vancouver 10

Neljäntenä päivänä j.r.p (jälkeen rinnan poiston) kyllästyin kotiseiniin, ja raahauduin isäukkoni kanssa kaupunkiin. Kipuja ei juuri ollut, mutta dreenin kohta jomotteli kävellessä, joten liikkuminen oli jäykähköä. Takin alla pullottava dreenipussikin saattoi herättää kanssaihmisissä kiinnostusta. Kaupoissa kiertely onnistui kuitenkin hidasteista huolimatta, sen verran olen sitä lajia harjoitellut:)

Verisen käsilaukun kanssa ei vaatteiden sovittelu tuntunut luonnikkaalta, ja jotenkin ajauduimme ison tavaratalon urheiluosastolle. Luulin, että etsimme paapalle uusia hiihtimiä, mutta perinteisiä ja luistelumalleja vertaillessamme ymmärsin, että meidän suvun hiihtäjistä minä taidan liikkua laduilla vanhimmilla vehkeillä. Sarajevo 84 -pakettini kaipasi totisesti päivittämistä, mutta suksien osto tikkirivi rinnassa tuntui silkalta hulluudelta. Lopputalven laduille ehkä ehdin, mutta ensi talven lumet ovat suuri mysteeri, ja tämän rouvan hiihtoyhtälöön pitää lisätä vielä se syöpämuuttujakin. Olenko latukunnossa seuraavilla lumilla?

Jahkasin aikani suurta hankintaa, mutta vähitellen ymmärsin, että nyt ei ollut kyse rahasta vaan rohkeudesta. Investointi tulevaa varten tarkoittaa, että uskoo tulevaisuuteen, ja siihen minä totta vie haluan uskoa. Tuleviin talviin, tuleviin nousuihin ja laskuihin. Vuorohiihtoon ja tasatyöntöihin, viestiin, sprinttiin ja pitkään matkaan. Yhteislähtöön, perhehiihtoon, lapin lomaan, ahkion vetoon ja taukotuliin. Niihin kaikkiin minä haluan uskoa, ja ne kaikki haluan saada. Rohkeasti avasin kukkaroni ja pyysin pankille, kiitos.

Kiiltelevät rossignolit kilpasiteillä odottavat pohjustusta ja emäntänsä toipumista eteisen nurkassa, ja välillä käyn ylpeänä niitä kurkistamassa. Vielä ylpeämpi olen itsestäni. Tein sen! Sarajevon lumet ovat sulaneet, on aika kääntää katseet kohti tulevaa. Täältä tullaan vancouver 10, sotsi 14 ja mikä lie 18!

louis vuitton ja muuta sairaalloista

Maanantaiaamun ensimmäisenä lyhkipotilaana pääsin leikkaussaliin tasan kello 9. Sairaalamme on vuodessa muuttunut luomumpaan suuntaan: ei tukisukkia, napapiikkejä eikä esilääkkeitä, ainakaan tällaiselle perusterveelle potilaalle. Pää ei siis ollut pökkyrällä, kävelin huoneeseen omin jaloin ja suoriuduin kapoisalle pedille ilman apua. Esilääkkeen tehtävä olisi rauhoittaa potilas nukahtamista varten, mutta päätin hoitaa rentouspuolen omatoimisesti jutustelemalla hoitohenkilökunnan kanssa, joista pari muisti minut edellisestä rintaoperaatiosta. Kerroin hoitajille, että viimeksi olin suunnitellut kirjoittavani oikeaan rintaan "säästäkää tämä", mutta samaan hengenvetoon tuumasin, että nyt teillä ei ole mitään mahdollisuutta kämmätä tässä suhteessa. Olin pääsemässä vauhtiin, mutta nukkumatti-erkki päätti, että nyt saisivat huonot viitsit riittää, ja tarjosi kuonokoppaa kasvojeni yläpuolelle. Vedin syvään henkeä, pidätin hengitystä, ja olin jo muualla.

