisi. Ja teen saman erotteluperiaatteen kuin sinä, eli ne itsestäänselvät jätän pois.
1. Nukkuminen. Järjettömän väsyneenä viime aikojen oloista, arvostan nukkumista yli kaiken.
2. Stressittömyys. Kun ei tarvi hädissään säntäillä pitkin kyliä kaikkia iltoja, vaan saa tulla kotiin rauhassa ja hetken hengähtää.
3. Televisio. Omaan hengähdyshetkeen liittyy tämäkin. Oma sarja, tuli se sitten dvd:ltä tai boxilta, jonka seurassa istahtaan ja vain olla.
4. Oma terveys. Että on edes yksi toimiva aikuinen perheessä. Tästä pidän erityisesti, jos itse makaisin jossani masennuksen alhossa tai sikapossussa, tämä ei toimisi lainkaan...
5. Rahahuolista vapaa elämä. Tätä ei vähään aikaan ole näkynyt.
Mitenkäs listani näyttää noin tylsältä? Ehkä miehen kroonisen sairauden kehno vaihe saa korostamaan omia tarpeita. Omia tärkeitä asioita. Kauhean negatiiviselta näyttää.
Onneksi teillä muilla oli kivoja asioita.
Lähetä kommentti