Seuraavat muistikuvat ovat heräämöstä klo 11.37, mutta välitapahtumien hahmottamisessa auttaa leikkauskertomus. Seuraavassa lyhki-salin tapahtumia maanantailta klo 9-11 omilla kommenteilla höystettyinä.

DG: C50.41 Ca mammae l.sin operata, BRCA1-geenikantajuus, naevus brachii l.a.

Tehdään ablaatio siten, että pyritään saamaan poikittainen ihoviilto samalle tasolle kuin vasemmalla puolella (kiitos mervi, hyvin onnistui.. vain esteetikolle tulee mieleen, että tällaisellakin asialla on merkitystä). Kainalossa ja rinnassa ei poikkeavia radiologisia löydöksiä, magneetti tehty 12/2009.

Tehdään ablaatio, mennään subkutaanirasvassa skarpan faskiaa myöten pectoralis faskiatasolle ja otetaan se kokonaisuudessaan mukaan resekaattiin, merkataan yksi klipsi kraniaalisesti, kaksi lateraalisesti, kolme kaudaalisesti (hyvä että tiimillä on avaruudellinen hahmottaminen paremmin hallussa kuin potilaalla..). Kainalorasvan alaosassa on pehmeä, mutta suurentunut imusolmuke ja tämä erillisnäytteenä 2, varalta (huh, lopussa sentään sana varalta.. en ollut varautunut tulosten jännittämiseen, kun magneettikuvat olivat kuitenkin puhtaat).

Molemmat PAD-näytteeksi ja pyydetään vastaukset kiireellisinä (ikävä sana tuo kiireellinen, mutta olisiko vain käytäntö). Handivac 15 kapillaaridreeni rinnan onteloon (heh, näkyy ihon läpi kiermurtelevana matona). Subkutiksen sulku Polysorb 3-0- ompeleella ja iholle 4-0 jatkuva ommel (kainalosta keskiviivaan sievät, tasaiset pistot kommentoi käsityönope). Molemmista rintaproteeseista sanellaan maksusitoumus (sitoumusessa lukee "tarvii jatkossa molempia rintoja", ihanaa arkikomiikkaa, enkä tarkoita puhekielistä verbimuotoa).

Tämän jälkeen otetaan oikeasta olkavarresta pienestä veneviiltoekskiisiosta hieman koholla oleva luomi ja tämä näytteenä 1 ja vasemmalta puolelta alempi ja sitten ylempi näytteenä 2 ja 3 formaliiniin. Molemmat PAD-vastaukset pyydetään kiireellisinä (oi voi, taas tuo vaarallinen sana).

Ompeleiden poisto olkapäistä ja rinnasta 10-12 vrk, jos haava-alue siisti (varattu jo ensi pe klo 12). Dreenin voi poistaa kun vuorokausierite alle 50 ml/vrk. Mielellään ei kuitenkaan ensimmäisenä post.op vuorokautena (ei pelkoa, tämä louis vuitton roikkuu mukana vielä kuten kuvasta näkyy.. haava vuotaa vielä 80-100ml/vrk).

Voi kotiutua ylihuomenna. PAD-vastaukset kirjeellä kotiin.

mervi(-täti,) kir. el

kotisohvalla

Kotona taas, letkuineni päivineni. Etukäteen aristelin kotiutumista dreenin kera, sillä sisuksistani verta ja kudosnestettä keräävä laskuputki-imu-nestepussi-viritys on kiinni ihossani vain hataralla ompeleella. Ajatuskin putken irtoamisesta kotileikin tiimellyksessä ällötti, mutta niin vain kaksi yötä sairaalassa tekivät tehtävänsä. Aamukierrolla vakuuttelin olevani valmis muuttamaan kotisohvalle vaikka leikkausliinat kaulassa ja katetri jalkojen välissä, kunhan vain saisin nukkua yöni rauhassa.

Ihmeparantumiseeni oli kaksi syytä ylitse muiden: olkoot he vaikka ritu ja pike. Ritu saapui ensin, aivan siihen viereen. Haima oli poksahtanut puheista päätellen jo kerran aiemminkin, ja nytkin oli tullut kuulema alkkomahoolin kanssa hiukkasen läträiltyä, ja elin oli lääkärin arvion mukaan menossa hyvää vauhtia kuolioon. Ritun haima ei minua haitannut (ei kyllä rituakaan), eikä sairaalassa alkokaan ollut ongelma. Edes ympärillä leijuva vahva nortinhaju ei tehnyt tiukkaa, mutta limaiset yskökset ja flunssainen pärskinä tekivät sen, että aika ajoin tarkistin välissämme lepattavan verhon olevan kutakuinkin kiinni. Viinanhimo ja tupakantuska eivät tarttuisi, mutta flunssaa en halunnut.

Pike taas oli saapumisestaan lähtien huoneemme kuningatar. Lyhykäisestä operaatiosta toivuttuaan hän jakeli käskyjä alamaisilleen, myös meille kanssasiskoille. Piken osa oli olla vuodepotilaana seuraavat kolme päivää, joten tavarat ja asiat piti toimittaa hänelle ja hänen puolestaan. Mainosteeveen pauhun päälle pike kertoili itsestään ja sairauksistaan, haetti kaapistaan ja kasseistaan milloin lääkettä, osoitekirjaa, kännykkää, ja kun palveluorganisaatiomme osoitti väsymisen merkkejä, rupesivat tavarat tippumaan käsistä. Ja mehän nostelimme. Piken mieskin kävi vieraisilla, mutta malttoi viipyä paikalla vajaan viisi minuuttia, mahtoi olla kiire vapaapäivän viettoon:)

Hoitohenkilökunta ei päässyt piken kanssa yhtään vähemmällä. Soittokello hälytti huoneeseemme tasaisin väliajoin, päivällä ja yöllä. Seuraavassa muistinvaraisesti laadittu lista piken vaateista hoitajille vajaan vuorokauden ajalta:
- toisenlainen insuliini
- toisenlainen verensokerimittari
- luetteloa ruokien hiilihydraattipitoisuuksista
- verensokerimittaus (palveluna, hän kun oli nyt potilas)
- pari puhdasta paitaa ja tyynyliinaa
- sänkypesut
- kipu- ja unilääkkeitä (sen verran, että omien kokemuksieni jälkeen jo nimien kuuleminen oksetti)
- alusastia x 10
- kestokatetrointi
- kolmenlaista ulostuslääkettä
- vatsahierontaa suolen suuntaisesti
- asennonvaihtoja ja kevyttä hierontaa lihasjännitykseen
- perusrasvaa ja kortisonirasvaa, tietyn merkkistä
- keskusteluapua ahdistukseen (yöllä klo 04.00)

Ja olkoon tuo lista samalla kunnianosoitus hoitohenkilökunnalle: kaikkiin toiveisiin vastattiin, ammattitaitoisesti, tehokkaasti ja viivyttelemättä. Aamukuudelta kuulin piken juttelevan yökön kanssa vielä peräruiskeen mahdollisuudesta, josko se suoli sitten toimisi kun ei melkein vuorokauteen ollut.. ja juuri samalla hetkellä päätin kotiutua, a.s.a.p = as soon as possible.

Mutta kotisohvalla on kivaa, kiitos pike ja ritu. Toivon sydämestäni iloa ja terveyttä elämäänne ja paljon päivänpaistetta päiviinne!

seitisoppaa alas ja ylös

Heipä hei, täällä ollaan, kirurgian klinikan osasto viisi, huone 3 ja paikka 1. Tuttu miljöö, mutta vuodessa on ehtinyt tapahtua muutama positiivinen muutos. Entisestä kuuden hengen potilashuoneesta on poistettu yksi sänky, joten ilma on raikkaampaa eikä tunnelma aivan niin tiivis. Televisiot ovat litistyneet ja niitä on kaksi (tosin kummankaan säädintä en ole päässyt vielä hipelöimään, ja huoneen täyttää tunteet, tuoksut ja muut makeat tunnelmat). Ja vielä pari tärkeää muutosta: henkilökunta on empaattisempaa kuin muistinkaan, ja potilailla on käytössään langaton verkko. Näillä eväillä kyseessä on lähes laatulomakohde.

Maanantaiaamu alkoi iloisella jälleennäkemisellä. Arikariharri ja mervi olivat päättäneet vaihtaa keskenään potilaita, ja minä olin mielissäni. Vanhan tutun kanssa asiat luistivat, ja naisihmisenä mervi ymmärsi aivoitukseni ennen kuin ehdin niitä edes itse esittää. Poliklinikkakutsun taakse kyhätty muistilista sai jäädä aamutakin taskuun, mervi otti esille proteesien maksusitoumukset ja muut etukäteen huolehtimani asiat. Pitkän keskustelun jälkeen piirrettiin vielä mustalla tussilla aarrekartta rintaan, ja sitten vain sinne lavitsalle. Erkki-nukkumatti huolehti unesta, vähintäänkin kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Olin hyvissä käsissä.

Pari tuntia vierähti leikkurissa ja kolmisen tuntia heräämössä, iltapäiväkahden jälkeen olin jo osastolla. Hyvävointisena lähettelin viestejä ystäville ja lusikoin päivällisellä tarjottua seitisoppaa (kuvatodiste), kävimmepä miehenpuolen kanssa kävelylläkin kanttiinissa. Ihmettelin uskomatonta fiilistä, ja epäilin nukutushöyryjen olleen tavallista tanakampia. Iltakahdeksalta alkoikin sitten pahoinvointi, jonka syyksi hoitajat epäilivät nukutusaineen ja kipulääkkeen yhteisvaikutusta. Olin saanut vahvaa keskushermostoon vaikuttavaa särkylääkettä kuulema rekkamiehen annoksen ja kärsin siis krapulasta. Edellisestä kerrasta taitaa ollakin aikaa toistakymmentä vuotta, joten aika oli tuokin kokemus uusintaa.

Tänään olo on kuitenkin ollut mitä mainioin. Haavasidosten alle en ole vielä viitsinyt kurkistella, mutta lattealta tuntuu ja kiertävän lääkärin mukaan siistiltä näyttää. Kipuja ei ole, perusburana riittää, ja olen jo varovasti jumpannutkin kättä (tehnyt sanaristikoita). Vierailijoitakin on käynyt, uusimmat naistenlehdet ja kabulin kirjakauppias luettu, mutta muuten sairaalaelämä on juuri niin tylsää kuin muistinkin. Loistavista puitteista huolimatta. Kotiin pääsen kunhan dreeni poistetaan, eli kun vuoto alittaa 50ml/vrk. Ehkä, toivottavasti, jo, huomenissa?

Kiitokset vielä viesteistä ja monenmoisista muistamisista, joita olen saanut!!

hyvänlaatuinen kasvain

Käytännön leikkausvalmistelut alkavat olla loppusuoralla. Työkuviot ovat selvät ja kotiapuakin on luvassa. Aina valmiit etelän apujoukot saapuvat sunnuntaina, ja ottavat huushollin hoitoonsa maanantaina minun ja miehenpuolen matkatessa sairaalaan yhdessä aamuvuorolaisten kanssa. Hohhoijaa. Onneksi pääsen pian takaisin unten maille.

Tuleva operaatio ei paljoa jännitä, ei oikeastaan yhtään. Itse pääsen sangen vähällä, käyn vain lavitsalle ja lasken kymmenen, yhdeksän, kah.. ja lopusta huolehtii nukkumatti. Arikariharri ja tiimi osannee myös asiansa monen rinnan kokemuksella, eikä pelkkä rinnanpoisto ole teknisesti kummoinen operaatio (verrattuna vaikka rintarekonstruktioon). Taitavalle käsityöläiselle se on kait kuin verhojen lyhennys? Ehkä vähän tylsä duuni, mutta aina ei voi juhlapukujakaan ommella. Operaatio on kaiken lisäksi lyhyt ja fysiikkanikin pitäisi olla kunnossa. Ja jos jotain sattuu, on apukin lähellä. Onko maailmassa kovinkaan monta leikkaussalia turvallisempaa paikkaa?

Vuosi sitten syksyllä jännitti vielä vähemmän, vaikka syöpäleikkaukset olivat suurempia. Operaatiot järjestyivät nopealla aikataululla, sillä kumpikin syöpä leikattiin alle kymmenen päivän sisällä alustavasta diagnoosista -jos ei ennätys niin kuitenkin erinomaisen lähellä tavoiteaikaa:) Sairauden alkushokin keskellä ei jäänyt aikaa pelolle: odotin leikkauksia kuin hurskas hulda vapahtajaa, ja pöydälle kavutessani ja siinä nukkumattia odotellessa tunsin vain suurta huojennusta. Paha leikattaisiin pois.

Nyt ei ole pahaa, on vain pahan uhka. D-kupin mastopaattisen rinnan omatoiminen tarkkailu syöpäkasvaimen varalta olisi kovin stressaavaa, varsinkin kun todennäköisyys uuteen tai uusiutuvaan syöpään on se kuuluisat 80%. Rinnanpoisto on siis paitsi kirurgiaa, myös ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä. (Päivittäisen, hysteerisen?) omatarkkailun lisäksi olisi tarjolla toki ultrat ja mammografiat vuosittain, mutta vuosi on pitkä aika gradus kolmosen karsinoomalle, joka edellissyksynä yllätti kasvuvauhdillaan kokeneen kirurginkin. Kesän alussa pyörittelin sormissani hernettä, joka elokuun mammografiassa paljastui reilun puolentoista sentin kasvaimeksi, joka suuttui tutkimuksista ja kiihdytti kasvuaan edelleen. Kahdestoista syyskuuta leikatusta rinnasta löydettiin läpimitaltaan jo neljän sentin paholainen.

Parempi pois, tämä on syöpälääkärien ja itseni varma kanta. Joten maanantaina minulta poistetaan virallisen katuselityksen mukaan "hyvänlaatuinen kasvain". Eikös ole aivan sopiva nimitys virkaheitolle tissille?

läppärileikkejä

Sunnuntaisin syödään soppaa, sillä isosta kattilasta riittää lämmitettävää kiireisiin arki-iltoihin. Keittelin herneitä kahdessa kattilassa (kinkulla ja ilman) ja surffailin samalla netissä uudella läppärilläni, kerrassaan coolia. Koneen hajottua syksyllä olen joutunut jonottamaan yhteisiin koneisiin niin kotona kuin työpaikallakin, mutta nyt pelittää. Valkea, tyylikäs miniläppärini on aina valmis kuljettamaan minua virtuaalisille valtateille.

Tarkoitus oli lähetellä sähköposteja ja kirjoittaa viikkosuunnitelmaa tulevalle sijaiselle, mutta fiksumman puuhailun sijasta luin lähinnä iltapäivälehtien otsikoita ja facebook-statuksia. Lepopäivänkin kotielämä on räminää ja räiskettä. Yläkerrassa oli käynnissä näytelmäharjoitukset omien ja naapurin lasten voimin ja peltonen puuhaili monenmoista äidin iloksi. Keskittymistä vaativat jutut kannattaa suosiolla jättää iltayhdeksän jälkeen tehtäviksi. Mieskin oli katsonut viisaammaksi paeta pihamökkiin tekemään työhommiaan rauhassa.

Kahden tunnin surffailun ja hämmentämisen jälkeen nälkä oli sopiva, soppa pöydässä ja lämpimät voileivät valmiita. Peltonen sai tehtäväkseen kävellä pihan poikki hakemaan isiä syömään. Odottelimme aikamme kaksikkoa saapuvaksi, mutta sitten piti jo soittaa vellikelloa. Matkalla keittiöstä eteiseen peltonen oli koukannut huoneensa kautta, hakenut oman läppärinsä (mallia muumi) ja marssinut se mukanaan pihamökkiin. Sen sijaan, että olisi pyytänyt isää syömään, oli neiti parkkeerannut tämän viereen istumaan ja ilmoittanut että nyt tehdään kumpikin töitä.

Ja sitten niitä töitä tehtiin. "Haluatko leikkiä kanssani? Valitse leikki. Tunnistetaan kirjaimia ja sanoja. Missä on wienerleipä? Hienoa. Miten kirjoitetaan wienerleipä? Kaksoisvee, ii. Yritä uudestaan. Yritä uudestaan. Yritä uudestaan. Hei hei, nähdään taas pian!" Klik. Ja kohta taas. "Haluatko leikkiä kanssani? Valitse.."

pari vuotta maamme-laulua

Peltonen sai kutsun päiväkotikaveri kallen synttäreille. Neiti tuntuu kaveeraavan kovasti "menninkäispoikien" kanssa, ainakin jutuissa vilisevät kalletvilletoskarit enemmän kuin siiritroosatannit, ja päiväkodin pihalla on hakijaa vastassa yleensä tuttu rymyporukka: peltonen ja pojat. Ja mikäs poikien kanssa kaveeratessa, mukavahan heidän kanssa on leikkiä myöhemmälläkin iällä:)

Perjantain juhlia varten on jo ehditty miettiä niin pukeutumis-, syömis- kuin lahja-asiatkin. Neiti halusi varmistaa osuutensa juhlan tarjoiluista, ja kehotti, että "tekstaa kallen äitille että mää otan maitotapletin niin saan kakkua". Juhla-asu on vielä hakusessa, sillä sukkahousut ovat nykyään out, ja neiti haluaisikin pukea juhlamekon alle joulupukin tuomat hiirikalsarit. Tokko kalle tuosta pahastuisi tai muutkaan viisivuotissynttärivieraat, mutta yritän vielä puhua perinteisemmän valinnan puolesta. Lahja-asia sitä vastoin oli valmiiksi mietitty. Kallelle pitää ehdottomasti ostaa pehmokissa. Syy on päivänselvä: kotisleikissä peltonen on aina äiti ja kalle kissa. Komentosuhteet ovat kunnossa.

Itse en saanut yhtä miellyttävää kutsua, odotetun kutsun kylläkin. Odottelin postipojalta muistamista sairaalasta, mutta arikariharri yllätti ja soitti minulle kesken kiireisen maanantaihyörinän. Leikkaus on jo kahden viikon kuluttua, maanantaina 25.1. Kuten arvelinkin, ei syöpälääkäreiltä (ylilääkäriltä?, kollegiolta?, tissitiimiltä?, kanttiinista?) herunut lupaa kalliiseen rintarekonstruktioleikkaukseen. Sovintoesityksenä minulle ehdotettiin ehtaa silikonia, josta kuitenkin kieltäydyin. Tällä haavaa ei tähän haavaan laiteta mitään toppinkeja, vaan työnnän silikonit perinteiseen tapaan liiveihini, jatkossa vain molempiin.

Silikoni-implantti ei kait sen huonompi vaihtoehto ole kuin omasta kudoksesta muotoiltu rintakaan, mutta ajatus loppuelämän viettämisestä vierasesine nahoissa tuntui näin äkikseltään oudolta. Vasen rinta olisi kuitenkin jäänyt entiselleen, siihen ei tässä vaiheessa ollut edes aikeita kajota -väittävät, että paikallinen uusiuma on helpompi löytää latteasta rinnasta, ja kuulostaahan se järkevältä. Korkean riskin potilaana minulla lienee mahdollisuus rintojen rekonstruktioleikkauksiin vasta parin vuoden päästä. Siihen saakka ylävartaloni on kuin pätkä maamme-laulua: ei laaksoa ei kukkulaa. Tottuu kai siihenkin.